Huono omatunto

Silloin, kun elämä oli kiireisimmillään, piti omiin harrastuksiin nipistää jostakin aikaa. Seurauksena oli huono omatunto. Tuntui, että pitäisi olla tekemässä jotain tärkeämpää. Vaikka järki kuinka sanoi, että perheenemäntä (ja perhe) jaksaa paremmin, kun hän saa hiukan omaa aikaa, ei tuntesta päässyt eroon. Jossain mielen pohjalla se kaihersi.

Vaikka aikaa nyt on, on huono omatunto jotenkin jäänyt päälle. Kun istun koneella tai arkistossa, tuntuu, että pitäisi olla jossain muualla. Hetken vielä teen tätä, sitten lopetan ja rupean tekemään jotain hyödyllistä. Kuten mitä? Täysi-ikäisistä koostuva perhe pärjää, vaikka äiti istuukin rippikirjoja tutkimassa. Kaappien siivous voi vallan hyvin odottaa. Huusholli on sitä paitsi ihan kohtuullisessa järjestyksessä.

Onkohan kyseessä jokin perusluterilainen ylikehittynyt velvollisuudentunto? Otsasi hiessä sinun pitää työtä tekemän... Kyllä minä sitten kuitenkin nautin tästä ja muistakin harrastuksistani. Kun tutkin vanhoja asiakirjoja, unohdan huonon omantunnon. Sitten taas havahdun. Onko muka tunti kulunut? Opettelen sanomaan itselleni: Saat tehdä tätä, koska kerran pidät siitä eikä se ketään vahingoita!