Mitä mietti mummuni 100 vuotta sitten?

Mummu oli syksyllä 1914  melkein 30-vuotias. Hän ei ollut vielä avioitunut, mutta luultavasti seurusteli jo tulevan miehensä kanssa. Mummu oli nimittäin sen verran harkitseva ihminen, etten usko hänen päätä pahkaa rynnänneen vihille. No, sulhasen, tulevan miehensä hän kyllä tunsi, koska he olivat samalta kylältä kotoisin. Naimisiin he menivät vajaan parin vuoden kuluttua.

Pihlajat varmaan punersivat myös syksyllä 1914

Mitä mummu mahtoi odottaa tulevaisuudeltaan? Mistä hän haaveili? Hän oli melko tavalla jalat maassa pitänyt ihminen. Tuon ikäisenä hänellä oli varmaan käsitys siitä, ettei tuleva avioliitto olisi mitään ruusuilla tanssimista. Lapsia hän varmasti halusi, mutta ehkä suhteellisen myöhäinen avioitumisikä kertoi hänen myös halunneen rajoittaa niiden määrää. Millaisen aviomiehen hän odotti sulhasestaan saavansa? Siitä en tiedä mitään. Hän oli kuitenkin ehtinyt nähdä sukulaisten ja ystävien avioliittoja sen verran, että odotukset olivat varmaan aika realistisia. Sulhasensa hän tiesi kovaksi tekemään töitä. Ehkä se oli mummulle tärkeää.         

Torpparien oikeudesta ostaa vuokramaansa omaksi varmaan puhuttiin jo 1914. Kovin lähellä toteutumista se ei kuitenkaan vielä ollut. Ehkä mummun haaveissa siinsi oma pieni maatila, siitä ei koskaan ollut puhetta. Kotitorpan lunastaminen omaksi yhdessä tulevan aviomiehen kanssa. Varmaan hän oli kumminkin varautunut muonamiehen vaimon elämään. Mies kävisi töissä maatalossa, he asuisivat jossain mökissä, hän  hoitaisi lapset ja pari lehmää. Kuten niin tavallista oli.

Edes oman isoäitinsä nuoruudenhaaveita ei tiedä ellei niistä ole myöhemmin ollut puhetta. Mummu katsoo minua valokuvasta, joka on otettu ennen avioliittoa, siis lähes sata vuotta sitten. Hän katsoo vakavana suoraan kohti kameraa. Ei oikeastaan lainkaan poseeraa, vaikka onkin tälläytynyt parhaimpiinsa. Realisti, mutta huumorintajuinen sellainen.