Kuolleeksi julistamisesta on verkossa paljon tietoa lakipykäliä myöten. Prosessin voivat käynnistää yksityiset ihmiset esimerkiksi perinnönjaon yhteydessä. Jossain vaiheessa väestörekisterinpitäjä rupesi hakemaan kuolleeksi julistamista sellaiselle kadonneelle, jolle ikää oli kertynyt 90 vuotta, nykyisin 100 vuotta.
Joukosta erottuivat ne, joiden kuolinpäivä tai ainakin kuolinvuosi oli tiedossa. Silmiin pisti iso joukko tamperelaisia, jotka olivat kuolleet 1922. En tiedä, mikä sellainen onnettomuus tuolloin olisi sattunut, jonka uhreja ei kaikkia olisi löydetty tai tunnistettu. Mukana oli tietysti myös 1918 kuolleita tai kadonneita. Kaikille heille ei ollut kuolinvuotta merkitty, ehkä ajatellen, että asianomainen olisi kuitenkin voinut päästä pakenemaan Venäjälle. Tietokannassa on vain muutamia, jotka olisivat voineet kadota viime sotien taisteluissa. Heitä on todennäköisesti alettu hakea kuolleiksi vasta myöhemmin. Myöskään Kuru-laivan haaksirikko 1929 ei vastoin odotuksiani erottunut tietokannan tiedoista.
Kaikilla ei ole hautakiveä tai edes hautaa tiedossa. Lähde: pixabay
Isolla osalla niistä, joita kuolleiksi haettiin, ei ollut kuolinvuotta merkitty eikä luultavasti tiedossakaan. Moni heistä oli syntynyt 1800-luvun loppuvuosina. Voi hyvin olettaa, että he olivat kadonneet Amerikan mantereelle tai Venäjälle muutettuaan. Siirtolaisia, jotka olivat kohdanneet määränpäänsä vieraalla maalla tai eivät olleet välittäneet pitää yhteyttä vanhaan kotimaahansa. En tiedä, miksi monien kuolleeksi julistamista oli haettu sodan aikana. He eivät enää olleet sen ikäisiä, että heitä olisi kaivattu rintamalle, mutta eivät vielä 90-vuotiaitakaan. Käytiinkö siinä vaiheessa väestötietoja jotenkin järjestelmällisesti läpi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti