Verinenhän Tampere oli 1918, mutta...

Tampereella ja erityisesti Aamulehdessä näkyy heränneen keskustelu mahdollisista joukkohaudoista Pyynikillä. Tampereella käytiin kovat taistelut 1918. Kuolleita tuli molemmin puolin. Sisällissodan julmuus näkyi rankaisutoimissa. Kalevankankaalle haudattiin suuret määrät niin taisteluissa kuolleita kuin niiden jälkeen ammuttuja. Tampere oli verinen 1918, ei siitä mihinkään pääse. Säilynyt kuvamateriaalikin kertoo sodan osittain tuhoamasta kaupungista ja vankijoukoista.

Mutta olisiko isohko joukkohauta jäänyt tutkijoilta huomaamatta? Vielä kirkkopuistossa, keskellä kaupunkia. Jos punainen osapuoli olisi halunnut salaa haudata kaatuneitaan, olisi varmasti parempiakin paikkoja löytynyt. Valkoiset eivät salaa haudanneet muita kuin mahdollisesti surmaamiaan punaisia vankeja siinä vaiheessa, kun tällainen toiminta oli kielletty. Heillekin syrjäisempiä paikkoja olisi ollut tarjolla. Looginen johtopäätös tuntuisi olevan jonkinlainen julkinen teloitus heti valtausta seuranneina päivinä. Tällaisesta olisi kuitenkin täytynyt jäädä useita kertomuksia. Varmaan tuota vaihetta tutkineet ovat käyneet läpi Työväenarkiston vuoden 1918 tapahtumista keräämää muistitietoa. Siellä täytyy olla myös tamperlaisten, tuon ajan itse kokeneiden muistelmia. Jos aikalaisten muistelmat eivät tue joukkohaudan olemassaoloa, puistoa tuskin kannattaa lähteä kaivelemaan.

Itse löysin muistitietokokoelmasta kotikyläni punakaartikomppanian vaiheita melko tyhjentävästi kuvaavan kertomuksen. Kirjoittaja oli ollut mukana, kirjoituksen hän oli laatinut 60-luvulla. Kun valtiorikosylioikeuden akteja lukiessa toisinaan tuntuu, ettei juuri kukaan punakaartilaisista ollut aseeseen tarttunut, saa noista muistelmista selkeän kuvan komppanian käymistä taisteluista. 60-luvulla ei enää tarvinnut pelätä seurauksia.

Olen joskus pohtinut, kuinka kattava Suomen sotasurmat 1914 - 1922-tietokanta mahtaa olla. Tuntuu, että kattavimman listan suomalaisista vuoden 1918 sodan yhteydessä kuolleista punaisista saisi rippikirjoista. Sinne on täytynyt tehdä jokin merkintä kuolleesta tai kadoksiin joutuneesta. Projektin sivuilta näkyy, että punaisten alueiden rippikirjoja on käyty läpi. Pirkanmaan seurakunnista mukana ovat Messukylä, Pirkkala, Ruovesi, Sääksmäki, Tampere, Teisko, Tottijärvi, Hämeenkyrö, Mouhijärvi ja Suoniemi. Jos ne on tosiaan käyty kokonaan läpi, on kattavuus aika hyvä.

Eräästä sukulaisestani on pappi kirjannut: "... lukusijoilla vakuutettiin kuolleen Hämeenlinnan vankileirillä." Ajat olivat sekavat, eikä papeillakaan heti ollut tietoa kaikkien seurakuntalaistensa kohtalosta. Tuokin maininta jättää pienen mahdollisuuden, että asianomainen olisi piileskellyt tai päässyt pakenemaan Venäjälle. Suurta kuvaa nämä pienet epävarmuustekijät eivät muuta miksikään. Jokaisen tuolloin kuolleen nimeä ja kohtaloa ei varmasti koskaan saada selville. Sotasurmat on kuitenkin kiitettävä yritys kertoa tuosta kauheasta ajasta.

Huomasin vasta, että myös Kaisa Kyläkoski käsittelee samaa aihetta blogissaan. Ei ollut tarkoitukseni varastaa aihetta.