Sukututkimuksessa on useita kertoja tullut vastaan miehiä, joilla on kolme tai jopa neljä vaimoa ja lapsia tietenkin pitkälti toistakymmentä. Nyt kuitenkin kerron Riitta Olavintyttärestä. Hän oli syntynyt rippikirjan mukaan 1742. Hänen alkuperästään ei ole ihan täyttä varmuutta, joten jätän sukunimen (talon nimen) pois. Voi olla, että häntä on sanottu Priittaksi, murrealue on itselleni outo.
Riitan ensimmäisestä avioliitosta ei löydy vihkimerkintää. Avioituminen lienee kuitenkin tapahtunut vuoden 1760 aikoihin. Lapsia tästä liitosta ehti syntyä kuusi: Riitta syyskuussa 1761, Heikki marraskuussa 1762, Marketta joulukuussa 1763, Juho maaliskuussa 1766, Olavi lokakuussa 1767 ja Riitta maaliskuussa 1770. Ensimmäinen puoliso kuoli 1771 ja Riitta avioitui uudestaan tammikuun alussa 1773. Avioliitosta ehti syntyä vain Pekka helmikuussa 1773. Toinen aviomies kuoli vuoden 1774 alussa. Pari vuotta Riitta eleli lapsikatraansa kanssa, mutta 1776 hän avioitui kolmannen kerran. Lisää lapsia alkoi syntyä perheeseen: Malin joulukuussa 1776, Aapo marraskuussa 1777, Riitta lokakuussa 1778, Ablona joulukuussa 1779, Hannu tammikuussa 1781, Maria joulukuussa 1783, Niilo marraskuussa 1784 ja Aapo heinäkuussa 1786. Riitalle syntyi siis kaikkiaan 15 lasta, joista viisi kuoli pienenä, muut elivät aikuisikään. Riitta itse kuoli 1805 samoihin aikoihin kuin kolmas puolisonsa, joten nuorinkin lapsista oli jo ehtinyt aikuiseksi.
Harvinaisuus Riitta varmaan oli. Todennäköisyys kuolla lapsivuoteeseen jollakin 15 kerrasta oli melkoinen. Lasten syntymistahti oli hengästyttävä. Käytännössä hän oli monta vuotta peräjälkeen raskaana. Siksikin pitää ihmetellä, että elimistö kesti tuota tahtia. Pienikin tulehdus olisi voinut koitua kohtalokkaaksi aikana, jolloin hygienia oli heikkoa. Riitan ensimmäinen puoliso oli sotilas. On mahdollista (en tiedä), että sotilaiden lesket saivat jotain pientä eläkettä 1700-luvulla. Kaksi jälkimmäistä aviomiestä olivat maanviljelijöitä. Elanto - vaikkei ehkä kovin runsas - oli siis isolle perheelle turvattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti