Riitaa puhelimesta

Olen tainnut mainitakin, että olen toisinaan katsellut korkeimman oikeuden digitoituja tuomiotaltioita. Mielessä on yksi oikeusjuttu, mutta siitä ei ole löytynyt mitään. Pari muuta sukulaisiin liittyvää sen sijaan on tullut vastaan ihan yllättäen. Joskus hakemiston selaaminen on herättänyt uteliaisuuteni, vaikka osalliset ovat olleet minulle täysin vieraita. Kerron nyt yhdestä sellaisesta tapauksesta. En tallentanut siitä mitään, joten kirjoitan tätä muistini (voi voi!) varassa. Tapahtumapaikka oli Helsinki ja aika pian sodan jälkeen.

Liikkeenharjoittaja oli antanut työntekijälleen tehtäväksi hankkia kauppaan vuokrapuhelimen. Tämä olikin sellaisen toimittanut, mutta ottanut sen omiin nimiinsä, mistä ei kuitenkaan ollut maininnut työnantajalleen mitään. Kauppias myi pian liikkeensä ja sopi ostajan kanssa, että puhelin jää edelleen liikkeeseen. Työntekijän työsuhde kuitenkin päättyi pian. Hän sai ennen sitä ostetuksi puhelinyhtiön osakkeita ja siis muutetuksi vuokrapuhelimensa omistuspohjaiseksi. Niinpä hän siirsi puhelimensa pois liikkeestä, kun työt loppuivat. Tästä alkoi oikeusjuttu, joka siis meni aina korkeimpaan oikeuteen asti. Kaikki oikeusasteet totesivat, että työntekijällä oli ollut vuokrapuhelin, jonka hän oli muuttanut osakkeisiin perustuvaksi liittymäksi ja se siis kuului hänelle. 

Vanhimmat lukijani varmaan muistavat lankapuhelinten ajat ja nuo vuokra- ja osakeliittymät. Nuoremmat kai ihmettelevät, miksi käydä oikeutta tuollaisesta. Miksei yrittäjä vain hankkinut uutta liittymää omiin nimiinsä? Ilmeisesti sellaisia ei ollut noin vain saatavissa. Oletan (en tiedä), että Helsingissäkään ei heti sodan jälkeen ollut automaattisia puhelinkeskuksia. Käsivälitteisissä keskuksissa liittymien määrä oli ilmeisesti varsin rajallinen. Ainakin maaseudulla oli joskus vaikea saada puhelinta, vaikka olisi sellaisen pystynyt maksamaankin.

Lähde: pixabay

Nyt noihin tuomiotaltioihin on yllättäen ilmaantunut sellaisia, joita voi selata vain arkistolaitoksen koneilta, mahdollisesti käyttöluvan saatuaan. Ehkä 50-luvun aineisto on niin uutta, että sellainen on katsottu tarpeelliseksi? Mutta miksi vuoden 1938 tuomiotaltiot ovat saaneet saman kohtelun, kun aiempi ja myöhempi aineisto on vapaasti verkossa luettavaa? Ja eivätkö tuomioistuinten päätökset ole julkisia, jos niitä ei erikseen julisteta salaisiksi? Aiheuttaako alun hakemisto ongelmia? Ensin ajattelin antaa palautetta arkistolaitokselle. Sitten mieleen hiipi pelko, että vievät vielä koko aineiston käyttöluvan alaiseksi.