maanantai 22. joulukuuta 2014

lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulukoristeita

Yritin tuossa muistella, mitä koristeita lapsuudenkodissani otettiin joulun aikaan esille. Muistini mukaan niitä oli aika niukasti. Silloin asuttiin ahtaammin kuin nykyisin, mikä tietysti jo sinällään rajoitti koristelua. Ehkä maaseudulla ei myöskään pidetty sopivana ylenmääräistä somistamista, eihän itsensä hienoksi laittaminenkaan ollut oikein hyväksyttyä. Jouluna käytiin paljon kylässä naapureissa ja sukulaisissa, joten jonkinlainen laajempikin otos joulutavoista tuli saaduksi .

Joulukuusi meillä oli joka joulu ja ilmeisesti sen koristeisiin oli jossain vaiheessa satsattu. Oli hopeanauhaa, palloja, kuusenkaramelleja, lintuja ja tähti latvassa tietysti. Kynttilät olivat vielä aitoja, joten niitä poltettiin aika harvoin. Koskaan ei muistaakseni minkäänlaista vaaratilannetta niiden kanssa syntynyt. Kun nyt tätä kirjoitan, nousee muistini perukoilta kuva lasisesta linnusta, joka kuusessa oli ja jota aina ihailin. Mihinkähän lienee lintupolo joutunut myöhemmin? Samoilla linjoilla oltiin naapureissakin. Olisinko jossakin nähnyt lippuja kuusessa?

Tällaisia oli sitten myöhemmin. Lähde: pixabay


Muista joulukoristeista tulee mieleen himmeli. Sellaisten valmistamiseen olen itsekin osallistunut. Lisäksi olen leikellyt valkoisesta paperista joulutähtiä. En tosin muista, että niitä olisi laitettu ikkunoihin tai muuallekaan esille. Ei meillä myöskään ollut tonttukuvia tai tonttuja muutenkaan. Ulos laitettavista jouluvaloista ei varmaan kukaan ollut vielä kuullutkaan. Lumilyhtyjä sentään tehtiin, jos sää salli, ja niihin sisälle löytyi kynttilänpätkiä. Värilliset pöytäkynttilät taisivat tulla kuvioihin mukaan vasta 60-luvulla. Sitä ennen tarvittiin kynttilänjalkoja. Muistan puisen, punaiseksi maalatun kynttelikön. Pienet lapset ja kissa olivat yhdistelmä, joka ei kannustanut kynttilöiden polttamiseen.


torstai 18. joulukuuta 2014

Kuinka usein ehtoollisella?

Kun olen viime aikoina tarkistanut Mouhijärven Ryömälän Vähä-Nyppeliin eli Marttilaan liittyviä tietojani, sain päähäni myös tutkia, kuinka ahkeria ehtoollisella kävijöitä talon isäntäväki on eri aikoina ollut. Samalla sivistin itseäni lukemalla Wikipediasta ehtoollispakosta. Hämärän muistikuvani mukaan  jotain muuta sukulaista oli pappi aikoinaan nuhdellut ehtollisella käymättömyydestä ja kirjannut asian rippikirjan huomautuksiin. No, Vähä-Nyppelin väkeä ei tästä tarvinnut moittia.

Sukuani asui talossa, kun Mouhijärven rippikirjat alkoivat 1748. Viimeinen sukuun kuulunut tilalla asunut kuoli 1857. Tilan väki näytti tuona aikana käyneen ehtoollisella pääsääntöisesti kolme kertaa vuodessa. Joitakin poikkeusvuosia oli. Esimerkiksi 1809 kolme silloisen isäntäperheen jäsentä kuoli. Perheessä oli sairautta ja ehtoolliselle jaksettiin vain kerran sinä vuonna. Viimeinen isäntä Matti Kustaa Matinpoika tyytyi myös yhteen ehtoolliskertaan lähes koko isännyytensä ajan. Toisaalta 1754 ovat Antti Juhonpoika ja Liisa Martintytär käyneet ehtoollista nauttimassa neljä kertaa.

