keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kuolleita vuoteen 1966

SSHY:n uusista päivityksistä huomasin, että Suoniemen ja Mouhijärven kirkonkirjoja oli digitoitu lisää. Aloitetaan Suoniemestä. Viime vuoden lopussa ja tämän vuoden alussa ovat tulleet jäsensivuilla luettaviksi rippikirja 1903 - 1914, syntyneet 1890 - 1916, vihityt samalta ajalta, samoin kuolleet, vierasseurakuntalaiset, muuttaneet, rippilapset ja muuttokirjat 1886 - 1917. Suoniemen pieni seurakunta on itselleni tärkeä, koska niin moni sukulainen on suunnannut sen kartanoihin ja sahoille töihin. Löytyypä joukosta muutama Siuron asemalla töissä ollut rautatieläinenkin. Työn alla, suurin osa vielä tutkimatta. 

Voiton vei kuitenkin Mouhijärvi. Sieltä on digitoitu kuolleiden luettelo vuosilta 1933 - 1966. Siis noudattaen 50 vuoden salassapitovelvoitetta. Hienoa! Tiedän muitakin Pirkanmaan seurakuntia, jotka noudattavat samaa aikarajaa, mutta vain mikrokorttien suhteen. Digitoituna en ole noin tuoreita tietoja nähnyt. Rajaus koskee vain kuolleita, muissa luetteloissa sadan vuoden sääntö on edelleen voimassa. Pirkanmaalla ainakin Kiikassa ja Vampulassa näyttää toimivan sama käytäntö. Kenen käytäntö? Fiksun kirkkoherran vai tuomiokapitulin lakimiehen? 

Kuva menee Digitaaliarkiston puolelle ja vuoden 1890 haudattuihin. Kun en tiennyt, mitä SSHY:n sivuilta voi blogiin laittaa.  
Mitä noista kuolleiden luetteloista sitten on luettavissa? Samat asiat kuin aiemmistakin. Kuolleen henkilön nimi, asema, siviilisääty, päivämäärät kuolemalle ja hautaukselle, kuolinsyy. Siinä kai ne tärkeimmät. Kuolinsyy näyttää usein olevan sekä suomeksi kirjoitettuna että numerokoodina. Itselleni riittää, että sukulaiseni kuoli keuhkotautiin, ainakin tuon ajan parhaan tietämyksen mukaan. Vuosi 1918 on oma lukunsa. Silloin kuolleet on merkitty, mutta ilman kummempia kommentteja. Turha siis odottaa mitään sensaatioita. Mielenkiintoisia ovat myös tiedot Yhdysvaltoihin ja Kanadaan muuttaneista ja siellä kuolleista henkilöistä. Yhden virallisen ilmoituksen näin, muut oli vain merkitty tiedoksi ilman lähdettä. Kuolleeksi julistettujakin oli, samoin siviilirekisteriin tai muihin uskonollisiin yhteisöihin kuuluneita Mouhijärven kirkkomaahan haudattuja. Näitä erityisesti vierasseurakuntalaisissa.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Katkeralla surulla ilmoitetaan

Varmaankin ajatukseni lähti liikkeelle viimeaikaisesta eutanasiakeskustelusta. Nimittäin se, että suhtaudumme kuolemaan jotenkin eri tavalla kuin vanhempamme ja isovanhempamme. Haluamme hyvän elämän ja hyvän, ainakin tuskattoman kuoleman. Jälkimmäinen ei tietysti ollut esivanhemmillemme edes mahdollinen, vaikka myrkyistä sinänsä tiedettiinkin. Mutta ei kai niitä tuskaa aiheuttamatta pystytty antamaan.

No enhän minä isovanhempieni kanssa aikoinaan syvällistä keskustelua kuolemasta käynyt. Nämä ajatukseni perustuvatkin hyvin suppeaan epätieteelliseen kuolinilmoituksista koostuvaan aineistoon. Sata vuotta sitten ei iso vähävarainen kansanosa tuhlannut rahojaan ilmoittamalla läheisensä kuolemasta lehdessä. Tämä on syytä muistaa, kun seuraavassa katselen Aamulehden alkuvuodesta 1917 julkaisemia kuolinilmoituksia.



Rauhallisesti ovat useimmat nukkuneet kuolon uneen, uskossa turvaten Vapahtajaansa. Tosin monet ankaran taudin murtamina tai kovat tuskat kärsittyään. Toisinaan tautikin on nimetty. Kivutta ei ole siis selvitty, mutta tuonaikaiset hoitomahdollisuudet muistaen se ei tietysti ole odotettavissakaan. Lapsia on joukossa nykyistä enemmän, ja heidän kohdallaan ajatus menee jotenkin niin, että suku jäi kaipaamaan, mutta lapsi pääsi parempaan maailmaan ja vältti maallisen kärsimyksen.

