Sukunimikäytäntöjä

Sukunimistä olen kirjoitellut ennenkin, tällä kertaa kurkistetaan 1900-luvun alkuvuosiin. Ikäpolveni on tottunut siihen, että miehellä ja vaimolla on sama sukunimi. Toki yhdistelmänimet alkoivat yleistyä 60-luvulla ja 80-luvulta lähtien sukunimen on voinut valita useammasta vaihtoehdosta. Mouhijärven rippikirjoja selatessani huomasin, että 1900-luvun alun käytäntö muistutti enemmän nykypäivää kuin  aiempia vuosikymmeniä. Niinpä tulin selvittäneeksi itselleni vuoden 1929 avioliittolain säätäneen, että vaimon tuli ottaa miehensä sukunimi tai yhdistelmänimi.

Miten sitten aiemmin? Ennen 1800-luvun loppupuolta ei tavallisella kansalla käsityöläisiä ja sotilaita lukuunottamatta juuri ollut sukunimiä, siis läntisessä Suomessa. Talojen ja torppien nimiä käytettiin erottamaan samannimiset toisistaan. Kun tultiin 1900-luvun puolelle, alkoi kaikilla olla sukunimen tapaan käytetty nimi, jonka vaihtaminen tosin oli ilmeisen helppoa. Vain vanhimmilta sellainen saattoi puuttua. 

Satunnainen näyte Mouhijärven rippikirjasta 1902 - 1911. Kuvassa näkyy paitsi molempien sukunimet, myös se että sukunimen käyttö oli suhteellisen uutta. Lähde: SSHY:n jäsensivut

Rippikirjoissa 1900-luvun alussa  ainakin Mouhijärvellä (ja muistini mukaan muuallakin) on vaimolle yleensä merkitty hänen oma sukunimensä. Pappi tosin näyttää luopuneen rippikirjan merkitsemistavasta haudattujen luetteloa laatiessaan. Pikaisen testaukseni perusteella vaimo merkittiin sinne miehensä sukunimellä tai kokonaan ilman sukunimeä. Emme kuitenkaan voi tietää, käyttikö asianomainen omaa sukunimeään vai miehensä nimeä  tai miten muut häntä kutsuivat, jos sukunimeä käyttivät. Arvaukseni on, että koko porukkaa kutsuttiin samalla nimellä. Maaseudulla kuvaan tulevat mukaan vielä talojen nimet, jotka olivat yleisessä käytössä. Niinpä Niemisen Maria saattoi olla miehensä mukaan myös Virtasen Maria tai vaikka Mäkelän Maija, jos sattui asumaan Mäkelä-nimisessä torpassa.