Aamulehti julkaisi 12.8.1911 kuolinilmoituksen, jossa omaiset kertoivat Lielahden kartanon entisen palvelijan neiti Karoliina Vilhelmiina Tammen (ent. Ekström) muuttaneen taivaalliseen kotiin Fredirksbergissä 11.8.1911 67. ikävuodellaan. Jokin ilmoituksessa sai minut katsomaan Karoliinan vaiheita tarkemmin. Ehkä se oli tuo määrite kartanon entisestä palvelijasta.
Lielahti oli tuohon aikaan Ylöjärveä, jonka rippikirjoista kartano löytyy helposti. Samoin löytyi Karoliina, sukunimellä Ekström. Rippikirjan mukaan hän oli syntynyt Huittisissa 27.1.1844. Tämähän tietysti herättää kysymyksen, onko kuolinilmoituksessa laskettu Karoliinan ikä väärin vai onko syntymäaika jossakin muutossa vaihtunut. Lisäksi mietin, miksi kuolinilmoitus julkaistiin Aamulehdessä Tampereella, jos hän oli kuollut Fredriksbergissä eli Pasilassa. Sitä kai tuo ilmoituksen Fredirksberg tarkoittaa.
No, Huittisissa ei tietenkään ollut ketään Karoliina Vilhelmiinaa syntynyt tuona päivänä. Varalta katsoin samana vuonna syntyneitä, mutta heistäkään ei oikein sopivaa löytynyt, yhden tosin kadotin kokonaan näköpiiristä. Siispä katsomaan, mistä Karoliina oli Ylöjärvelle tullut. Hän oli ollut Tampereella töissä kenkätehtaalla ja vaatetehtaalla (mikähän tehdas mahtoi olla, kulki rippikirjassa nimellä Klädesfabrik) ja muuttanut sieltä Ylöjärvelle 1886. Tampereelle hän myös muutti 1905, ilmeisesti sen jälkeen kun kartano oli siirtynyt von Nottbeckin omistuksesta Dahlströmille. Karoliina ehti siis palvella kartanossa parikymmentä vuotta. Siinä mielessä kuolinilmoituksen tittelille oli perusteita. Ainakin vielä 1906 hän asui Tampereella muuttaessaan sukunimensä Tammeksi.
Kun katsoin Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan rippikirjasta ensimmäistä merkintää Karoliinasta, huomasin, että syntymäpaikaksi oli merkitty Wichtis. Wichtis ja Hvittis, eivät ne nyt niin kaukana ole kirjoitusasultaan. Ei siis ihme, jos paikka oli Ylöjärvellä muuttunut Huittiseksi. Vihdistä toden totta löytyi tuona päivänä syntynyt Karoliina Vilhelmiina. Hän oli äitinsä Maria Olivia Jaakontyttären avioton lapsi. Myöhemmin äiti avioitui Erik Kylanderin kanssa. Karoliinakin käytti aluksi sukunimeä Kylander.
Tässä vaiheessa verkossa olevat lähteet alkavat loppua. Karoliinan muutto Helsingistä Tampereelle löytyy. Helsingissä ammattina on pig, mutta Tampereelle hänet on kirjattu tjänstejungfruna, jota en muista kovin usein nähneeni. Dokumentoimatta ovat siis Karoliinan muutto Vihdistä Helsinkiin ja vaiheet Helsingissä sekä nimen muuttuminen Kylanderista Ekströmiksi. Helsinkiin muuton voisi verkosta löytää selaamalla Vihdin poismuuttaneet 1860 - 1877. Muistutin kuitenkin itseäni, etten tutki Karoliinan sukua. Uskon, että tämä Vihdissä syntynyt on oikea Karoliina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti