Selailin paikallista ilmaisjakelulehteä, kun eräästä mainoksesta sattui silmiini maitokärryt. Niissä on kaksi pyörää, samanlaiset kuin polkupyörässä ja niiden välissä kevyt lava. Linkitän tähän kuvan vanhoista käsirattaista ja uudemmista maitokärryistä. Semmoisissa on monta kertaa tullut työnnettyä maitotonkkaa tienvarren maitolavalta kotiin. Muutakin niissä toki saattoi kuljettaa: vesisaavia vedenhakumatkalla tai vaikkapa nuorempia sisaruksia kyläreissulla.
Talvinen versio oli vesikelkka. Nimensä se varmaan oli saanut vedenhakumatkoista. Mutta sekin kelpasi moneen muuhun. Sillä saattoi laskea myös mäkeä. Itsekin muistan joskus kokeilleeni, mutta mäenlaskeminen taisi olla helpompaa suksilla, potkukelkalla tai vaikkapa vanhan saapaslaatikon kannella.
Edellä mainitut kuljetusvälineet olivat vielä luksusta verrattuna siihen, että jouduttiin kantamaan. Erityisesti vettä kannettiin paljon ihan vain ämpärillä. Sanko kumpaankin käteen (nuoremmille riitti yksikin) ja mäkeä ylös. Ämmänlänkiä en muista koskaan nähneeni käytössä, mutta pärekopassa kyllä kuskattiin selässä heiniä, pahnoja ja keväisin ruohojakin. Ergonomiaa ei näissä yhteyksissä ajateltu. Vaivat tulivat myöhemmällä iällä.
Maitokärryt ja vesikelkka on kovastikin tuttuja.
VastaaPoistaVettä klannettiin myös saavissa niin, että saavin korvien läpi pujotettiin kaareva tanko ja kaksi henkilöä kantoi saavia, toinen toisessa tangon päässä. Tangon kaarevuus keskellä esti saavia luisumasta liikaa toisen kantajan puolelle.
Mielenkiintoista, tuollaista kantolaitetta en ole tainnut nähdäkään.
VastaaPoistaMyös polttopuita piti kantaa, sylissä tai kopassa. Onneksi liiteri oli melko lähellä.
Onko korennolla kantaminen tuttua.
VastaaPoistahttp://www.kirjastovirma.net/ka/kuvat/1589.jpeg
No juu, olen minä tuota kuvissa nähnyt. En vain muista, että olisin nähnyt sitä ihan luonnossa.
VastaaPoistaPiti vielä lisäämäni, että tuossa korennolla kannettaessa saavi heiluu enemmän kuin pelkällä riu'ulla kannettaessa. Ja riuku on yksinkertaisempi ja sillä kannettiin saavia alempana, ei olkapäillä vaan kädet roikkuen.
VastaaPoista