keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Katkeralla surulla ilmoitetaan

Varmaankin ajatukseni lähti liikkeelle viimeaikaisesta eutanasiakeskustelusta. Nimittäin se, että suhtaudumme kuolemaan jotenkin eri tavalla kuin vanhempamme ja isovanhempamme. Haluamme hyvän elämän ja hyvän, ainakin tuskattoman kuoleman. Jälkimmäinen ei tietysti ollut esivanhemmillemme edes mahdollinen, vaikka myrkyistä sinänsä tiedettiinkin. Mutta ei kai niitä tuskaa aiheuttamatta pystytty antamaan.

No enhän minä isovanhempieni kanssa aikoinaan syvällistä keskustelua kuolemasta käynyt. Nämä ajatukseni perustuvatkin hyvin suppeaan epätieteelliseen kuolinilmoituksista koostuvaan aineistoon. Sata vuotta sitten ei iso vähävarainen kansanosa tuhlannut rahojaan ilmoittamalla läheisensä kuolemasta lehdessä. Tämä on syytä muistaa, kun seuraavassa katselen Aamulehden alkuvuodesta 1917 julkaisemia kuolinilmoituksia.



Rauhallisesti ovat useimmat nukkuneet kuolon uneen, uskossa turvaten Vapahtajaansa. Tosin monet ankaran taudin murtamina tai kovat tuskat kärsittyään. Toisinaan tautikin on nimetty. Kivutta ei ole siis selvitty, mutta tuonaikaiset hoitomahdollisuudet muistaen se ei tietysti ole odotettavissakaan. Lapsia on joukossa nykyistä enemmän, ja heidän kohdallaan ajatus menee jotenkin niin, että suku jäi kaipaamaan, mutta lapsi pääsi parempaan maailmaan ja vältti maallisen kärsimyksen.

Kuolinilmoituksiin liitettiin tuolloinkin muistovärssyjä. Tai mikä niiden virallinen nimi lieneekään. Mielestäni niissä näkyy jonkinlainen muutos nykyisiin verrattuna. Nykyiset ovat jotenkin lempeämpiä. 100 vuotta sitten korostettiin maanpäällisen elämän kovuutta. "Tää elo kurja ikuiseen kirkkauteen", "Mä pääsen tyyneen maahan myrskyistä jotka pauhaa. Kiusauksista maailman saan iäks kaikeksi rauhan..", "Ja kuolema on minulle voitto". Ja niin edelleen.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Voileivät ja maitolasit

Kirje on päivätty Pispalassa 10.10.1946. Se alkaa näin: "Terveisemme teille ja kitokset Sinulle Serkku hyvä, kun muistit meitä, sillä katsos se oli suuresta merkityksestä kun sinä lähetit maitoa. Minä kun täytin vuosia nimittäin 70 niin me pidimme pienet kekkerit, meille kokoontui aika paljon tuttavia ja se oli niin mukavaa, kun saimme tarjota voileivät ja maitolasit, sellaista herkkua ei nykyaikana ole tarjottavana suuremmissakaan kemuissa, kyllä maitoa olikin aivan riittämiin. Lyydi sai kolme litraa vielä mukaansakin."

Lähde: pixabay

Kirjekuori puuttuu, mutta kirje on varmaan tullut isoäidilleni hänen serkultaan, jonka allekirjoitus siinä on. Tuo Lyydi on kirjoittajan sisko ja siis myös mummun serkku. Paljonko lienee mummu raaskinut Tampereen sukulaisille maitoa lähettää? Ehkä 10 litraa tai enemmän, koska serkku varmaankin on pitänyt valtaosan itse. Miten mummo maidon lähetti? Varmaan linja-auton kyydissä. Lieneekö mukana ollut joku sukulainen, joka osallistui syntymäpäiville. 

Löysin kirjeen hiljattain erään sukulaisen arkistosta. Miksi julkaisin otteen siitä? No, en ainakaan hurskastellakseni jotain siitä, miten ennen tyydyttiin vähempään ja oltiin onnellisia. Halusin ehkä vain kuvata, miten ennen moni asia oli toisin. Teollisuuden palveluksessa ikänsä ollut seitsemänkymppinen iloitsi muutamasta maitolitrasta, jotka serkku hänelle maalta lähetti. Näin vielä syksyllä 1946, vaikka sodan päättymisestä Suomessa oli jo pari vuotta.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Lisää akteja

Tässä yhtenä päivänä selailin valtiorikosoikeuksien ja valtiorikosylioikeuden aineistoa Digitaaliarkistossa ja huomasin jotain uutta. Sinne on ruvettu digitoimaan valtiorikosoikeuksien akteja. Siinä vaiheessa oli menossa vro nro 2, ilmeisesti Helsingissä toiminut osasto. Kun osastoja oli paljon, ainakin toista sataa, niin kaikkien aktien digitoiminen kestää varmaan jonkin aikaa. Ei auta kuin olla kärsivällinen.

Lähde: Digitaaliarkisto
 
En tiedä, tuleeko valtiorikosylioikeuden akteihin nyt kohdistuva haku jossain vaiheessa toimimaan myös valtiorikosoikeuksien aktien kohdalla. Jos ei, apuna ovat joka tapauksessa jo digitoidut hakemistot. Minua nämä asiat kiinnostavat, koska sukuani on asunut laajasti nykyisen Pirkanmaan alueella, josta aika yleisesti lähdettiin punakaarteihin tai tehtiin niiden kanssa yhteistyötä - toisinaan varsin vaatimatontakin - jonka johdosta tuomiolle jouduttiin. Mutta voisin kuvitella, että laajan aineiston digitaaliseen muotoon saattaminen lisäisi myös oikeiden tutkijoiden kiinnostusta siihen. En tosin tiedä, miten perusteellisesti valtiorikosoikeuksien jakamia tuomioita on paperiaineiston perusteella tutkittu.

Tämä valtiorikosoikeuksien aktiaineisto avaa monien vuoden 1918 sodasta elossa selvinneiden sodan aikaisia ja sen jälkeisiä vaiheita sukututkijoiden nähtäväksi. Niiden, jotka eivät ylioikeuteen koskaan valittaneet, joko lievän tuomion tai armahduksen vuksi. Vetoaminen ylioikeuteen saattoi jäädä myös kuoleman takia. Toivottavasti arkistolaitos digitoi jossain vaiheessa sellaistenkin vankien kuulustelupöytäkirjoja, jotka kuolivat leireillä ehtimättä edes valtiorikosoikeuteen. Sen jälkeenkin aineistoa puuttuisi vielä ainakin niistä, jotka saivat surmansa heti sodan päätyttyä joko valkoisten kostotoimenpiteissä tai kenttäoikeuksien tuomitsemina. Jos aineistoa ei ole koskaan ollutkaan tai se on pian tapahtumien jälkeen hävitetty, ei sen digitoiminen tietenkään tule kyseeseen. 

maanantai 20. helmikuuta 2017

Tauolla

Muiden kiireiden vuoksi blogi on tauolla pari viikkoa. Anneli palaa verkkoon maaliskuun alkupuolella.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Pirkkalan Uutisia ja uutisia

Vanhoja digitoituja sanomalehtiä selatessa huomasin, että vuosina 1913 - 1922 on ilmestynyt paikallislehti nimeltään Pirkkalan Uutiset. Kun paikallislehdet usein ovat sukututkijan aarreaitta, päätin tehdä hakuja kyseisestä lehdestä. Ne tietysti yltävät vain vuoteen 1920, paria viimeistä vuotta pitäisi katsella vapaakappalekirjastossa. Lehti näyttää aloittaneen heinäkuussa 1913 ja ilmestyneen kerran viikossa. Se pitää sisällään myös seurakunnan ilmoitukset. Paitsi kasvavan teollisuustaajama Nokian, käsitti Pirkkalan pitäjä tuohon aikaan myös Pispalan alueen. Kannattaa kaivaa esille Nokian ja Tampereen kartat, niistä löytyvät Kankaantaka, Penttilä , Viikin alue, Hyhky jne. 

