Huijari mallia 1923

Tämän tarinan olen lukenut paikallislehden vanhoista numeroista, mutta en silloin kirjannut siitä mitään. Kirjoitan tätä siis muistin varassa. Jokin yksityiskohta on voinut kadota tai muuttua ja mielikuvitukseni on voinut täydentää lehtijutun aukkoja. Elettiin vuotta 1923. Torpassa eleli leski, jonka mies oli kuollut vankileirillä 1918. Tuli lapsineen toimeen miten parhaiten taisi. Leipävarras oli aika korkealla, mutta ihan nälkää ei tarvinnut nähdä. Eräänä syksyisenä iltana mökkiin tuli vieras.

Vieras kertoi, että joukko punavankeja, johon hänkin kuului, oli onnistunut pakenemaan vankileiriltä. Joukossa oli myös torpan emännän mies.  Oli päästy turvaan Venäjälle ja nyt hakeuduttu sieltä rajan yli Suomen puolelle, olihan punavankeja jo suurin määrin armahdettu eikä kuolemantuomiota enää ollut odotettavissa. "Lesken" mies oli kuitenkin huonossa kunnossa ja kaikkea vaatetuksesta lähtien puuttui. Emäntä siinä kokosi ruokaa ja vaatetta minkä taisi ja antoi vieraan mukaan miehelleen vietäviksi.

Sama tarina oli ilmeisesti esitetty muutamassa muussakin torpassa, josta torppari oli kuollut vankileirillä. Huijari oli siis saanut mukaansa jonkin verran ruokaa, vaatetta ja muuta tarpeellista. Lehti osoitti jotain myötätunnontapaista leskiä kohtaan, mutta kutsui heitä kuitenkin yksinkertaisiksi. Niin kai me tänä päivänä ajattelemme nettihuijausten kohteiksi joutuneista.

Ymmärrän, että oman tai lapsensa hengenpitimiksi tekee melkein mitä vain. Tekisin varmaan laittomuuksia itsekin vastaavassa tilanteessa. Mutta miksi pitää huijata kaikkein heikoimpia? Lehtijutun aikaan leskiä, nyt vanhuksia. Siksi, että se on helppoa. Harvasta on herrasmiesvarkaaksi, joka vie rikkailta.

Kuvalähde: pixabay