tiistai 18. huhtikuuta 2017

Umpikujia ja saksalaisia

Tässä taannoin kirjoitelin Suoniemellä 1900-luvun alussa asuneista Ruotsin kansalaisista tai alamaisista, kuten asia tuolloin ilmaistiin. Lupasin palata asiaan, kunhan ruotsalaisia lähteitä olisi vapaasti luettavissa. Lupasin liikaa. Nyt pääsiäisen aikana Ancestry.se antoi vapaan pääsyn ruotsalaisiin kirkonkirjoihin. Löysinhän minä sieltä jokaisen syntymästä merkinnän, koska syntymäajat ja -paikat olivat tulleet oikein kirjatuiksi Suoniemen rippikirjaan. Mutta, mutta ... Ruotsin kastettujen luetteloissa ei ollut, ei siis ainakaan Ljungbyssä tai Bergassa, kirjattuna rippikirjan sivua, mistä vastasyntyneen perheineen löytäisi. Eklundin löysin hiukan sattumalta, muita en jaksanut etsiä, kun rippikirjojen jonkinmoisista hakemistoista ei ollut apua. Eklundinkin kadotin muutossa toiseen seurakuntaan. Olen toki ruotsalaisten lähteitä aiemminkin tutkinut ja paremmalla menestyksellä. Kävikö vain huono tuuri vai jäikö jotain huomaamatta.

Mutta katsotaanpa vielä yhtä Saksan alamaista, joka niin ikään asui Suoniemellä ja oli merkitty entiseksi metsänvartijaksi. Karl Nikolaus Vilhelm Both oli syntynyt 1860 Halikossa. Hm, ei kuulosta kovin saksalaiselta. Hänet merkittiin Halikossa kastettujen luetteloon vierasseurakuntalaisena, jonka isä Nikolaus Both oli Holsteinista ja silloin "ladugårdsföreståndare" Wiurilassa. Karl Nikolaus pääsi ripille 1875 ja hänet merkittiin kahden sisaruksensa kanssa Åminnen kylän sivuille meijeristin lapsina. Myöhemmin Karl Nikolaus oli itsellinen.


Vuonna 1890 Karl Nikolaus avioitui Matilda Wiikin kanssa Halikossa. Tämä oli kotoisin Perttelistä ja suomenkielinen, kuten miehensäkin. Lapsia perheeseen syntyi ainakin seitsemän. Lasten syntymäpaikoista ja muuttomerkinnöistä päätellen perhe asui ennen Suoniemelle tuloaan myös Piikkiössä, Ruskossa ja Turussa. Suoniemen Kuljuun he tulivat virallisesti 1904, mutta käytännössä ilmeisesti aiemmin, koska yksi lapsista oli syntynyt siellä jo 1901. Miten Karl Both Kuljussa elannon perheelleen hankki, jää hiukan epäselväksi. Rippikirjassa hänet on merkitty entiseksi metsänvartijaksi. Kuljun kartanon töissä hän kuitenkin oli. Suoniemeltä matka jatkui 1906 Johanneksen seurakunnan Alakirjolaan metsänvartijan tehtäviin.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Venäjän alamainen puutarhurina

Kun viimeksi selasin Suoniemen rippikirjoja ruotsalaisia etsien, sattui silmiin myös yksi Venäjän alamaiseksi merkitty. Hän oli Kuljun kartanon puutarhuri Axel Dimitri Rosström. Hänen vaimonsa oli Anna Lovisa Österlund, ja perheeseen ehti syntyä kahdet kaksoset ennen kuin se muutti Suoniemeltä Nastolaan 1907. Perheestä saamme Suoniemen rippikirjasta tietää myös, että se muutti sukunimensä Tscchelischeff Rosströmiksi 1907. Axel ja Anna Lovisa  olivat avioituneet1904. Suoniemelle he tulivat 1907 Hämeenlinnasta. Vain Anna Lovisa on merkitty muuttaneiden luetteloon, muut olivat ortodokseja. Rippikirja kertoo, että Axel otettiin 1907 evankelis-luterilaisen kirkon yhteyteen.

Anna Lovisa syntyi 1883 Vöyrissä. Hänen äidinkielensä oli ruotsi. Perhe muutti pian Anna Lovisan syntymän jälkeen Amerikkaan. Viimeistään 1890 he palasivat Vöyriin. Muutama vuosi kului torpparina, kunnes 1892 muutettiin Mustasaareen. Tässä kohdassa digitoituja lähteitä käyttävän tie nousee pystyyn. Mustasaaresta ei sellaisia löydy eikä myöskään toisesta päästä Hämeenlinnasta tai Nastolasta. Ei siis niiltä vuosilta, joita tässä tarvittaisiin.

Vielä vähemmän tietoa näyttäisi löytyvän Axelista. Hän oli syntynyt 1879. Syntymäpaikka ei ole tiedossa, mutta äidinkieli oli ruotsi. Nimenuutos on ilmoitettu Suomalaisessa Wirallisessa lehdessäIlmoitus Lahden Lehdessä puolestaan kertoo, että 1908 perhe oli Uusikylän kartanossa. Vielä 1910 henkikirjaan heidät on merkitty Uusikylään, mutta vuoden 1915 henkikirjassa heitä ei siellä enää näy, joten matka lienee jatkunut muualle.

Kun olen näissä teksteissä kehua retostanut digitoitujen lähteiden saatavuutta, on tietysti ihan oikein, että vastaan tulee tällainen mahdoton tapaus. Toiveikas kuitenkin olen. Palataan asiaan, kun digitointi etenee. 

 Hyvää pääsiäistä! Lähde: pixabay

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Ruotsalaisia Suoniemellä

Muutamana iltana olen selannut Suoniemen hiljattain digitoituja kirkonkirjoja. Suoniemellä oli kaksi kartanoa, Kauniaisissa ja Kuljusssa. 1900-luvun alussa Kauniaisten kartanon omisti Otto Rosenlew. Kuljun kartano taas kuului maisteri Anton Elvingille, joka lienee asunut Tampereella. Rosenlewin perhe todennäköisesti asui (ainakin osittain) Kauniaisissa, koska heidät on merkitty sinne rippikirjoissa. Heidän äidinkielensä oli ruotsi, Elvingin äidinkieli ei ole tiedossa. Otto Rosenlew oli syntynyt Porissa, hänen vaimonsa Alice Oulussa ja lapset Suoniemellä. Kartanoiden henkilökuntaan kuului muutamia Ruotsissa syntyneitä, Ruotsin alamaisia, kuten rippikirja kertoo. 

Kauniaisten kuski August Eklund oli syntynyt Vansössä 1882. Hänen vaimonsa Elina oli kuitenkin Karijoelta. Kauniaisiin he olivat tulleet 1913 Kristiinankaupungista. Avioliitto oli solmittu 1912. Miehen äidinkieli oli ruotsi, vaimon suomi. Muita ruotsalaisia en Kauniaisissa tässä rippikirjassa (1903 -1914) huomannut, joten siirrytään Kuljuun.

Lähde: pixabay
 
Siellä puutarhuri Kondrad Rosander on merkitty Ruotsissa 1877 syntyneeksi. Hänen puolisonsa Eeva oli Pirkkalasta lähtöisin. Lapset olivat syntyneet Pornaisissa ja Espoossa. Perhe muutti 1904 Ruotsiin. Kuljussa vaikutti myös ruotsalainen pariskunta Janne ja Martina Ljungqvist. Mies toimi kartanon metsänvartijana. Hän oli syntynyt 1875 Ljungbyssä, Martina puolestaan Bergassa 1873. Perhe muutti 1907 Vesilahdelle. 

Uskoisin, että kuski, puutarhuri ja metsänvartija kuuluivat kartanoelämän keskikastiin. Selvästi palkollisia, mutta ehkä "ylempänä" kuin muonamiehet, rengit ja piiat. Mikä oli saanut nämä ruotsalaiset siirtymään kumminkin syrjäiselle Suoniemelle? En tiedä, mutta kun ruotsalaiset arkistot seuraavan kerran avautuvat kaikille, aion yrittää seurata heidän polkujaan.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kuolleita vuoteen 1966

SSHY:n uusista päivityksistä huomasin, että Suoniemen ja Mouhijärven kirkonkirjoja oli digitoitu lisää. Aloitetaan Suoniemestä. Viime vuoden lopussa ja tämän vuoden alussa ovat tulleet jäsensivuilla luettaviksi rippikirja 1903 - 1914, syntyneet 1890 - 1916, vihityt samalta ajalta, samoin kuolleet, vierasseurakuntalaiset, muuttaneet, rippilapset ja muuttokirjat 1886 - 1917. Suoniemen pieni seurakunta on itselleni tärkeä, koska niin moni sukulainen on suunnannut sen kartanoihin ja sahoille töihin. Löytyypä joukosta muutama Siuron asemalla töissä ollut rautatieläinenkin. Työn alla, suurin osa vielä tutkimatta. 

Voiton vei kuitenkin Mouhijärvi. Sieltä on digitoitu kuolleiden luettelo vuosilta 1933 - 1966. Siis noudattaen 50 vuoden salassapitovelvoitetta. Hienoa! Tiedän muitakin Pirkanmaan seurakuntia, jotka noudattavat samaa aikarajaa, mutta vain mikrokorttien suhteen. Digitoituna en ole noin tuoreita tietoja nähnyt. Rajaus koskee vain kuolleita, muissa luetteloissa sadan vuoden sääntö on edelleen voimassa. Pirkanmaalla ainakin Kiikassa ja Vampulassa näyttää toimivan sama käytäntö. Kenen käytäntö? Fiksun kirkkoherran vai tuomiokapitulin lakimiehen? 

Kuva menee Digitaaliarkiston puolelle ja vuoden 1890 haudattuihin. Kun en tiennyt, mitä SSHY:n sivuilta voi blogiin laittaa.  
Mitä noista kuolleiden luetteloista sitten on luettavissa? Samat asiat kuin aiemmistakin. Kuolleen henkilön nimi, asema, siviilisääty, päivämäärät kuolemalle ja hautaukselle, kuolinsyy. Siinä kai ne tärkeimmät. Kuolinsyy näyttää usein olevan sekä suomeksi kirjoitettuna että numerokoodina. Itselleni riittää, että sukulaiseni kuoli keuhkotautiin, ainakin tuon ajan parhaan tietämyksen mukaan. Vuosi 1918 on oma lukunsa. Silloin kuolleet on merkitty, mutta ilman kummempia kommentteja. Turha siis odottaa mitään sensaatioita. Mielenkiintoisia ovat myös tiedot Yhdysvaltoihin ja Kanadaan muuttaneista ja siellä kuolleista henkilöistä. Yhden virallisen ilmoituksen näin, muut oli vain merkitty tiedoksi ilman lähdettä. Kuolleeksi julistettujakin oli, samoin siviilirekisteriin tai muihin uskonollisiin yhteisöihin kuuluneita Mouhijärven kirkkomaahan haudattuja. Näitä erityisesti vierasseurakuntalaisissa.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Katkeralla surulla ilmoitetaan

Varmaankin ajatukseni lähti liikkeelle viimeaikaisesta eutanasiakeskustelusta. Nimittäin se, että suhtaudumme kuolemaan jotenkin eri tavalla kuin vanhempamme ja isovanhempamme. Haluamme hyvän elämän ja hyvän, ainakin tuskattoman kuoleman. Jälkimmäinen ei tietysti ollut esivanhemmillemme edes mahdollinen, vaikka myrkyistä sinänsä tiedettiinkin. Mutta ei kai niitä tuskaa aiheuttamatta pystytty antamaan.

No enhän minä isovanhempieni kanssa aikoinaan syvällistä keskustelua kuolemasta käynyt. Nämä ajatukseni perustuvatkin hyvin suppeaan epätieteelliseen kuolinilmoituksista koostuvaan aineistoon. Sata vuotta sitten ei iso vähävarainen kansanosa tuhlannut rahojaan ilmoittamalla läheisensä kuolemasta lehdessä. Tämä on syytä muistaa, kun seuraavassa katselen Aamulehden alkuvuodesta 1917 julkaisemia kuolinilmoituksia.



Rauhallisesti ovat useimmat nukkuneet kuolon uneen, uskossa turvaten Vapahtajaansa. Tosin monet ankaran taudin murtamina tai kovat tuskat kärsittyään. Toisinaan tautikin on nimetty. Kivutta ei ole siis selvitty, mutta tuonaikaiset hoitomahdollisuudet muistaen se ei tietysti ole odotettavissakaan. Lapsia on joukossa nykyistä enemmän, ja heidän kohdallaan ajatus menee jotenkin niin, että suku jäi kaipaamaan, mutta lapsi pääsi parempaan maailmaan ja vältti maallisen kärsimyksen.

Kuolinilmoituksiin liitettiin tuolloinkin muistovärssyjä. Tai mikä niiden virallinen nimi lieneekään. Mielestäni niissä näkyy jonkinlainen muutos nykyisiin verrattuna. Nykyiset ovat jotenkin lempeämpiä. 100 vuotta sitten korostettiin maanpäällisen elämän kovuutta. "Tää elo kurja ikuiseen kirkkauteen", "Mä pääsen tyyneen maahan myrskyistä jotka pauhaa. Kiusauksista maailman saan iäks kaikeksi rauhan..", "Ja kuolema on minulle voitto". Ja niin edelleen.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Voileivät ja maitolasit

Kirje on päivätty Pispalassa 10.10.1946. Se alkaa näin: "Terveisemme teille ja kitokset Sinulle Serkku hyvä, kun muistit meitä, sillä katsos se oli suuresta merkityksestä kun sinä lähetit maitoa. Minä kun täytin vuosia nimittäin 70 niin me pidimme pienet kekkerit, meille kokoontui aika paljon tuttavia ja se oli niin mukavaa, kun saimme tarjota voileivät ja maitolasit, sellaista herkkua ei nykyaikana ole tarjottavana suuremmissakaan kemuissa, kyllä maitoa olikin aivan riittämiin. Lyydi sai kolme litraa vielä mukaansakin."

Lähde: pixabay

Kirjekuori puuttuu, mutta kirje on varmaan tullut isoäidilleni hänen serkultaan, jonka allekirjoitus siinä on. Tuo Lyydi on kirjoittajan sisko ja siis myös mummun serkku. Paljonko lienee mummu raaskinut Tampereen sukulaisille maitoa lähettää? Ehkä 10 litraa tai enemmän, koska serkku varmaankin on pitänyt valtaosan itse. Miten mummo maidon lähetti? Varmaan linja-auton kyydissä. Lieneekö mukana ollut joku sukulainen, joka osallistui syntymäpäiville. 

Löysin kirjeen hiljattain erään sukulaisen arkistosta. Miksi julkaisin otteen siitä? No, en ainakaan hurskastellakseni jotain siitä, miten ennen tyydyttiin vähempään ja oltiin onnellisia. Halusin ehkä vain kuvata, miten ennen moni asia oli toisin. Teollisuuden palveluksessa ikänsä ollut seitsemänkymppinen iloitsi muutamasta maitolitrasta, jotka serkku hänelle maalta lähetti. Näin vielä syksyllä 1946, vaikka sodan päättymisestä Suomessa oli jo pari vuotta.