"Asialle mies kylähän, vaimo varten syömistänsä" tai "Ei lapset laista tiedä, vaimot vallan tuomioista" saivat minut katsomaan hiukan tarkemmin, miten sananlaskut suhtautuivat naisiin. Kovin montaa myönteistä en löytänyt. Jos niitä tai neutraaleja oli, ne liittyivät yleensä naisen nuoruuteen ja kauneuteen, kuten "Nuorra naista kiitetähän vanhana sotaurosta". "Ei salli savinen
pelto koreata kuokkijata, piian pitkiä hameita, sukan vartta valkeata" kai sisältää yleisesti koreilukieltoa talonpoikaiselle väestölle. Samaan sarjaan arvatenkin kuuluu "Lapsi suuhun suurimmankin, piika päähän pienimmänkin". Samoin "Katumoiksi vaimo
kaunis, sitä kaikki kauloavi; huoliksi hyvä
hevonen, sitä rikas
riitelevi" lienee yleinen kehotus kohtuuteen. "Miehittäin on myllyn käynti, vaimottain on lehmän lypsy" toteaa vanhan työnjaon.
Daniel Nyblinin valokuva Albert Gebhardin teoksesta Ukkoja.
Mutta palatakseni vielä tuohon sananlaskujen melko kielteiseen naiskuvaan. "Jolla vaimo, sillä vaiva; jolla lapsi, sillä kaksi" tai "Kala se on kiiskikin, lapsi se on tytärkin" eivät juuri naista arvosta. Jälkimmäistä Lönnrot selittää raskaaseen työhön pystyvän työvoiman tarpeella. "Paha ompi vaimon valta, kahden valta varsin hullu" haluaa näyttää kaapin paikan. "Pääsen mä
kolmesta pahasta: venehestä vuotavasta, hevosesta
heittiöstä,
akasta ani-pahasta: venehen tulella poltan, hevosen hukille syötän, akan taudilla tapatan" ei kaipaa selityksiä. Lopuksi vielä pilkkasanat naisen alettua miesten töihin: "Sillä akka voittaa, kun puolen puuta taittaa". Esimerkit ovat satunnaisia, mutta kertovat mielestäni varsin miesvaltaisesta maailmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti