sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tampereen vankileiri

Näytän jumittuneen vuoden 1918 tapahtumiin nyt, kun arkistolaitos on julkaissut niihin liittyvää aineistoa. Ehkäpä ensi kerralla jotain muuta. Sotavankilaitoksen arkistossa huomasin eräiden vankileirien tai sotavankiloiden (kuten niiden otsikossa sanotaan) asemapiirroksia. Tampere tietysti kiinnosti. Tampereen vankileiri oli piikkilangalla ympäröidyissä Kalevankankaan vanhoissa kasarmirakennuksissa nykyisen Karjalanpuiston vaiheilla. Niistä on kyllä valokuviakin olemassa, mutta lieneekö juuri tuosta vankileirivaiheesta. Myöhemmin rakennuksia käytettiin hätäapuasuntoina. 

Vankileirille joutui Tampereen valtauksen jälkeen noin 10 000 ihmistä, pääasiassa punakaartilaisia. Heistä noin 1300 kuoli siellä. Luvut hiukan vaihtelevat eri lähteissä, mutta suuruusluokat ovat oikeita. Heti Tampereen valtauksen jälkeen vankeja säilytettiin muissakin rakennuksissa, mutta pian toiminta keskittyi Kalevankankaalle. Wikipedian mukaan leirin toiminta loppui alkuvuodesta 1919. Sitä ennen se oli muuttunut vankeinhoitolaitoksen alaiseksi pakkotyölaitokseksi.

Tampereen vankileirin pohjapiirros, laadittu ennen 18.7.1918. Tarkemman kuvan löydät Digitaaliarkistosta
 
Vartijat paikoillaan säännöllisin välein 20 pisteessä leirin ulkopuolella ja kuularuiskutkin käytössä kulmauksissa. Myös sisäpuolella oli vartijoita, kuten piirroksesta näkyy. Eivät tuhannet ihmiset tietysti olisi siellä vapaaehtoisesti pysyneet. Kasarmit eivät olleet noin suurelle väkimäärälle suunniteltuja. Karttaan merkityt sauna tai pesutupa tuskin riittivät tuhansille ihmisille. Nälkä ja kulkutaudit vaivasivat. Karttaan ei näytä merkityn sairaalaa tai vastaavaa. Leirin lääkäreistä muistan jossain kuitenkin mainitun, joten kaipa heillä jonkinlainen tila oli käytössään. 

tiistai 17. tammikuuta 2017

Missä tuomittu?

Tällainen ongelma on yhden sukulaisen kohdalla vuoden 1918 sotaan liittyen. Vankikorttia ei hänelle löydy eikä valtiorikosylioikeuden aktia. Kuitenkin perimätieto suvussa on kertonut hänen jonkinlaisen, mahdollisesti ehdollisen rangaistuksen saaneen. Kun hän asui nykyisin Pirkanmaaksi nimitettävällä alueella, selasin ensin lähiseutujen valtiorikosoikeuksien osastoja. Lahden osastojen jälkeen päädyin 136. osaston luetteloihin. Ei häntä niistäkään löytynyt, mutta ne saivat minut miettimään, miksi niissä oli nimiä eri puolilta maata.

Nämä tiedot selviävät tuomioluetteloista. Lähde: Digitaaliarkisto

Ensimmäisten sivujen perusteella tuo osasto lienee toiminut Lappeenrannassa, vaikka Portti (linkki edellä) ei sitä mainitsekaan. Muutaman sivun jälkeen alkaa mukaan tulla väkeä myös Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Miten he päätyivät tuomiolle Lappeenrantaan? Voisin ajatella useampia syitä. Yhden varsinaissuomalaisen aktia vilkaisin. Hän oli lähtenyt pakomatkalle kotipaikkakunnaltaan ja hänet oli pidätetty toukokuun alussa Hollolassa. Kuulustelut oli suoritettu 22. kesäkuuta Lappeenrannassa. Ehkä Hämeenlinnassa ja Lahdessa oli jo niin paljon ruuhkaa. että päätettiin tehdä siirto sinne. Niinkuin arvelinkin, selityksenä pakomatka ja vangin siirto toiselle paikkakunnalle.

Jonkin verran on myös sellaisia, jotka ovat pysyneet kirjoilla kotipaikkakunnallaan, mutta olleet ennen sotaa töissä muualla, kenties kaukana kotoa. Siellä he ovat liittyneet punakaartiin ja kulkeneet sen mukana taisteluissa ja pakomatkalla. Tietämäni ovat olleet länsisuomalaisia Itä-Suomessa, mutta varmaan liikettä on ollut myös muissa suunnissa. Lopulta on sitten jääty kiinni ja jouduttu kuulusteluihin ja tuomittavaksi kaukana vanhalta kotiseudulta. Asiakirjoissa näkyy edelleen virallinen kotipaikka. 

Sukulaisen etsiminen jatkuu. Kerron kyllä, jos hänet luetteloista löydän.

lauantai 14. tammikuuta 2017

Naisia tuomiolla

Voin kertoa, että arkistolaitos on saanut auki myös valtiorikosoikeuksien tuomioluettelot, siis kaikkien verkossa tutkittaviksi. Niitä selatessa tuli vastaan sivu, jossa nimiluettelon alussa oli 14 naista. Toki tiesin, että kansalaissotaan osallistui naisia, pieni määrä jopa ase kädessä. Nämä naiset olivat parikymppisiä, osa jopa nuorempia. Muutama kolmekymppinen myös joukossa. Kotoisin he olivat Etelä-Suomesta, valtaosa Pyhtäältä. Mukana myös pari helsinkiläistä, yksi Tampereelta ja yksi Kuhmalahdelta. 

Rangaistuksista päätellen he eivät olleet muodostaneet mitään naiskomppaniaa. Ehkäpä vain paetessaan tulleet vangituiksi ja päätyneet Lahden vankileirille. Jostain syystä heidän asiansa oli käsitelty samana päivänä, 16.8.1918. Tosin tarkistin vain yhden osalta vankikortin ja ainakin hän oli vankileirillä juuri Lahdessa. Hänet lienee vangittu Hennalassa, vaikka kortissa lukee Herralassa. Naisjoukossa oli työläisiä, palvelijatar ja työläisten tyttäriä. Yksi torpparin ja yksi rengin tytär. Naimattomia ilmeisesti kaikki. 

Kaikkien rikokseksi on syyttäjä ilmoittanut avunannon valtiopetokseen. Tulkitsen sen niin, että he olivat jollain tavalla punakaartin toiminnassa mukana. Aiemmista tapauksista muistan, että leivän leipominen kaartille sen takavarikoimista jauhoista riitti syytteen nostamiseen. Millaisen rangaistuksen he saivat? Yksi vapautettiin kokonaan. Muut tuomittiin kahdeksi tai kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Kaikkien tuomiot tulivat ehdollisina. Se tarkoittaa, että heidät pian tuomion jälkeen laskettiin ehdonalaiseen vapauteen. Toivottavasti kaikki pysyivät hengissä siihen asti vankileirillä. 


Lähde: Digitaaliarkisto

maanantai 9. tammikuuta 2017

Tililtäottokortteja

Sarjassamme "Muuta etsin, mutta tänne päädyin". Selasin Digihakemistoa V-kirjaimen kohdalta tarkoituksenanani katsoa, onko arkistolaitos jo saanut valtiorikosoikeuksien tuomioluettelot avattua (ks. linkissä oleva kommentti) ja onko niihin jo syntynyt hakemistomerkintöjä. Silmiin sattui Valtiokonttorin korvausasiaintoimiston arkistosta lisäkorvauslain tililtäottokorttien jäljennökset ja uteliaisuuteni heräsi. Hämärä mielikuva sanoo, että olen selannut niitä joskus ennenkin, mutta en silloin selvittänyt, mihin ne liittyvät. Ihan uusi asia eivät siis liene.

Lähde: Digitaaliarkisto

Korvausasioiden arvelin liittyvän jotenkin sota-aikaan ja mahdollisesti siirtoväkeen. Olettamus oli oikea. Portti kertoo, että valtio maksoi korvauksia luovutetuille alueille jääneestä omaisuudesta. Pieni osa korvauksista liittyi pommitustuhoihin. Korvauksia maksettiin kolmessa erässä. Tuo edellä mainittu lisäkorvauslaki säädettiin 50-luvun puolivälissä ja siinä myönnettiin lisäkorvauksia talvisodan jälkeen korvausta saaneille. Arkistolaitos kertoo digitoineensa nuo tililtäottokorttien jäljennökset, koska niissä näkyy myös kahden muun korvaushakemuksen numerot. Itse hakemukset voi niiden perusteella saada nähdäkseen ja näin tietoa esimerkiksi Karjalaan jääneestä maatilasta. Oletan, että varsinaisia korvaushakemiuksia ei ole digitoitu, vaan ne löytyvät Kansallisarkistosta.

Itselläni ei ole karjalaisia juuria ja läheisilläkin ne ovat aika kaukaisia. Jos sellaisia olisi, selaisin kortit esiin, kirjaisin hakemusnumerot ja tutkisin hakemukset. Voihan olla, ettei rajan taakse jääneestä omaisuudesta nykypolvilla enää ole paljonkaan tietoa. Jos ei niitä isovanhempien juttuja oikein nuorempana jaksanut kuunnella eikä dokumentteja tai valokuvia ole säilynyt, voi korvaushakemus tuoda uutta tietoa suvun vanhoista asuinsijoista.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Vuoden alkaessa

Ehkä näin tammikuun alussa on sopiva hetki pohtia tulevaa. Mitään kovin tarkkoja suunnitelmia en aio tehdä, mutta jonkinlaisten suuntaviivojen miettiminen lienee silloin tällöin paikallaan. Ajatuksia antoi myös Kaisan blogiteksti, jossa käsitelttin tieteellistä ja ei-tieteellistä (tai minun tapauksessani harrastelijoiden) historiantutkimusta. Minulla lähinnä sukututkimusta. Tieteellisyyteen en edes pyri. Joskus toivon sukujuuriini kuuluneiden pienten ihmisten kautta hahmottavani jotain yleisempää. Lienee kuitenkin turha toivo.

Mutta ei-tieteellisestä sukututkimuksestani. Jos olisin oikein järjestelmällinen, kävisin seuraavaksi läpi henkikirjat 1700-luvulta taaksepäin niiden sukuhaarojen kohdalta, joilla ne on vielä tutkimatta. Kokemuksesta kuitenkin tiedän homman olevan sen verran tylsää illasta toiseen harrastettuna, että poikkeamia varmasti tulee. Toinen tarkistettava lähde ovat tuomiokirjat. Niitä olen tutkinut lähinnä sellaisissa tapauksissa, joissa esimerkiksi kirkonkirjoista on löytynyt viittaus tutkimani henkilön mahdolliseen käräjille joutumiseen. Tämäkin vain silloin, kun tuomiokirjat on digitoitu. Edelleenkään minulla ei ole mahdollista matkustaa viikkokausiksi toisen paikkakunnan arkistoon lukemaan niitä järjestelmällisesti.

Lähde pixabay

Ohjaako siis digitoiminen liikaa sukututkimustani? Ehkä. Ilman asiakirjojen digitoimista en tosin olisi läheskään yhtä pitkällä kuin nyt. Mikrofilmien lainaaminen ja/tai arkistopaikkakunnille matkustaminen on kallista ja aikaa vievää puuhaa. Lisäksi motivaatiolleni on hyväksi innostua Digitaaliarkiston uutuuslistalle ilmestyneestä lähteestä. Minusta 1800-luvun loppu ja seuraavan vuosisadan allku tuntuvat ajankohtina erityisen kiinnostavilta. Siksipä siis jatkukoon myös tuon ajan ihmisten tutkiminen. Joku torpantyttö tai itsellisen poika kun saattoi silloin vaikka päätyä lehtiuutiseen, vankikortistoon tai elinkeinoilmoitukseen.

Edelleenkin siis henkilöhistoriaa. Sitä lupaan kuitenkin tutkia niin huolellisesti kuin ikinä pienillä aivoillani osaan. Hyvää alkanutta vuotta!


tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulu lehdessä 1906

Ensiksi oikaisen väärinkäsityksen, joka saattoi syntyä aiemman tekstini johdosta. Valtiorikosoikeuksien tuomioluetteloita ei ole avattu verkossa luettaviksi, vaan ne ovat edelleen käyttörajoituksen alaisia. En yhtään ymmärrä miksi, sillä nyt avatut valtiorikosylioikeuden aktit sisältävät paljon tarkempia tietoja tuomituista. Ei kai luettelomuoto tee niistä erilaisia? Toivoisin, että niitäkin voisi tutkia kotikoneella, kun ne kuitenkin on digitoitu.

