torstai 30. toukokuuta 2013

Tietoa sukutorpan vaiheista

En käy tässä esittelemään torpparilaitosta, luotan lukijoideni yleissivitykseen. Vai kuuluukohan nykyihmisen yleissivistykseen tietää, mikä torppa oli? No joka tapauksessa, tarkoitus olisi esitellä muutamia lähteitä, joista torpan vaiheista saa tietoa. 

Torpan perustamisesta ei välttämättä laadittu kirjallista sopimusta. Kirjoitustaidottomat esi-isät luottivat pitkälti suulliseen sopimiseen. Joskus tällainen kontrahti kuitenkin löytyy esimerkiksi oikeudenkäyntiasiakirjoista tai yksityisistä arkistoista. Käräjillä on voitu käydä sopimusta solmittaessa, sitä uusittaessa tai jos sopimusehdoista on myöhemmin tullut riitaa. Ymmärtääkseni oikeus on voinut myös vahvistaa torpparin häädön. Jos tutkijalla ei ole näistä mitään suvussa kulkenutta tietoa, joutuu pöytäkirjoja kahlaamaan aikamoisen määrän. Ajallisesti ollaan jo yleensä 1800-luvulla, joten lukeminen sinänsä on helppoa ja pöytäkirjoissa saattaa olla sisällysluettelot.

Torpan väkeä työssä pellolla. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Peasants_in_finland.jpg

Maataloustiedustelut ja vuokralautakuntien katselmukset olen jo aiemmissa teksteissä maininnut. Kun laki vuokra-alueiden lunastamisesta säädettiin, alkoivat torpparit esittää lautakunnille halukkuutensa torpan omaksi ostoon. Näitä löytyy vuokralautakuntien pöytäkirjoista vuodesta 1919 lähtien. Vuokralautakunta myös teki esityksiä riita-asioiden ratkaisemiseksi. Jos erimielisyyttä syntyi, käytiin yleensä oikeusasteita läpi maanjako-oikeudesta korkeinpaan hallinto-oikeuteen asti. Kun  päästiin sopuun tai saatiin ylimmän oikeusasteen ratkaisu, uudelle tilalle haettiin käräjillä lainhuuto (kolmesti). Myös tilan lohkomisasiakirjoja ja -karttoja voi löytää digitoituna Maanmittaushallituksen uudistusarkistosta.

Torpan ostaminen itsenäiseksi, mahdollinen lisämaan hankkiminen ja rakennusten kunnostaminen vaati pääomaa. Itsenäistyneille torppareille myönnettiin lainoja kuntien asutuskassoista. Näistä lainoista teki päätöksiä asutuslautakunta. Perehtymällä sen pöytäkirjoihin 20- ja 30-luvuilta voi itsenäistyneen sukutorpan vaiheista löytää monenmoista tietoa. Kuka takasi lainan, oliko sen maksamisessa vaikeuksia, tarvittiinko tilaan kiinnitys. Joskus pöytäkirjoissa voi olla jopa jonkinlaisia pohjapiirroksia rakennuksista. Sukupolvenvaihdoksista, tilakaupoista ja metsänmyynneistä saattaa löytyä tietoa, jos jaksaa selata asustuslautakunnan pöytäkirjoja esimerkiksi 50-luvulle saakka.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Hajanaisia ajatuksia sieltä täältä sukutukimuksesta

Miten voikin Astiasta joskus olla niin vaikea löytää etsimäänsä? Nyt hain erään käräjäkunnan lainhuudatusasiain pöytäkirjoja 1900-luvulta saadakseni niihin käyttöluvan. Niihin kun sattuu sisältymään myös holhousasioita, joten sellainen tarvitaan. No, kun aikani olin tarkennellut sarjoja ja hakulausetta, sain etsimäni esiin. Hiukan helpotti, että vasempaan reunaan oli tullut mahdollisuus suodattaa hakutuloksia niin, ettei seitsemänsadan hakutuloksen (siis siinä vaiheessa, kun haku suostui ylipäätään löytämään jotakin) joukkoa tarvinnut selata kokonaan. No, en tietenkään muistanut laittaa toimivia hakuehtoja muistiin. Arvatkaapa muistanko ne, kun on aika tilata noita asiakirjoja?

Erään seurakunnan varhaisimmassta rippikirjasta löytyy perhe, jossa Matti Juhonpoika näkyy lapsena vanhempiensa perheessä, vanhemmat olkoot Juho Matinpoika ja Liisa Antintytär. Myös Juhon isä Matti Antinpoika ja hänen vaimonsa Maria Yrjöntytär ovat elossa. Mitä tästä voidaan päätellä? Todennäköisesti isälinja Matti --> Juho --> Matti. Äidit vahvistuvat helposti vain, jos kastettujen luettelot ovat säilyneet ja niihin on merkitty lasten äidit. Näinhän ei aina ole. Kun joudutaan aikaan ennen kastettujen luetteloita, ollaan aika paljon epävarmemmalla pohjalla. Naisia kuoli paljon synnytyksiin ja uusia avioliittoja solmittiin niin pian kuin se oli mahdollista. Henkikirjamerkintöjen pitää siis olla riittävän tarkat. Kyllä isälinjankin päättely tietysti edellyttää, että rippikirjasta käy ilmi sukulaisuus. Se on kuitenkin yleensä merkitty.

Omistin osan viikonlopusta Kanadaan 1900-luvun alussa muuttaneiden tutkimiseen. Aiemmin jo kerroin havainnoista World Vital Recorsin ja Ancestryn suhteen. Lisäksi selailin FamilySearchin tietokantoja. En muista, olenko aiemmin käynyt sieltä Kanadaa yhtä järjestelmällisesti läpi. 

Kuvakaappaus kokoelmien alusta

Jotain toki löytyikin. Nuo selailtavat arkistot (Browse Images) vaativat vielä aikaa ja lisäharkintaa. Jollekin keskustelupalstallekin taidan päätyä paikallisten apua hakemaan. Onko 11.8.1884 syntyneeksi merkitty Kalle varmasti se Kalle, joka oikeasti syntyi 11.8.1883, kun hänen sukunimensäkin on merkittävästi lyhentynyt?

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Sekalaisia hakuja ja soundexia

Olen joskus kirjautunut palveluun nimeltä World Vital Records. En varsinaisesti pääse näkemään sen tietokantoja (koska en ole maksanut maksua), poikkeuksena Find A Grave, joka on kaikille avoin. Olen kuitenkin huomannut, että MyHeritage Family Treen näkyvistä tiedoista saa joskus vinkkiä etsimästään henkilöstä, vaikkapa tämän kuolinvuodesta. Se voi motivoida pyörittelemään sanomalehteä mikrofilmiltä kuolinilmoituksen löytämiseksi. Lisäksi huomasin yhden oman huolimattomuusvirheeni. Lapsena kuolleen sukulaisen kuolinaika puuttui omista tiedoistani. Asia oli helppo tarkistaa digitoidusta haudattujen luettelosta. Olisin kaivannut palveluun ulkopuoliselle mahdollisuutta lähettää viesti sukupuun laatijalle, vaikka tämän nimeä ei näytettäisikään. Olisin voinut antaa lisätietoa ja myös kysäistä, mistä muutamat sukulaiseni olivat saaneet Herra-tittelin (ei kai sitä nimeksikään oltu luultu). Herroja ei ole sukuun eksynyt.

World Vital Records lienee jollakin tavalla kimpassa Ancestryn kanssa. Verkosta asia varmaan selviäisi, en vain jaksanut hakea. Ainakin tietokannat ovat osittain samoja. Ancestryyn oli mielestäni nyt tullut uutena Kanadasta äänestäjien luettelot 1935 - 1980 (?). Ainakaan en ole niitä aiemmin saanut esiin. Pitääköhän Kanadassakin rekisteröityä äänestäjäksi? Luetteloista löytyi tuttuja nimiä. Toivottavasti Ancestry laittaa ne joskus muutamaksi päiväksi kaikille auki.

Noissa englanninkielisissä hauissa alkaa ärsyttää se, että ne aika heikosti löytävät pieniä, yhden tai kahden kirjaimen muutoksia nimissä. Jotenkin kuvittelen, ettei siirtolainen ole vain sanonut nimeään, vaan usein työntänyt nähtäväksi jonkun dokumentin, jossa nimi oli näkyvissä. Vieraskielinen nimi on ollut silti helppo kopioida väärin. Soundex-haku tarjoaa tulokseksi ihan mitä sattuu. Toki etsittykin voi putkahtaa esiin, mutta aikamoisen määrän ihan kummallisia nimiä joutuu kahlaamaan läpi johtuen kielten erilaisesta ääntämyksestä.

Fort William Historical Park, Thunder Bay, Kanada. Fort Williamiin suuntasi paljon suomalaisia 1900-luvun alussa. Kuvaaja Doug Coldwell.  Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Fort_William_Historical_Park_buildings.jpg. 


perjantai 24. toukokuuta 2013

Annan uusi avioliitto

Jokin aika takaperin kerroin Anna Matintyttärestä, jonka ensimmäinen avioliitto jäi kovin lyhyeksi. Mitä siis tapahtui torpanpojan leskelle? Lähteenmäen torppaan hän ei jäänyt, vaan lähti piiaksi. Kun leskeksi jääminen tapahtui vuoden lopulla, on mahdollista, että hän palasi vähäksi aikaa kotiinsa Mouhijärvelle ja hankki sieltä käsin piian paikan Hämeenkyrön Parilassa. Rippikirja ei kerro, milloin hän on sinne tullut. Onhan hän voinut mennä suoraankin Parilaan, kyllä kai piika voitiin tällaisessa tapauksessa palkata kesken palvelusvuoden.