Ehtoolliselle polvistuessaan seurakuntalaiset näkevät yleensä alttaritaulun. Mouhijärven kirkon alttaritaulusta ei löytynyt verkosta kuvaa. Tämä Johan J. Tavaststjernan 1820 maalaama on Kangasalan kirkosta. Lähde: wikimedia 
Tässä vaiheessa heräsin miettimään, kuinka monta kertaa vuodessa ehtoollista oli tarjolla seurakunnalle. Kerran kuussa? Pikatestaukseni Mouhijärven muutaman rippikirjan jokusilta sivuilta antaisi sen suuntaisen tuloksen. Tosin päivämäärissä oli pientä heittoa, kaikki eivät voineet olla sunnuntaipäiviä. Olisiko ehtoolliselle voinut ilmoittautua jo lauantaina? Mielenkiintoista oli huomata, miten päiväyksen merkitsemistapa muuttui Mouhijärvellä vuoden 1785 alussa. Päivä alapuolella ja kuukausi yläpuolella vaihtui tuolloin päinvastaiseksi keskellä rippikirjajaksoa. Ylhäältä oli tullut määräys?

Korjaus: Mouhijärven nykyisen kirkon alttaritaulusta löytyy kuva verkosta, mutta se ei ole vapaasti käytettävissä.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Poikia vai veljiä - taas Mouhijärven henkikirjoja

Edistyn kohtalaisen hitaasti henkikirjaprojektissani, mikä ehkä johtuu lievästä mielenkiinnon puutteesta. Henkikirjoissa löydöt ovat harvemmassa (?) kuin kirkonkirjoissa. No, Vähä-Nyppeli  on kohtalaisen hyvällä mallilla. Olen voinut todeta omin silmin sen, mitä muutkin asiaa tutkineet. Eksyin kuitenkin katsomaan myös Hahmajärven Irriä, jonne sukua on niin ikään 1600-luvulla kulkeutunut. Esivanhemmat sieltäkin kyllä löytyvät, mutta ajattelin kirjata myös muita lapsia ja siinä tuli pieniä ongelmia.

Kysymys on Heikki Yrjönpojan ja Anna Olavintyttären lapsista 1690-luvulla. He olivat avioituneet 1690, joten samalla vuosikymmenellä ei lapsia vielä pitäisi henkikirjoissa näkyä. Hetken aikaa kirjasin Juhoja ja Erkkejä ylös, kunnes tajusin, ettei tilanne ole mahdollinen. Niin, olihan siinä kyllä Marketta (mor, ilmeisesti Heikin äiti) välissä. Olen toki 1900-luvun henkikirjoissakin joskus ihmetellyt, kenen lapsilukua nyt annetaan kesken kaiken. Kyseessä on silloin useimmiten ollut tyttären avioton lapsi, joka näkyy numerona keskellä tämän vanhempien lapsiluetteloa. Olikohan vielä niin, että käytössä oli iso ja pieni l-kirjain erottamaan tapauksia toisistaan. Mutta Marketalla ei varmaan ollut aviottomia lapsia, vaan Juho ja Erkki olivat hänen ja Yrjö Matinpojan jälkeläisiä.
 
Ongelmana on vain se, ettei Mouhijärven kastettujen luettelo (jonka tarkistus on vielä toistaiseksi Hiskin varassa) tunne sen paremmin Juhoa, Erkkiä kuin Annaakaan, ainakaan Hahmajärveltä. Tai tuntee Erkin, mutta hänen pitäisi näkyä henkikirjoissa jo ennen vuotta 1690. Ei niissä toisaalta kyllä näy Heikki Yrjönpoikaakaan, jonka kastettujen luettelo tietää syntyneen 1666.  Lisäksi vielä Matti Irrille on merkitty Juho- ja Erkki-nimiset pojat, 1673 ja 1679 syntyneet. Hm, menipä sekavaksi. Ei auta. Jatkan henkikirjatietojen taulukointia ja tarkistan myös alkuperäiset historiakirjat.



Ei ole Hiskissä virhettä, Matti on merkitty Erkille isäksi. Lähde: Digitaaliarkisto

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Pitkä matka ei vapauttanut oppivelvollisuudesta

Erästä mylläriä syytettiin kihlakunnanoikeudessa 1935 siitä, ettei hän ollut toimittanut tytärtään jatkoluokalle kansakouluun tai muuten järjestänyt tämän opetusta. Oikeus kuitenkin katsoi, että lain pykälä vapautti tytön oppivelvollisuudesta, koska tällä oli lähimpään kansakouluun matkaa enemmän kuin viisi kilometriä. Matkan tarkempi pituus ei jutusta selviä. En ole aiemmin tiennyt tällaisesta pykälästä, vaikka muistankin jonkun pitäjän kouluverkkoa luodun sillä periaatteella, ettei tuo mainittu koulumatkan pituus kenenkään kohdalla ylittyisi. Mitenkähän syrjäseuduilla kävi? Eivätkö kaikki lapset päässeet kouluun vielä 1930-luvulla? Vai asuivatko lapset asuntoloissa?