Pirkkalan Uutisten ensimmäisen numeron etusivulta. Lähde: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot

Löysinkö lehdistä mitään? Jotakin, en toistaiseksi mitään kovin merkittävää. Harkitsen jopa lehtien läpiselaamista. Yhtä tietoa tarkistaakseni tulin vilkaisseeksi SSHY:n jäsensivuilta Pirkkalan seurakuntaa. Että kun ei siellä kumminkaan ole kuin jotain 1800-luvun lopun tietoja. Miellyttävä yllätys odotti. Seurakunnan asiakirjoja on nyt digitoitu 100 vuoden rajaan saakka. Rippikirjat vuoteen 1909, kastetut 1911, vihityt 1916, kuolleet samoin ja muuttaneet vuoteen 1914. Tämä avasi ihan uusia mahdollisuuksia katsoa useamman sukuhaaran tietoja. Eilinen ilta menikin rippikirjoja selatessa. Suuret kiitokset vapaaehtoisille!

Olen kyllä käynyt läpi Pirkkalan digitoidut henkikirjat vuosilta 1915 ja 1920. Informaation määrä on niissä kumminkin paljon vähäisempi kuin kirkonkirjoissa. Vain syntymävuosi, ei alle 15-vuotiaiden lasten nimiä, ei syntymäpaikkoja, muutotkin ehkä vain yliviivauksena. Erota siinä sitten se oikea Kalle Nieminen kaimoistaan. Henkilön seurattavuus on rippikirjoissa ihan eri luokkaa. Toki 20-luvulla tapahtunut (Pispalan henkikirjoja on paperisina Tampereen kaupunginarkistossa) tonttien omaksi osto näkyy henkikirjoista ehkä paremmin. Mutta nyt siis pääsen katsomaan Pispalassa ja Nokialla asuneiden sukulaisten vaiheita rippi- ja historiakirjoista.


tiistai 7. helmikuuta 2017

Hakuja, hakuja

Useimmille lienee tuttua, että Kansalliskirjasto on avannut kaikkien luettaviksi digitoimansa sanomalehdet vuosilta 1771 - 1920. Hienoa, sitä olen tainnut näissä teksteissä useamman kerran toivoa. Toivottavasti kehitys jatkuu niin, että kaikille avoimiksi tulee uudempiakin lehtiä. Ilmeisesti tekijänoikeuksista on päästy sopuun ja niin on saatu verkkoon merkittävää aineistoa itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi. Haku tuntuisi tehostuneen, mutta tarkempaa tietoa minulla ei asiasta ole. Haku on meikäläiselle tärkeä, kun aika on rajallista ja vanhat silmät väsyvät ruudulta tihrustamiseen. Toki lehtien saaminen verkkoon helpottaa myös niitä, jotka haluavat selaamalla etsiä tietoa. 

Höyrylaivojen aikaa. Lähde: Historiallinen sanomalehtikirjasto

Tuosta hausta vielä. Oma ongelmani hakuja tehdessä ovat sukuni kovin tavalliset sukunimet. Kyllähän hakusanoja voi syöttää useampia ja voi vaatia, että ne kaikki esiintyvät samalla sivulla kohtuullisella etäisyydellä toisistaan. Taivutusmuodotkaan eivät näytä olevan ylivoimainen este tulosten löytymiselle. Silti voi käydä niin, että kun oikein tarkkaan asetat vaatimuksesi, et löydä mitään. Et voi aina esimerkiksi tietää, onko etunimeä käytetty kokonaisuudessaan. Ehkä onkin otettu siitä vain alkukirjain tai kaksi. Ja kun lievennät rajoituksia, saat 7845 tulosta. Toisinaan en rajoitakaan hakulausetta, vaan aikaa ja/tai julkaisupaikkaa.

