Ruokaa haaskuun

Suomalaiset heittävät melko paljon ruokaa pois. Jostain muistan lukeneeni, että jokainen kuluttaja laittaa 20 -30 kg ruokaa roskiin (toivottavasti sentään kompostoitavaksi) vuodessa. En yhtään epäile lukua. Olen tainnut tästä kirjoittaa aiemminkin, mutta kerrataanpa vähän syitä moiseen tuhlaukseen. Samalla otan mukaan vähän näkökulmaa lapsuusvuosieni ruokatalouteen. 

En tunnusta olevani mitenkään uusavuton ruuan suhteen. Osaan kyllä laskea, kuinka paljon raaka-aineita tarvitaan ruuan valmistamiseen. Jos ohjeessa on jotain sellaista, jolle ei muuta käyttöä ole tiedossa, muutan ohjetta niin, ettei tuo harvinainen mauste tai muu lisuke jää kaappiin pyörimään. Mutta, mutta. Saanko kaupasta haluamani määrän esimerkiksi lihaa? Tänä valmiiksi pakattujen tuotteiden aikana en saa. Sitä varten pitäisi mennä kauppahalliin tai Stockmannille. Suurimmissa marketeissa toki on jotakin lihatiskissä, mutta valikoima on aika pieni. Lähikaupassa kaikki on pakattuna. Tavallinen kuluttaja siis pyörittelee pakkauksia ja yrittää valita niin, ettei tulisi kovin paljon ylimääräistä. Tuloksena on usein kuitenkin ylijäänyt ruuanhiven, joka ei enää riitä yhteen kunnon annokseen. No, tiedän kyllä, sen voi pakastaa ja käyttää myöhemmin johonkin tai yhdistellä, kun rippeitä kertyy muitakin. Veikkaanpa, että tähän se tökkää. Pakastimesta tulee helposti ruuantähteiden hautausmaa.

Leivän pakkauskoko jaksaa minua myös ärsyttää. Kauppaan pitäisi aina kiiruhtaa aamupäivällä, jotta saisi haluamansa määrän irtosämpylöitä. Pakastin toki tarjoaa tähänkin ratkaisun, mutta vähän tylsää on syödä melko samalta maistuvia sämpylöitä monena päivänä. Erityisesti tilanne harmittaa, jos sattuu olemaan yksin kotona. Olisiko ihan mahdotonta saada annoskokoista leipää kolmen tai neljän kappaleen pakkauksissa? Kuluttajan viitseliäisyydellä on rajansa. Jos ruuan hävikkiä halutaan vähentää, tulisi pakkauskokoja monipuolistaa.

Kun olin lapsi, ruokaa ostettiin kaupasta nykyistä vähemmän. Sitä jauhelihaa sai kyllä ostetuksi ihan haluamansa määrän. Muuten kaivettiin possunlihaa suolavedestä pitkin talvea. Osattiin ottaa sopivan kokoinen pala. Perunat ja kasvikset kasvatettiin itse. Jos niitä joskus jäi yli, possu söi ne mielellään. Leipä leivottiin kotona. Sitä oli sitten syötävä niin kauan kuin sitä oli, vaikka se ei enää ollut erityisen maukasta. Viimeiset kuivuneet leivänkannikat tarjottiin hevoselle.

Kaiki kotikyläni kaupat on kunnostettu asunnoiksi. Tälle näyttää käyneen huonommin. Lähde: http://www.flickr.com/photos/villefi/4508421700/

Yhteenvetona ruuan haaskaamisesta totean, että vaatimustasomme on noussut, kohonnut elintasomme sallii lievän laiskuuden ruuan suhteen ja ruuan pakkaaminen vaikeuttaa järkevää ostamista. Mikä siis neuvoksi?