Hovioikeus, johon syyttäjä asiassa valitti, päätyi samalle kannalle kuin alempi oikeusaste. Se ei antanut asiassa valituslupaa. Koska oikeuskansleri kuitenkin katsoi päätöksestä voivan muodostua ennakkotapauksen, anoi hän korkeimmalta oikeudelta muutoksenhakulupaa. Korkein oikeus otti jutun tutkittavakseen.

Melko pieniä polkuja pitkin kouluun saatettiin kulkea.Lähde: pixabay

Päätös muuttuikin korkeimmassa oikeudessa. Oikeus nimittäin totesi myllärin ja tytön kotipaikkakunnan olleen tiheämmin asuttu kuin alussa mainitun pykälän soveltaminen olisi sallinut. Niinpä tyttö oli oppivelvollinen. Mylläri sai viisi päiväsakkoa maksettavakseen. Vaihtoehtona oli kymmenen päivää vankeudessa. Kun tuo tapaus on sattunut minulle ihan oudolla paikkakunnalla, en osaa sanoa, mistä siinä tarkkaan ottaen oli kyse. Tyttö oli kuitenkin suorittanut varsinaisen kansakoulun. Toimivatko jatkoluokat vain kauempana olevassa koulussa? Vai ajatteliko isä, että nyt saa koulunkäynti riittää? Kenties perheessä tarvittiin työvoimaa?

perjantai 12. joulukuuta 2014

Mouhijärven henkikirjoja selaamassa

Mouhijärven rippikirjat alkavat 1748. Historiakirjoja sen sijaan on 1600-luvun loppupuolelta lähtien. Ajattelin katsoa Ryömälän kylän Vähä-Nyppeliä (Marttilaa) tuosta vuodesta 1748 taaksepäin henkikirjoista. Mouhijärveltä tosin on isäntäluetteloita olemassa, muistaakseni sekä Iso-Iivarin että Pirjo Mattilan ja Raimo Vasaran tekeminä, jälkimmäiset kirjan muodossa. Mutta itsehän sukututkijan pitäisi kaikki tarkistaa ja näin digitoitujen asiakirjojen aikana se on aika hyvin mahdollistakin.  

Turun ja Porin läänin tilejä löytyy Digitaaliarkistosta. Ihan muutamia vuosia lukuunottamatta Ylä-Satakunnan alisen tuomiokunnan henkikirjat on digitoitu niin, että pääsin tutkimuksessani isovihan aikaan saakka ilman isompia ongelmia. Mitä nyt Antti oli yhtenä vuotena muuttunut Juhoksi. Isovihan ajan katkos voisikin sitten olla hankalampi paikka. Antti Juhonpoika ei nimittäin esiinny henkikirjoissa ennen kuin 1723, jolloin hänestä on jo tullut isäntä. Katkoksen takia ei näe, että hän todella oli edellisen isännän Juho Juhonpojan poika. Antteja ja Juhoja kun oli seutu pullollaan tuohon aikaan, niin tästä pitäisi varmistua.



 Lähde:Digitaaliarkisto
 
No, tällä kertaa pelastuksen tarjoavat myöhemmät rippikirjat ja kastettujen luettelo. Antin syntymäajaksi annetaan rippikirjassa 22.11.1699 ja sinä päivänä on kastettu Juho Juhonpoika Marttilan lapsi Antti. Voin siis olla tyytyväinen ja jatkaa henkikirjojen selaamista. Saapa nähdä, miten pitkälle pääsen ennen kuin seuraava ongelmakohta tulee vastaan. Jännityksellä odotan, kuinka pitkään perheenjäsenet on mainittu nimeltä henkikirjassa. Jollain muulla paikkakunnalla he muuttuivat 1600-luvulla numeroiksi sarakkeissa, vain isännät oli mainittu nimeltä. Mutta olen ollut havaitsevinani merkintöjen tarkkuudessa paikkakuntakohtaisia eroja, joten toivotaan parasta.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Kättelyitä ja ilotulituksia

Itsenäisyyspäivän kättelyseremoniaa tuli taas seuratuksi ainakin toisella silmällä. Muistan, että tapa oli samanlainen jo 60-luvulla, jolloin ensimmäisiä kertoja vietin laatuaikaa katsellen tapahtumaa televisiosta. Nyt kuitenkin heräsin ihmettelemään, miksi illan isäntäparin oikein pitää puristaa kaikkien vieraiden kättä. Kun näitä kuitenkin on pari tuhatta tai mitä lienee. No, kurkistus Wikipediaan kertoo vastauksen. Kätelty on jo 20-luvulla, kameroiden edessä 60-luvulta alkaen. Perinne mikä perinne.

Yritin myös etsiä tietoa muiden maiden tavoista viettää kansallispäivää. Se selvisi, että monissa maissa sotilasparaati näyttää kuuluvan perinteisiin. Niinhän on Suomessakin. Tavallisia kansalaisia muistetaan myös ilotulituksin ja ulkoilmajuhlien muodossa. Monen maan kansallispäivänä sää suosii juhlijoita yleensä enemmän kuin joulukuun alun suomalaiskelit. Päivä näytää myös olevan yleinen vapaapäivä. Suomalaisten Linnan juhlat tai kaksi kynttilää ikkunalla ovat oman itsenäisyyspäivämme erityispiirteitä.

Lähde:pixabay

Toki muidenkin juhlapäivien viettämisessä on eroja, siinäkin tapauksessa, että pohja on yhteinen. Tuleeko joulupukki jouluaattona vai joulupäivän aamuna vai kenties jo aiemmin joulukuussa? Pääsiäistavat ovat eronneet jopa Suomen sisällä. Pääsiäisnoidat, -kokot ja virpomiset onneksi mahtuvat nykyään lähes sopuisasti ohjelmaan. Juhannuskokko, -salko vai ei juhannusta ollenkaan. Minulle kelpaa kaikki. Pääasia, että on syytä juhlaan.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Mäntsälää ja Kuusista

Jokin aika takaperin käsittelin sitä, miten 30-luku näkyi korkeimman oikeuden päätöstaltioissa. Ajatukseni oli silloin, että ajan erityiset olosuhteet (pula-aika, kieltolaki, Lapuan liike) olisivat lisänneet tietyistä rikoksista annettuja tuomioita. Olen ihan varma, että asiaa on tutkittu, mutta ainakaan verkossa ei tuloksia näyttäisi olevan. En sen sijaan aiemmin tullut ajatelleeksi, että historiankirjoissakin kuvatuista tapahtumista löytyisi tietoa myös päätöstaltioista. Mutta niinhän sen tietysti täytyy olla.

Helmikuussa 1932 pidettiin Mäntsälän Ohkolan työväentalolla sosialidemokraattisen kansanedustajan Mikko Erichin puhetilaisuus. Tästä sai alkunsa Mäntsälän kapinaksi nimitetty liikehdintä. Mutta lukekaapa itse. Tämän uskallan linkittää, koska tapaus on niin tunnettu ja paljon julkisuudessa käsitelty. Pelkkä syytettyjen nimiluettelo vie useamman sivun ja koko juttu noin 80 sivua. En muista valittivatko kaikki tuomitut tai valittiko syyttäjä kakkien osalta korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus ei syytettyjä vapauttanut. Tuomiot tuntuvat kuitenkin aika lieviltä. Osa selvisi ehdonalaisella tuomiolla eivätkä vankeustuomiotkaan olleet kovin pitkiä, jos niitä vertaa seuraavaan.

Lähde: Digitaaliarkisto
 
Tähän en laita linkkiä, koska jutussa oli mukana myös ihan tavallisia ihmisiä. Hertta Kuusinen sen sijaan oli sodan jälkeisessä Suomessa tunnettu henkilö. Hän oli mennyt isänsä luokse Neuvosto-Venäjälle 1922, toiminut siellä SKP:ssa ja ilmeisesti puolueen lähettämänä tullut salaa Suomeen keväällä 1934. Oikeudenkäynnissä hänen kerrottiin osallistuneen ainakin noin kolmen viikon ajan "Suomen kommunistisen puolueen uudelleen järjestelytoimintaan". Kiinni hän jäi kesäkuussa 1934. Seurauksena oli pitkähkö tuomio, jonka hän tiettävästi myös istui kokonaan.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Anteron tarina

Antero syntyi vasta itsenäistyneeseen Suomeen helmikuun alussa 1918. Kotiseutu oli tuolloin punaisten hallinnassa, mutta toistaiseksi oli rauhallista. Isä-Taavettikin oli liittynyt punakaartiin. Kun valkoiset valtasivat paikkakunnan, lähti Taavetti pakenemaan muiden punaisten mukana. Äiti-Hilda jäi pienen Anteron kanssa kotiin. Taavetin pakomatka - toki välissä taisteltiinkin - päättyi vapunpäivänä Lahteen, kuten niin monen muuunkin. Sieltä hän joutui vankileirille Lappeenrantaan. Sen olosuhteet veivät Taavetin terveyden ja hän kuoli heinäkuussa 1918 sairauteen vankileirillä.

