Ei enää lehtikatsauksia

Olen tyytyväisenä seurannut verkkoon ilmestyneitä 101 vuotta vanhoja Aamulehden numeroita ja usein ottanut niistä aiheita blogiinkin. Ne ovat tulleet luettaviksi lehti kerrallaan, joten on tuntunut vähän siltä kuin ne olisivat tipahtaneet postiluukusta. Käytäntö päättyi 27.2. Ensin kuvittelin, että kyseessä on jokin häiriö toiminnossa. Asiaa Kansalliskirjastosta kysyessäni sain tietää, että ongelma onkin tekijänoikeuksissa. Voi ei! Harmittaa, kun Aamulehteä on sentään digitoitu vuoteen 1917 ja Helsingin Sanomiakin vuoteen 1913 saakka.

Toki tiedän, että lehdet löytvät mikrofilmattuina kirjastoista ja että ne myös ovat edelleen vapaakappalepäätteillä luettavissa yliopistojen kirjastoissa. Silti ainakin tällaisen harrastelijatutkijan elämää päätös hankaloittaa. En lähde kuusi kertaa viikossa ilmestyneen lehden numeroita selaamaan mikrofilmiltä ellen tiedä etsiä tietyn ajankohdan lehtiä. Pitää siis jo etukäteen tietää, että tuohon aikaan on tapahtunut jotain merkittävää. Kun lehden päivässä saattoi kotikoneelta selata, tuli löytäneeksi paljon mielenkiintoista, jota ei olisi osannut etsiäkään. Sama pätee hakuihin vapaakappalekirjastopäätteillä: ei ehkä edes hoksaa hakea jotakin tapahtunutta.

No entä sitten, ovathan vanhemmat lehdet edelleen verkossa? Onneksi ovat, mutta kun tuo ajankohta 1912 on sellainen, että digitoidut kirkonkirjatkin loppuvat siihen aikaan. Lisätietoja sukulaisten vaiheista löytyisi lehdistä, vaikka omat sukulaiseni eivät koskaan ole isoihin otsikoihin päässeetkään. Mutta erilaisista pikku-uutisista ja kuolinilmoituksista heistä löytyy lisätietoa. Lisäksi vaikkapa kuntakokouksen päätöksistä kertoneet jutut antavat lisävalaistusta ajankuvaan. Kun paikallislehti alkoi ilmestyä vasta 1920-luvun puolella, jää jäljelle noin 10 vuoden aukko.

Sitten ne tekijänoikeudet. Ymmärrän, että jos joku säveltää musiikkia, ottaa valokuvan tai kirjoittaa lehtijutun, ei kukaan toinen saa sitä omanaan esittää eikä ilman lupaa laittaa verkkoon jakoon. Ymmärrän myös, että tekijä haluaa työstään korvauksen. Mutta 101 vuotta vanhat lehtijutut? En usko, että kukaan suostuu maksamaan niiden käytöstä. Niiden julkaiseminen verkossa toisi niille sellaisia lukijoita, jotka eivät mikrofilmejä pyörittele tai yliopiston kirjastoon lähde. Löytyisikö maasta instanssi (Kopiosto, Sanomalehtien liitto tai mikä se voisikaan olla), joka tekisi päätösen, että Kansalliskirjasto saa julkaista yli 50 vuotta vanhoja sanomalehtiä verkossa?