Väkerrän taas langanlopuista jotain pientä sukulaisille ja ystäville. Monet tietävät jo odottaa tonttua tai joulutähteä, mutta tänä vuonna aion yllättää. En kerro teillekään. Pysyttelen minikoossa, jotta lahjani eivät vaadi paljon säilytystilaa. Ne on helppo unohtaa komeron nurkkaan. Lahjan saajilla on jo kaikkea, en halua ostaa heille mitään kaupasta. Itse tekemällä saan lahjaan mukaan jotain omakohtaista. On minulla ihan itsekäskin tavoite, päästä langoista eroon.
Vanhimmat elossa olevat sukulaiseni ovat eläneet lapsuuttaan 20- ja 30-luvuilla. Joskus olen kysellyt heidän senaikaisista joululahjoistaan. Ensin tulee yleensä vastaus, että ei sitä juuri mitään saatu. Tarkemmin kun asiaa selvittää, osoittautuu, että tavallisen kansan parissa jo tuolloin annettiin joululahjoja. Ne olivat hyvin käytännöllisiä: vaatteita, suksia, kelkkoja ja tietysti leluja. Vanhemmat tai joku käsistään taitava valmistivat nukkeja tai puuleluja. Kun lapsia oli useita, ei yhdelle tullut kuin korkeintaan yksi lelu. Ehkä se oli sitäkin arvostetumpi.
Yritin Historiallisesta sanomalehtikirjastosta selvittää, miten kauan joululahjoja on mainostettu tavalliselle kansalle Tampereella. Ainakin Kansan Lehdessä oli 1907 ilmoituksia lahjoiksi sopivista lakeista, jalkineista, suksista ja sauvoista. Myös kelloja mainostettiin lahjatavaroina. Kun rajasin haun vuoteen 1890, sain tulokseksi virsikirjoja, ompelukoneita ja vaaseja. Vuoden 1881 Aamulehdessä joku Valkeakoskelta epäili, ettei kukaan joululahjojen nojalla tee kauppaa. Kun pudotin aikarajaa edelleen, mainokset vähenivät kovasti. Vielä kuitenkin tarjottiin villapaitoja, kirjoja ja joitakin ylellisyystarvikkeiksi luokiteltavia tuotteita. Vuoden 1869 Tampereen Sanomissa arveltiin, ettei maalaissäädyssä ole tapana antaa joululahjoja. Samana vuonna oli joku kuitenkin Porissa yrittänyt toimittaa vangille joululahjaksi nisukakon, jonka sisällä oli terävä viila. Monenmoisia lahjoja siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti