Siivo ja vakava

Virkamiesperheeseen haettiin palvelijatarta ilmoituksella Aamulehdessä 25.8.1911. Ainoa vaatimus oli tuo otsikossa mainittu: palvelijattaren tuli olla siivo ja vakava. Tässä kohtaa on varmaan hyvä pohtia, mitä nuo sanat 1900-luvun alun kielenkäytössä ovat tarkoittaneet. Siivon ymmärrän niin, että perheessä piti käyttäytyä kauniisti, olla huomaamaton, mutta luotettava. Miksi palvelijattaren piti olla vakava, sitä en oikein tiedä. Ehkä se liittyi huvituksiin. Niihin ei saanut vapaa-ajallakaan liian innokkaasti osallistua.

Nykyisissä työpaikkailmoituksissa ei haeta siivoja ja vakavia työntekijöitä. Heidän pitää olla aktiivisia, sosiaalisia, tulla toimeen ryhmässä, olla innovatiivisia ja haasteita pelkäämättömiä. Palvelijoita ei enää lehti-ilmoituksilla haeta eikä virkamiesperheellä taida olla sellaiseen varaakaan. Kotiapua monet ostavat, ainakin siivoukseen. Alalle näyttää vaadittavan luotettavuutta, ahkeruutta ja oma-aloitteisuutta. Hm, osittain kai samaa kuin sata vuotta sittenkin. 

Opettajana mietin, miten koulu pyrkii kehittämään nykyajan vaatimuksia vastaavia ominaisuuksia oppilaissa. Sosiaalisuutta ja muiden huomioon ottamista sekä ryhmässä toimimista opiskellaan koulussa eri tilanteissa. Luonteissa on paljon eroja, mutta jonkinlaiseen yhteistyöhön pystyvät useimmat. Oma-aloitteisuutta ja vastuuntuntoa yritetään myös edistää, vaihtelevin tuloksin. Ääripäät ovat hämmästyttävän kaukana toisistaan. Tukahduttaako koulu luovuuden? Ei ainakaan tietoisesti. Ihan yltiöyksilölliseen työskentelyyn koulu ei kuitenkaan pysty. Hankaluuksia voi tulla, jos haluaa kovin omassa tahdissaan tehdä asioita.Yksi opettaja ei kovin monen avuksi repeä. Luulen, että koulussa pitäisi vielä nykyistä enemmän edistää oppilaiden oma-aloitteisuutta tuottamatta kuitenkaan kovin pahoja kauhun hetkiä niille, jotka haluavat vain mennä muiden mukana.