keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Historiallinen sanomalehtikirjasto on uudistunut

Eilen huomasin, että Historiallinen sanomalehtikirjasto oli saanut uuden käyttöliittymän ja kokenut muitakin muutoksia. Kaisa ehti jo asiaa kommentoimaan, mutta laitanpa minäkin tähän omia huomioitani. Käyttöliittymässä näkyy teksti "beta", joten tämä versio ei liene lopullinen. Uudistumisen aika totta vie olikin. Entinen liittymä oli tavattoman hidas ja hukkasi välillä hakutulokset. Sen käyttäminen koetteli pinnan pituutta. Mainittuja ongelmia en (yhden päivän tehokäytön perusteella) uudessa systeemissä huomannut, joten parannusta on siis saatu. Lieneekö myös tekstihakua uudistettu, ainakin sain vanhoilla hakusanoilla uusia tuloksia.

Aluksi hakujen tekeminen tuntui oudolta, vaikka syöttövaiheessa tulikin opastus näkyviin. Näennäisesti samaan kenttään kun syötetään sekä vapaa teksti, lehden nimi että aikaväli. Niin ja julkaisupaikka, mitä en tullut kokeilleeksi. Kun tähän tottui, haku sujui hyvin. Joittenkin lehtien kohdalla tosin on pieniä hankaluuksia, koska lehti on ilmestynyt useaan otteeseen. Nämä ovat eri nimekkeinä eivätkä ilmestymisajat näy hakua tehdessä. Muutaman kerran sain tamperelaisesta Kansan Lehdestä nolla tulosta tämän takia. Uutta ja positiivista oli myös se, että valittu hakutulos aukesi uuteen ikkunaan ja aiemmassa säilyivät löydetyt tulokset. Siihen oli siis helpompi palata, kun oli yhden löydöksen tutkinut. 

Ei niin hyvää ettei jotain parantamistakin. Haku oli nyt tiukasti rajattu vuoteen 1911. Vaikka esimerkiksi Aamulehteä on digitoitu vuoteen 1917 saakka, ei haku anna mitään vuosilta 1912 - 1917. Tämä on mielestäni heikennys. Aiemmin saattoi jo kotona etsiä tärppejä ja sitten vain yliopistonkirjastossa avata ne. Tuskin pieni kotikoneellakin näkynyt sitaatti sentään tekijänoikeuksia loukkasi. Parannusta sen sijaan on mahdollisuus tallentaa kuvana, ei tosin vieläkään "virallisesti" painikkeella, mutta hiiren kakkospainikkeella sentään. 

Kuvituskuvana wikimedian lehtihyllyä esittävä kuva, kun sanomalehtikirjastosta ei saanut nyt mitään ulos.


Juuri kun pääsin kehumasta käyttöliittymää, se antaakin ilmoituksen "Sisäinen järjestelmävirhe". Olisiko järjestelmä kaatunut uteliaiden käyttäjien suuren määrän vuoksi? Tämä teksti onkin nyt sitten kirjoitettu ulkomuistista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti