Vieläkin tuomiotaltioista - testamentin moittiminen

Taas oli vähän aikaa selata korkeimman oikeuden tuomiotaltioita. Sitä etsittyä ei nytkään löytynyt, mutta huomasin, että hakemistoissa oli suhteellisen monta testamentin moittimista. Nimi kertoo, että joku on ollut syystä tai toisesta tyytymätön tehtyyn testamenttiin. Useimmiten kai siksi, että koki itse kärsineensä vääryyttä. 

Katsoin jälleen satunnaisesti muutamia tapauksia läpi. Mies oli tehnyt testamentin vaimonsa ja kasvattityttärensä hyväksi. Vaimo väitti miehen tunnustaneen kasvattityttären omaksi lapsekseen. Testamenttia moitti miehen äiti, joka katsoi olevansa kuolleen lähin omainen. Kaikki oikeusasteet päätyivätkin siihen, että vaimon tuli luovuttaa omaisuus jaettavaksi äidin ja itsensä kesken. Kasvattitytärtä ei hyväksytty aviolapseksi, koska pelkän rippikirjamerkinnän ei katsottu riittävän todisteeksi. 

Aika usein moitteisiin sisältyi epäilys, ettei testamentin tekijä ollut enää täysissä sielun voimissa testamenttia allekirjoittaessaan. Mielenvikaisuutta tai vanhuudenhöperyyttä epäiltiin. Ratkaisut menivät kumpaankin suuntaan. Todennäköisesti ainakin alimmassa oikeusasteessa oli kuultu todistajia asianomaisen voinnista. Korkeimman oikeuden tuomiotaltioihin ei todistuksia oltu kuitenkaan kirjattu.

Alfred Nobelin testamenttia wikimediasta. Suomalaisissa oikeustapauksissa kyseessä olivat melko pienet omaisuudet.

Arvelen (mutta en tiedä), että perimisjärjestys on aikojen kuluessa hiukan muuttunut. Mielestäni nykyisin leski perii puolisonsa yksin, jos edesmenneellä puolisolla ei ole lapsia. Vasta toisenkin puolison kuoltua mukaan tulevat molempien vanhemmat, sisarukset ja näiden lapset. Noissa lukemissani 30-luvun tapauksissa nämä näyttivät perivän heti osuutensa. Ehkä se vaikutti haluun tehdä testamentteja ja myös moittia niitä.