Lapsuudessa tuli kasvimaata kitketyksi lukemattomia kertoja. Mitä siellä oikein kasvoi? Niitä samaisia sipuleita, porkkanoita ja punajuuria nyt ainakin. Pienet porkkanat olivat makeita ja niitä syötiin raakana, vähän vain vedessä huuhdottiin. Ihme, ettei mikään pöpö iskenyt. Punajuurta laitettiin joskus jauhelihan joukkoon. Tehtiin Lindströmin pihvejä, kuten koulussa oli opittu. Keräkaalia ja kukkakaalia kasvatettiin myös. Kaalikeittoa syötiin ja kukkakaali kelpasi ainakin kesäkeittoon. Tilliä ja persiljaa oli hiukan, mutta aika vähäistä niiden käyttö oli. Sokeriherneitä muistan myös syöneeni suoraan kasvimaalta. Retiisi valmistui varhain, kovin pitkään sitä ei syöty. Hapanta raparperia popsittiin niinikään raakana.
Kyllähän tuosta jo kertyi jonkinmoinen lista vihanneksia ja juureksia. Luulen samanlaisen kasvimaan löytyneen 50-luvulla joka mökin pihasta. Ei meillä mitenkään erityisen harrastuneita oltu. Vihannesten ja juuresten terveellisyydestä alettiin vähitellen puhua, ehkä enemmänkin 60-luvulta alkaen. Kauppojen valikoima kasvoi, kun elintaso nousi. Nyt tarjontaa on niin, ettei kaikkien käyttötakoitusta edes välttämättä tiedä. Ja kyllähän me elämme terveellisemmin: terveempinä pidempään kuin esivanhempamme. Niinhän tilastot kertovat. Joskus kuolinilmoituksia katsoessa tosin pitää silmään 40-, 50- ja 60-luvulla syntyneiden määrä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti