Vaikka olen itse kovin laiska kommentoimaan toisten blogeja, ilahdun aina, kun joku jaksaa kirjoittaa palautetta omaani. Yleensä pyrin kommentteihin vastaamaankin, joskus kiireessä tosin unohdan.
Tänään sain sukututkimussivuihini (pysyttelen edelleen anonyyminä, en siis kerro osoitetta) liittyvän kysymyksen. Kyseessä oli tyypillinen sama sukunimi-tapaus. Satakuntahan on pullollaan samoja sukunimiä. Mäkelöitä, Mikkoloita ym. riittää. Nimi on toki voinut tarttua mukaan sukunimeksi, erityisesti 1800-luvun lopulta lähtien. Useimmiten kyse on kuitenkin samasta talon nimestä ilman sukulaisuutta. Näin tässäkin tapauksessa, tarkistin asian rippikirjoista.
Vastasin kyselijälle ja kerroin, mistä hänen mielestäni kannattaa sukulaisiaan etsiä. Minulla oli kiusaus selvittää sukua muutama sukupolvi taaksepäinkin, mutta maltoin sentään mieleni. Miksi viedä toiselta tutkijalta löytämisen ilo? Jos kyseessä on aloittelija, helpompaa hänen on aloittaa 1800-luvun lopusta kuin tulla tipautetuksi suoraan 1700-luvulle. Ainakin ennen tyyppikirjainmuutoksia koulunsa käyneet osaavat lukea 1800-luvun lopun käsialoja.
Tällaisia kyselyjä tulee aina joskus. Jos kysymys on asiallinen, pyrin aina vastaamaan. Jotkut kiittelevät, toiset suorastaan ylitsevuotavasti. Joistakin ei taas kuulu yhtään mitään, vaikka heille lähettäisi enemmänkin tietoa. Kissa kiitoksella elää, sanotaan. Minulle riittäisi kyllä ihan lyhyt kiitos vastauksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti