Kynttilänpäivää

Käsitykseni kynttilänpäivän historiasta on ollut hyvin epämääräinen. Vaikka tiedän ainakin suurin piirtein useimpien kirkollisten juhlapäivien syntyhistorian, kynttilänpäivän kohdalla tiedoissani oli ammottava aukko. Maalaisjärkeni toki sanoi, ettei kyse voinut olla kynttilöiden valmistuksesta, koska talia saatiin syysteurastuksen aikaan. Eikä valoa ole helmikuun alkupäivinä vielä niin paljoa, että kynttilöistä voitaisiin luopua. "Kevättä kynttelistä"-sanonta oli myös ennestään tuttu, vaikka ainakin täällä Pohjois-Pohjanmaalla kevään tuloon on vielä aikaa. 

Pakko siis kaivaa Kustaa Vilkunan "Vuotuinen ajantieto" kirjahyllystä ja ruveta sivistämään itseään. Kynttilänpäivää vietetään 40 päivän kuluttua joulusta, Suomessa kuitenkin helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina. Tai sitten edellisenä, jos laskiainen sattuu tuolle viikolla. Kyse on Marian kirkottamisjuhlasta. Enpä ollut tiennyt, että juutalaisillakin esiintyi tuo perinne. Samalla juhlistetaan Jeesuksen viemistä temppeliin. Taustalla on myös paljon vanhempi pakanallinen tapa torjua onnettomuutta ja erilaista pahaa valolla. Kirkko siis tässäkin näppärästi antoi vanhalle juhlalle oman uskonnollisen sisältönsä. Katolisella kirkolla oli tapana siunata kirkkovuoden aikana käytetyt kynttilät juuri helmikuun toisena päivänä, siitä nimi kynttilänpäivä. 

Päivään liittyy monenlaista sanontaa. "Kun ei kylmä kynttelinä eikä pauku Paavalina, kylmää kynnet kyntäjältä". "Ensimmäisestä suojasta kynttilän jälkeen on yhdeksän viikkoa sulaan veteen". Sääilmiöt tietysti kiinnostivat. Myös talvitöitä piti tarkastella kynttilänpäivän aikaan. "Onko aidakset ajettu, onko seipähät selottu, onko pitkät halkopinot, onko pellavat piottu?" Ohjeena oli myös, että kynttilänpäivän aikaan oli karjan ruuasta kulunut puolet. No, huolenaiheemme ainakin ovat tuosta muuttuneet. Kynttilänpäivään liittyviä ruokia ovat olleet rasvaliemeen keitetty ohrapuuro ja jonkilainen sorkkavelli. Lupaan maistaa, jos joku tajoaa.