Mutta varsinaiseen aiheeseen. Tarkoitukseni oli katsoa, millä tavalla joulu näkyi Aamulehdessä vuonna 1906. Lehti ilmestyi hiukan tavallista paksumpana 22. joulukuuta ja normaalina nelisivuisena 23.12. Seuraava numero tuli ulos vasta 28.12. Katsoin ensin joulua edeltäviä numeroita. Tuleva juhla näkyi ennen kaikkea mainoksissa. Niitä oli normaalia enemmän ja ne painottuivat oman aikansa lahjatavaroihin. Pari joulutarinaa löysin. Toinen oli Väinö Paasikankaan kirjoittama, toinen Selma Lagerlöfin. Joulurunokin julkaistiin. Muuten joulu näkyi lehdessä hämmästyttävän vähän. Ei mitään kuvauksia joulujuhlista tai jouluun valmistautumisesta. Ei myöskään tietoa joulun poikkeuksellisista aukioloajoista tai joululiikenteestä. 

Joulun jälkeen ilmestyneestä lehdestä oli turha etsiä juttua siitä, miten joulunvietto oli kaupungissa sujunut. Yhden tulipalouutisen huomasin. Koulukadulla oli tapaninpäivänä kynttilä päässyt kaatumaan ja sytyttänyt lasten leluja niin, että palo oli lopulta levinnyt seinään saakka. Se oli kuitenkin saatu omatoimisesti sammumaan eikä palokunta ollut nähtävästi edes käynyt paikalla. Ymmärrän kyllä, ettei tiedonvälityksen nopeus ollut vielä tuolloin sitä, mitä se on nyt. Tieto kaupungin sisäisistä tapahtumista olisi kai kuitenkin parissa päivässä kantautunut toimituksen korviin. Ehkäpä Tampereella vietettiin rauhallista joulua.

Lähde: pixabay

Anneli palaa verkkoon vuoden 2017 alussa. Haluan toivottaa kaikille lukijoille rauhallista joulunaikaa.


lauantai 17. joulukuuta 2016

"Uusia" henkikirjoja tutkimassa

Päivänä muutamana kävin arkistossa tutkailemassa digitoituja ja käyttörajoituksella varustettuja Helsingin kaupungin henkikirjojen aakkosellisia hakemistoja vuosilta 1960, 1965, 1970 ja 1975. Sopivasti jatkoa sille, mitä rippikirjoista löytyi silloin joskus, kun niitä vielä saattoi tutkia ihan itse eikä sadan vuoden säännöstä ollut kukaan kuullutkaan. Sukua on Helsinkiin(kin) kertynyt jonkin verran 1900-luvun mittaan. Mitä sitten selvisi? Muutaman henkilön kuolinaika viiden vuoden tarkkuudella. Parin perheen 1960- ja 1970-luvulla syntyneet jäsenet ja heidän syntymäaikansa. Ja tietysti tiedot asuinpaikoista.

Olivat jo paikoillaan noita henkikirjoja tehtäessä. Lähde: pixabay


Kunhan varsinaiset henkikirjat digitoidaan ensi vuonna(?), toivon saavani hiukan tarkempaa tietoa. Kirjasin itselleni ylös lähes kaiken, mitä hakemistoista löysin minua kiinnostaneista henkilöistä. Kylä (lienee kaupunginosa tässä tapauksessa), talo, perheen numero, mahdollinen ammatti, osoite (1975) jne. Henkilötunnusta en kirjannut, vaikka sellainen oli ainakin vuoden 1975 hakemistossa. En koe sellaista tietoa tarvitsevani, varsinkin kun useimmat tutkimistani ovat jo kuolleet. Tai mitäpä minä nyt tekisin elävienkään henkilötunnuksilla. Joka tapauksessa uskon löytäväni henkilöt noiden tietojen perusteella varsinaisista henkikirjoista kohtuullisen helposti. 

Mitä sitten toivon löytäväni varsinaisista henkikirjoista? Syntymäpaikkoja, muuttoja, kuolinaikoja, varmistuksia perhesuhteille. Useimmat minua varsinaisesti kiinnostavista henkilöistä ovat syntyneet 1800-luvulla tai ihan seuraavan vuosisadan alussa. Rippikirjat tai kastettujen luettelot heidän syntymänsä ajoilta on mahdollisesti jo digitoitu SSHY:n jäsensivuille. Kunhan vain tietää seurakunnan, mistä etsiä. Ja niistä edelleen elossa olevista en aio kirjata mitään arkaluontoista. 1900-luvun alkupuolella oli kyllä vielä tapana merkitä mielenvikaisuus ja muut vastaavat ominaisuudet henkikirjaankin. Saa nähdä oliko näin myös silloin, kun henkirahoja ei enää maksettu. Nähtäväksi jää myös se, kirjaanko vielä elossa olevista ylipäätään mitään.