Ei pidetty väärentämisenä

Monet ikäiseni varmaan muistavat, miten naapurin isäntä tai emäntä saattoi kirjoittaa puolisonsakin nimen paperiin. Kyse oli yleensä siitä, että tarvittiin kaksi todistajaa. Aiemmin, kun sähköistä varmentamista ei ollut olemassa, piti papereita allekirjoittaa useammin ja näin ollen myös allekirjoitusten aitouden todistajia tarvittiin usein. Sanottiin niinkin, että puolisoiden käsialat alkoivat pikkuhiljaa muistuttaa toisiaan. Asiaa varmaan auttoi se, että monet kirjoittivat hyvin vähän: koulun jälkeen lähinnä nimensä erinäisiin papereihin.

Systeemi toimi pienessä kylässä, missä naapurit tunsivat toisensa. Se tietysti myös edellytti puolisoilta ainakin hyväksyntää, jos ei suoranaista lupaa käytännölle. Kaikki tiesivät myös rajan, milloin toisen nimeä ei voinut kirjoittaa. Väärinkäytöksistä en muista kuulleeni. Olisi tietenkin ollut tiukka paikka syyttää puolisoaan nimen väärentämisestä. Siitähän nimittäin tarkasti ottaen oli kyse, vaikka lupa olisi annettukin.

Käytännöllä on luultavasti juurensa puumerkkien ajassa. Kirjoitustaidottoman nimen kirjoitti paperiin joku, joka osasi kirjoittaa. Henkilö vahvisti sen puumerkillään. Suuri adressi lienee monille tuttu. Siellä näkee sivuja, joissa useita nimiä on kirjoitettu samalla käsialalla. Puumerkkejä ei siihen haluttu joko tilan puutteen, kiireen tai jonkun muun syyn takia. Kaikki isovanhempani osasivat kirjoittaa, osa oli käynyt kansakouluakin. Sen sijaan heidän vanhempansa käyttivät puumerkkiä. Poikkeuksia tietenkin oli, mutta 1860 - 1870-luvuilla syntyneissä kulki kirjoitustaidon raja.

Tämän puumerkkikuvan olen tainnut julkaista joskus aiemminkin