Hilda oli nyt uudessa tilanteessa. Punalesken ei ollut helppo saada töitä, mutta jotain sentään järjestyi. Myös sukulaiset auttoivat vähän. Vuoden 1925 alussa tuli kuitenkin seinä vastaan ja Hilda päätti viedä Anteron lastenkotiin. Sieltä tämä aloitti koulunkäyntinsä, joka päättyi 1930. Ilmeisesti hän ehti käydä neljä vuotta koulua eikä jatkoluokkia vielä ollut. Tiettävästi hän sopeutui hyvin lastenkotiin. Vanhempia lapsia ohjattiin sieltä taloihin töihin ja viimeistään 1934 on Anteronkin työura alkanut. Hän ehti olla renkinä useammassa talossa. Valokuvat kertovat nauravaisesta, melko hennonnäköisestä nuoresta miehestä. 

Ilmeisesti Antero ei osallistunut talvisotaan, ainakaan sellaisesta ei ole merkintää hänen tiedoisssaan. Ikänsä puolesta hänen olisi kai pitänyt joutua rintamalle. Olisiko hento nuorimies määrätty suorittamaan asevelvollisuuttaan vasta vuotta myöhemmin. Jatkosodassa hän taisteli alusta alkaen melkein sodan loppuun saakka. Hänen sotatiensä kulki Nuijamaalta Räisälän ja Taipaleenjoen kautta Syvärin voimalaitokselle. Siellä lähellä, Nurmoilassa, hän kaatui kesäkuun 1944 lopussa. Hänen ruumiinsa jäi kentälle. Vain muistokivi kotipitäjän hautausmaalla kertoo hänestä. Paikallislehdessä oli viimeisen työnantajaperheen laittama kuolinilmoitus.

Kuvassa on Jandebajoki Syvärin voimalaitoksen lohkolta. Lähde: SA-kuva

tiistai 2. joulukuuta 2014

Ylä-Satakunnan alista ja sakkoluetteloita

Huomasin, että Ylä-Satakunnan alisen tuomiokunnan renovoitujen tuomiokirjojen varsinaisten asioiden pöytäkirjoihin (huh) vuosilta 1786 - 1809 on Digitaaliarkistossa laitettu sisällysluettelot. Siis käräjäkunnittain.  Olisivatko luettelot uusia, kun Digihakemistokaan ei näytä niistä tietävän? Joka tapauksessa sisällysluettelot helpottavat omaa tutkimusta. Kun sukuani on asustanut sekä ylisen että alisen tuomiokunnan alueella, tulen välillä selanneeksi kirjoja turhaan, kun muisti tuossa(kin) kohdassa pettää.

Nyt pitää ruveta katsomaan erityisesti Mouhijärvellä asustaneita sukulaisia. Olen mielestäni kirjannut heidän rötöksiään sukututkimusohjelmaan mikäli olen rippikirjasta saanut niistä tollkua. Nyt voisi tutkia tarkemmin, mihin esivanhemmat ovat oikein syyllistyneet ja millaisissa olosuhteissa. Mitään kovin erikoista ei taida olla odotettavissa. Joku sukulaisista kyllä häipyi rippikirjasta ilmeisesti vankilaan toimitettuna, mutta se oli vasta myöhemmin 1800-luvulla.

Tuon verran kertyi sakkoja Karkun ja Mouhijärven talvikäräjillä 1801. Sarakkeiden otsikot kertovat, mihin rahat menivät: kuninkaalle, asianomistajalle, käräjäkunnalle, oikeudelle, kirkolle sekä ojennuslaitoksille. Rahayksiköt lienevät riikintaaleri, killinki ja runstykki. Lähde: Digitaaliarkisto.

Katselin äsken sakkoluetteloita, jotka myös näihin pöytäkirjoihin sisältyvät. Kun sakoilla on selvitty, ei kauheita rikoksia ole tehty. Solvauksia näkyy esitetyn oikeudenkäynnissä, aitaus on useammallakin mouhijärveläisellä ollut puutteellista ja muutama torppari on viljellyt luvattomasti kruunun maata. Esi- tai ulkoaviollisia suhteita on harrastettu eikä alkoholinkäyttökään ole pysynyt kohtuuden rajoissa.  Eniten näyttäisi sakkoja rapsahtaneen käräjiltä poisjäännistä. Ilmeisesti vastaajana tai todistajana esiintyminen ei ollut mieluista. Löytyi parempaakin tekemistä.