Kuolinilmoituksiin liitettiin tuolloinkin muistovärssyjä. Tai mikä niiden virallinen nimi lieneekään. Mielestäni niissä näkyy jonkinlainen muutos nykyisiin verrattuna. Nykyiset ovat jotenkin lempeämpiä. 100 vuotta sitten korostettiin maanpäällisen elämän kovuutta. "Tää elo kurja ikuiseen kirkkauteen", "Mä pääsen tyyneen maahan myrskyistä jotka pauhaa. Kiusauksista maailman saan iäks kaikeksi rauhan..", "Ja kuolema on minulle voitto". Ja niin edelleen.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Voileivät ja maitolasit

Kirje on päivätty Pispalassa 10.10.1946. Se alkaa näin: "Terveisemme teille ja kitokset Sinulle Serkku hyvä, kun muistit meitä, sillä katsos se oli suuresta merkityksestä kun sinä lähetit maitoa. Minä kun täytin vuosia nimittäin 70 niin me pidimme pienet kekkerit, meille kokoontui aika paljon tuttavia ja se oli niin mukavaa, kun saimme tarjota voileivät ja maitolasit, sellaista herkkua ei nykyaikana ole tarjottavana suuremmissakaan kemuissa, kyllä maitoa olikin aivan riittämiin. Lyydi sai kolme litraa vielä mukaansakin."

Lähde: pixabay

Kirjekuori puuttuu, mutta kirje on varmaan tullut isoäidilleni hänen serkultaan, jonka allekirjoitus siinä on. Tuo Lyydi on kirjoittajan sisko ja siis myös mummun serkku. Paljonko lienee mummu raaskinut Tampereen sukulaisille maitoa lähettää? Ehkä 10 litraa tai enemmän, koska serkku varmaankin on pitänyt valtaosan itse. Miten mummo maidon lähetti? Varmaan linja-auton kyydissä. Lieneekö mukana ollut joku sukulainen, joka osallistui syntymäpäiville. 

Löysin kirjeen hiljattain erään sukulaisen arkistosta. Miksi julkaisin otteen siitä? No, en ainakaan hurskastellakseni jotain siitä, miten ennen tyydyttiin vähempään ja oltiin onnellisia. Halusin ehkä vain kuvata, miten ennen moni asia oli toisin. Teollisuuden palveluksessa ikänsä ollut seitsemänkymppinen iloitsi muutamasta maitolitrasta, jotka serkku hänelle maalta lähetti. Näin vielä syksyllä 1946, vaikka sodan päättymisestä Suomessa oli jo pari vuotta.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Lisää akteja

Tässä yhtenä päivänä selailin valtiorikosoikeuksien ja valtiorikosylioikeuden aineistoa Digitaaliarkistossa ja huomasin jotain uutta. Sinne on ruvettu digitoimaan valtiorikosoikeuksien akteja. Siinä vaiheessa oli menossa vro nro 2, ilmeisesti Helsingissä toiminut osasto. Kun osastoja oli paljon, ainakin toista sataa, niin kaikkien aktien digitoiminen kestää varmaan jonkin aikaa. Ei auta kuin olla kärsivällinen.

Lähde: Digitaaliarkisto
 
En tiedä, tuleeko valtiorikosylioikeuden akteihin nyt kohdistuva haku jossain vaiheessa toimimaan myös valtiorikosoikeuksien aktien kohdalla. Jos ei, apuna ovat joka tapauksessa jo digitoidut hakemistot. Minua nämä asiat kiinnostavat, koska sukuani on asunut laajasti nykyisen Pirkanmaan alueella, josta aika yleisesti lähdettiin punakaarteihin tai tehtiin niiden kanssa yhteistyötä - toisinaan varsin vaatimatontakin - jonka johdosta tuomiolle jouduttiin. Mutta voisin kuvitella, että laajan aineiston digitaaliseen muotoon saattaminen lisäisi myös oikeiden tutkijoiden kiinnostusta siihen. En tosin tiedä, miten perusteellisesti valtiorikosoikeuksien jakamia tuomioita on paperiaineiston perusteella tutkittu.

Tämä valtiorikosoikeuksien aktiaineisto avaa monien vuoden 1918 sodasta elossa selvinneiden sodan aikaisia ja sen jälkeisiä vaiheita sukututkijoiden nähtäväksi. Niiden, jotka eivät ylioikeuteen koskaan valittaneet, joko lievän tuomion tai armahduksen vuksi. Vetoaminen ylioikeuteen saattoi jäädä myös kuoleman takia. Toivottavasti arkistolaitos digitoi jossain vaiheessa sellaistenkin vankien kuulustelupöytäkirjoja, jotka kuolivat leireillä ehtimättä edes valtiorikosoikeuteen. Sen jälkeenkin aineistoa puuttuisi vielä ainakin niistä, jotka saivat surmansa heti sodan päätyttyä joko valkoisten kostotoimenpiteissä tai kenttäoikeuksien tuomitsemina. Jos aineistoa ei ole koskaan ollutkaan tai se on pian tapahtumien jälkeen hävitetty, ei sen digitoiminen tietenkään tule kyseeseen.