Avioeroja

Avioero oli aiempina vuosina harvinaisuus. Mahdollista eroaminen kuitenkin oli aiemminkin, mutta siihen vaadittiin vahvat perusteet.  Avioliiton päättymiseen haettiin syyllistä. Vielä 1960-luvulla(?) taisi nopein tapa hankkia ero olla se, että toinen puolisoista myönsi syyllistyneensä aviorikokseen. Näin meneteltiin sovussa toisinaan siinäkin tapauksessa, ettei mitään syrjähyppyä ollut todellisuudessa tapahtunut.

Yhtenä päivänä löysin 1900-luvun alun rippikirjasta merkinnän keisarillisen senaatin myöntämästä avioerosta ja luvasta mennä uusiin naimisiin. Tämän johdosta oli tuomiokapituli antanut erokirjan. Merkintä on talon isännän kohdalla. Oletan, että juuri hän on hakenut eroa. Perustetta ei ole merkitty rippikirjaan. Ihmeellistä tapauksessa on se, että emäntä oli aiemin tullut sokeaksi. Jotenkin tuntuu julmalta, että hän joutui sokeana lähtemään talosta, jota oli emännöinyt parikymmentä vuotta. Hän näkyy muuttaneen entiselle kotipaikkakunnalleen. Pian taloon tuli uusi emäntä.

Aina ei sopu säily, vaikka häät olisivat komeatkin. Tässä perinnehäät Ahvenanmaan Jomalassa. Lähde: wikimedia

Jonkun verran oli 1900-luvun alkukymmeninä myös epävirallisia avioeroja. Tiedämme avioeron pohjalaiseen tapaan. Mutta on Satakunnassakin lähdetty toiselle paikkakunnalle. Hiljattain tuli vastaan kaksikin tapausta sodan jälkeisiltä vuosilta. Kummassakin pariskunnalla oli pienehkö tila. Vaimo jäi joksikin aikaa tilalle, mies lähti toiselle puolelle Suomea. Pian vaimokin hankki uuden asunnon ja toimeentulon itselleen. Sen verran sopua löytyi, että tila laitettiin yhdessä myyntiin. Tiettävästi eroa ei myöhemminkään haettu, joten uusia liittoja ei solmittu.