Puolukoita korkeimpaan oikeuteen

Elettiin 30-luvun alkua Savossa. Kansakoulunopettaja Kaarlon vaimo Anni osti paikalliselta (?) osuuskaupalta 110 laatikkoa puolukoita, joiden oli määrä olla hyviä syyspuolukoita. Laatikoita jouduttiin kuljettamaan pitkähkö matka mm. rautateitse. Maksu suoritettiin, mutta pian Kaarlo ja Anni totesivat, ettei puolukoiden laatu täyttänyt heidän vaatimuksiaan. Liike ei kuitenkaan suostunut purkamaan kauppaa eikä palauttamaan rahoja. Niin päädyttiin raastuvanoikeuteen, joka ratkaisi asian Kaarlon ja Annin eduksi.

Jutussa vedottiin hovioikeuteen. Ilmeisesti sen käsittelyyn saatiin uutena tieto, että Anni olikin tarkistanut puolukat ennen kaupantekoa ja ne oli jo silloin havaittu osittain mustuneiksi. Tästä huolimatta kauppa oli edennyt, ja puolukat oli survottu tynnyreihin ennen kuin kaupan purkamista ruvettiin vaatimaan. Hovioikeus ratkaisi asian näillä tiedoilla osuusliikkeen eduksi. Korkein oikeus pysytti hovioikeuden tuomion voimassa. Kaarlon ja Annin tuli korvata liikkeen oikeudenkäyntikulut.

Tarinasta, joka on peräisin korkeimman oikeuden tuomiotaltioista, herää monta kysymystä. Miksi tilata puolukat jostain kauempaa, kun omalla paikkakunnallakin niitä joku olisi varmaan myynyt? Miksi survoa osin mustuneiksi havaitut puolukat? Oliko ne tarkoitettu perheen omaan käyttöön? Luultavasti, koululaistenhan yleensä piti tuoda kouluun puolukoita. Miksi viedä juttu vielä korkeimpaan oikeuteen, vaikka tappio näytti aika todennäköiseltä? Oliko tilanteessa jotain, joka ei enää aukene nykyajan ihmiselle? Arviointia vaikeuttaa myös se, ettei laatikoiden painoa ilmoiteta jutussa eikä hinnasta näin ollen voi tehdä johtopäätöksiä.

Kuvalähde: wikimedia