Hiljattain tuli viesti, että Suomen Sukututkimusseuran SukuHaku on avattu. Kyse on seuran jäsenille tarkoitetusta palvelusta. En ole testannut, mitä sieltä saa kirjautumatta esiin. Palvelu sisältää paljon erilaisten julkaisujen henkilöhakemistoja. Joihin siis voi palvelun kautta tehdä hakuja eri kriteereillä. Niitä voi myös selata. Mukana on ymmärtääkseni myös kokonaan digitoituja aineistoja, vaikka omien hakujen kautta ei sellaisia olekaan tullut esiin. Tähän mennessä olen löytänyt lisätietoa isäni pikkuserkkujen elämänvaiheista, kiitos oikeusministeriön nimenmuutosluetteloiden. Ei ihan huono tulos lyhyessä kokeilussa.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Kuollut raatajavanhus

Yllä olevalla otsikolla kirjoitti Kansan Lehti 31.1.1907: "Tammik. 27 pnä kuoli Jämsän Koskenpäällä torpp. Fr. Lehtinen 70:llä ikävuodellaan. Wainaja oli aikoinaan rakentanut 2 torppaa kylmään korpeen. Jälkeensä jätti hän ikäisensä puolison sekä joukon elähtäneitä lapsiaan. Eräs hänen pojistaan johtaa nykyään paikkakunnan sos.dem. torppariyhdistystä." Elähtäneitä lapsia? Ihan outo ilmaisu, mutta ehkäpä jossain päin ollut käytössä. Olisiko lyhyt muistokirjoitus siinä mainitun pojan laatima. Herätti sen verran mielenkiintoa, että katsoin, mitä kirkolliset lähteet Fr. Lehtisestä sanovat.

Jämsä on sinänsä minulle melko tuntematon sukututkimusmielessä, vaikka muistaakseni olen jonkun esitädin vaiheita siellä vilkaissutkin. Jämsän haudattujen luettelo (SSHY:n jäsensivuilla) tietää, että 27.1.1907 kuoli torppari Fredik Heikinpoika. Hänet ja perheensä löydämme Valkealuomin Havun Lehtilän torpasta. Vaimo Loviisa Kallentytär kuoli vielä samana vuonna. Pojat Otto vaimonsa Ainan kanssa ja Oskari ilmeisesti jäivät torppaan asumaan. Molemmille on merkitty sukunimeksi Lehtilä (ei Lehtinen), Fredrikiä ei ole sellaisella siunattu. Mutta mennäänpä ajassa taaksepäin.

Lehtilään Fredrik perheineen tuli 1889. Heidät merkittiin ensin itsellisiksi, mutta jo samaan rippikirjaan on tehty korjaus. Ehkä Fredrik raivasi lisää maata, kun häntä alettiin kutsua torppariksi. Paikallistuntemukseni ei riitä kertomaan, oliko Lehtilä "kylmää korpea". Aiemmin hän oli vuodet 1871 - 1883 Valkealuomin Heinänoron torpparina. Tämänkin torpan hän lienee raivannut, ainakaan sitä ei näy samalla nimellä aiemmissa rippikirjoissa. Aiemmin hän oli itsellisenä, muonarenkinä ja renkinä. 

Fredrik ja Loviisa Havun Kansanaholla vuosien 1853 - 1862 rippikirjassa. Lähde: Digitaaliarkisto

Fredrik ja Loviisa oli vihitty 1861. Fredrik oli syntynyt Keuruulla Henriikka Hedvigintyttären aviottomana lapsena. Jämsään hän tuli ensimmäisen kerran 1855. Henriikanpojasta tuli Heikinpoika siellä vuonna 1862 alkavassa rippikirjassa. Ehkä papin kirjoitusvirhe, mutta väliäkö tuolla. Noilla elämänvaiheilla Fredrikiä voi hyvin sanoa raatajaksi.