lauantai 20. huhtikuuta 2013

Postikiistoja Mouhijärvellä 1891

Aamulehti julkaisi loka- ja marraskuussa 1891 nimimerkkien Oskar ja A-sa-a väittelyä siitä, missä Mouhijärven postitoimiston tulisi sijaita. Ilmeisesti postitoimisto oli perustettu Uotsolaan. Vakka tietää kertoa, että sen arkistot alkavat vuodesta 1885, joka ehkä on aloitusvuosi. Nimismies oli sitten kuitenkin pyytänyt paikanvaihdosta "asianomaiselta postivirastolta". Ilmeisesti päätös oli myönteinen, koska väittelystä käy ilmi, että ensi marraskuun alusta toimisto aloittaa Häijäässä. Myös toimistonhoitaja oli suostunut siirtymään sinne. Tarkoittaako ensi marraskuu vuoden 1891 vai 1892 marraskuuta, ei aivan varmaksi käy teksteistä ilmi.

Perusteluja esitettiin puolin ja toisin. Häijään paras valtti oli sen sijainti Tampereelle, Turkuun, Poriin ja Pohjanmaalle vieneiden teiden risteyksesssä. Näin postinkuljetus tulisi edullisemmaksi. Uotsolan puolesta taas puhui se, että pitäjän länsiosissa oli enemmän asukkaita. Jopa heidän Postisäästöpankkiin tekemiään talletuksia oli enemmän kuin pitäjän itäosien asukkailla.

Vaikka keskustelua, jos sitä nyt sellaiseksi voi sanoa, käytiin nykyisin vanhahtavalta tuntuvalla kielellä, on sen sävyssä jotain hyvin tuttua. Toisen osapuolen näkökantoja ei kunnioitettu, takerruttiin toisen käyttämiin sanoihin ja pyrittiin selvästi ärsyttämään toista. Siis kuin mikä hyvänsä nykyaikainen keskusteluforum verkossa. Postitoimiston paikasta puhuttiin puolueasiana, mikä jäi vähän ihmetyttämään. Tuskin Mouhijärvellä kovin aktiivista paikallistason toimintaa tuolloin oli millään puolueella. Ehkä ilmaus viittasikin keskustelijoiden jakautumiseen kahteen leiriin.

Tietääkseni postitoimisto kuitenkin Häijääseen siirtyi ja sinne jäi. Sitä en muista, saiko Uotsola myöhemmin omansa. Kummassakin näyttää nykyisin toimivan asiamiesposti.

Vanha postilaatikko. Kuvaaja Mirja Nissinen, Suomi 19.07.2004

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti