Rivihautoja

Useimmat sukututkijat päätyvät jossain vaiheessa hautausmaalle, siis jo ennen omaa kuolemaansa. Itsekin olen etsinyt monilta hautausmailta tietoa 1900-luvulla kuolleiden sukulaisten kuolinajoista. Kun hiukan kaukaisempien sukulaisten tiedoista ei oikein haluaisi maksaa seurakunnille, on hautausmaamatkailu varteenotettava vaihtoehto. Joskus hautakivissä on virheitä, mutta useimmiten tiedot ovat kohdallaan. Myös SSS:n hautakivitietokanta on hyvä apuväline, jos joku vapaaehtoinen on sattunut käymään kameran kanssa sillä hautausmaalla, mistä tietoja tarvitsee.

Olen näissä teksteissä monesti mainostanut, kuinka tavallista väkeä esivanhempani ovat olleet. Tämä näkyy myös hautausmailla. Yhdenkään isoisovanhempani hautaa ei ole enää olemassa., vaikka viimeisin heistä kuoli sodan jälkeen. He ovat päätyneet rivihautaan. Köyhempää väkeä varten oli hautausmaalla alue, jossa haudat olivat melko lähekkäin ja niitä koristivat vaatimattomat puuristit. Haudat otettiin melko nopeasti uuteen käyttöön. Hautausmailla saattoi olla luuhuoneita, johon haudoista esiin nousseet luut sijoitettiin.

Kuva on mahdollisesti Tampereen Kalevankankaalta 30-luvulta

Rivihautoja ei taida olla missään enää jäljellä, ellei jokin seurakunta ole halunnut säilyttää sellaista historiallisista syistä. Seurakunnilla on usein karttoja vanhoista hautausmaista. Olenkin ajatellut kysyä Tampereelta, missä rivihautojen alue on Kalevankankaalla ollut. Muutamaa muutakin seurakuntaa voisi kysymyksellä häiritä samalla, kun tiedustelen sukulaisten hautojen sijaintia. Voisin joskus käydä viemässä ruusun tällaisen rivihaudan paikalle isoisovanhempieni muistoksi. Eivät olleet ihmiset vielä kuolemansa jälkeenkään kovin tasa-arvoisia. Mutta tuskin he siitä enää murhetta kantoivat.