Annelin ajatuksia: Vielä Tampereen puistoista

Edellisessä tekstissäni kerroin Aleksandra Siltasen puistosta. Tässä vielä puiston yleissuunnitelmaluonnos (huh, millainen sanahirviö!). Kun etsin tietoa Tampereen puistoista, törmäsin verkossa historiikkiin nimeltä Tampereen puistot 125 v. Ilmeisesti 1999 ilmestyneen katsauksen on toimittanut Eila Siitarinen. Vaikka puistojen historia ei isommin kiinnostaisikaan, kannattaa linkkiä vilkaista jo siihen sisältyvien vanhojen valokuvien takia. Referoin seuraavassa sitä.

Kaupungin istutusten esikuvina kirjoittaja pitää seudun kartanoiden ja tehtaiden puutarhoja. Esimerkiksi Hatanpään kartanon ympärillä oli puutarha jo 1700-luvulla. Kaupunkilaisia velvoitettiin istuttamaan hautausmaalle vievän tien varteen puita 1813. Kyseessä on täytynyt olla vanha hautausmaa nykyisessä Aleksanterin kirkkopuistossa, silloin paikka oli varsinaisen kaupungin ulkopuolella. 1830-luvulla sai alkunsa Kirkkopuisto, nykyinen Vanhan Kirjastotalon puisto apteekkari Tennbergin istutettua paikalle vaahteroita. Engelin 1830 laatimassa asemakaavassa oli 36 metriä leveä Esplanadi, nykyinen Hämeenpuisto, jonka tarkoitus oli estää tulipalojen leviämistä. Uudessa, 1868 vahvistetussa asemakaavassa puisto levennettiin 60 metriin. 1860-luvulla valittiin kaunistusjohtokunta tai -komitea, joka huolehti mm. istutuksista. 1874 valittiin ensimmäinen kaupunginpuutarhuri, Johan Ehrlund, jonka jo samana vuonna korvasi Karl Johan Gauffin.

Ensimmäisenä työnään Gauffin kunnosti Esplanadin (Hämeenpuiston) keskiosan ja teki istutukset sinne. 1880-luvulla valmistui Aleksanterin kirkkopuisto ja uudistettiin Vanhan kirkon puisto. Vuosisadan vaihteessa valmistuivat Näsinpuisto, Koskipuisto, Tuomiokirkonpuisto ja Marianpuisto. Seuraavalla vuosikymmenellä olivat vuorossa Osmonpuisto Tammelassa ja Eteläpuisto.

Vuoden 1918 taistelut ja niiden jälkeinen aika eivät suosineet puistorakentamista. Kaupunginpuutarhuriksi 1897 valittu Onni Karsten kuvaa tilannetta näin:

“Kapinavuonna 1918 ja sen jälkeen oli kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin paikkoihin kaupungissa ja sen ulkopuolella järjestetty perunamaita kaupungin asukkaille. Koskipuiston ainoaan kukkamaahan istutettiin koristekaaleja, punajuuria ym. Eteläpuistossa oli suurehkot perunamaat. Lanttuakin viljeltiin siinä missä nyt sijaitsee osuustoimintamuistomerkki. Minullakin oli siellä perunamaa 1918.” (Tammerkoski-lehti 6/1971)"

30-luvulla puistoja tehtiin työttömyystöinä. Sorsapuiston maanrakennustyön tekivät lähes kokonaan tamperelaiset työttömät. Tuolla vuosikymmenellä alettiin puistoihin rakentaa myös lapsille leikkipaikkoja. Sotavuosina ei uusia puistoja rakennettu ja vanhojakin otettiin taas perunanviljelyyn. Myös sirpalesuojia tehtiin puistoihin kaupunkilaisten turvaksi. Nurmikoiden annettiin kasvaa pitkiksi ja näin saatu heinä käytettiin eläinten rehuksi. Puistoja yritettiin kuitenkin kaunistaa kesäkukkia kasvattamalla.

Sorsapuisto. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Sorsapuisto1.jpg

Sodan jälkeen alkoi uusien kaupunginosien rakentaminen. Myös ne saivat puistonsa. Oma suosikkini Tampereen puistoista taitaa olla Koskipuisto. Virtaava vesi tuo sinne oman viehätyksensä. Viikonloppuiltoina ei puistoon kuitenkaan taida vanhemmalla täti-ihmisellä olla asiaa.