Parilassa hän kumminkin oli palveluksessa, kun hänet lokakuussa 1822 vihittiin Mahnalan Alanen-Okslammin torpparin Heikki Heikinpojan kanssa. Tämä oli Annaa kymmenkunta vuotta vanhempi ja  leski, vaimo Leena oli kuollut joulukuussa 1821. Anna ehti olla leskenä vuoden pitempään. Heikillä oli neljä lasta, Anna oli lapseton. Anna muutti emännäksi torppaan. Kuten ensimmäisen avioliiton kohdalla jää nytkin miettimään, miten lesket toisensa löysivät. Välimatkaa oli ainakin 20 kilometriä. Jos nimittäin karttaa oikein katsoin, Alanen-Okslammi on sijainnut (ehkä vieläkin sijaitsee) aivan Hämeenkyrön ja Nokian (silloin Pirkkalan) rajalla. Olisiko käytetty puhemiestä?

Vihittyjen luettelo ei kerro, missä Heikki ja Anna vihittiin. Näin juhlavasti ei kumminkaan ajeltu. Kruunuhäät Ilmajoella 1955. Kuvaaja tuntematon. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Grey_Bismark.jpg

Niin alkoi Annan elämä sujua tavalliseen torpparitapaan. Hän sai Heikin kanssa pojan ja kolme tytärtä. Heikin vanhin poika ensimmäisestä avioliitosta rupesi aikanaan torppariksi. Anna ja Heikki elelivät torpassa vanhuksina kuolemaansa saakka. Anna kohtasi matkansa pään 1846 ja Heikki 1849. Annan kuolinsyy oli kurkkutauti, Heikki kuoli keuhkotautiin. Tyttäristä yksi kuoli vain 21-vuotiaana. Toinen tytär ja poika muuttivat Ylöjärvelle. Kolmas tyttäristä muutti vanhempiensa kuoleman jälkeen Mouhijärvelle. Torppaa kutsuttiin myöhemmin pelkästään Alaseksi.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Sukututkijalle tietoa vuokralautakuntien arkistoista

Useimpien nykyisten kaupunkilaisten juuret löytyvät maaseudulta, jos mennään ajassa tarpeeksi taaksepäin. Monien kohdalla riittää sata vuotta siihen, että vastaan alkaa tulla torppariesi-isiä. Mutta millaisissa oloissa nuo esivanhemmat elivät? Sadassa vuodessa muutos on ollut suuri. 

Jos hyvin käy, voi torpan olosuhteista saada varsin tarkkaa tietoa. Vuosina 1909 - 1934 (Wikipedian mukaan) toimi kunnissa vuokralautakunta, isommissa useampikin, joka käsitteli ja sovitteli torpparien ja mäkitupalaisten riitoja maanvuokraajien kanssa. Usein kyse oli isännän mielestä torpan huonosta hoidosta. Vuokran (rahaa ja päivätöitä) maksaminen saattoi olla myöhässä. Muistan kuitenkin nähneeni vuokralautakunnan suorittaneen torpan katselmuksen myös molempien pyynnöstä, kun torpankontrahti uusittiin.

Vuokralautakunta tosiaan suoritti katselmuksen. Siinä arvioitiin ainakin torpan rakennusten kunto, viljelysten hoito, teiden kunto, metsä, aitaaminen ja myös mahdolliset puutarhakasvit kirjattiin ylös. Metsää torpparilla ei ollut, mutta sovitulta alueelta hän sai ottaa polttopuita ja rakennustarvikkeita. Lautakunta antoi kunnostusmääräyksiä, vuokranmaksuaikatauluja ja suosituksia vuokrasta. Mikäli katselmuksen tulos ei miellyttänyt, voi asian viedä oikeuteen. 

Eniten minua on hämmästyttänyt rakennusten suuri määrä. Kirjaan tähän malliksi erään torpan rakennukset: asuinrakennus, luhtirivi, ratashuone ja lato, talli ja lato, vanha navetta, navetta, sauna, aitta, riihi, riihilato ja niittyladot. Niittylatojen määrä ei käy ilmi, mutta niitä oli enemmän kuin kaksi. Kaikista rakennuksista oli kirjattu niiden kunto, kateaine, oliko kivet alla jne. Jos sukututkija siis haluaa tietää torppariesivanhempiensa elinoloista, kannattaa käydä kunnan arkistossa katsomassa, olisiko vuokralautakunta pitänyt torpassa katselmuksen.

Niemelän torppa Seurasaaressa. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Niemel%C3%A4_tenant_farm_%28Niemel%C3%A4n_torppa%29_in_Seurasaari.jpg

Aika monissa kunnissa asutuslautakunnat alkoivat käsitellä torpparien asioita 20-luvulla. Siitä joskus myöhemmin lisää.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Vedeltiin hirsiä

sananmukaisesti paikasta toiseen. Vedettiin ainakin, jos oli talviaika. En ole mikään rakentamisen ja vielä vähemmän hirsirakentamisen asiantuntija. Lapsuuteni olen hirsitalossa asunut ja oppinut, että hirsirakennus elää. Hirret pitävät ääntä niin kovalla pakkasella kuin lämpimälläkin. Lämpölaajenemisestahan siinä lienee kysymys. Lämpötila sisällä saattoi talviaamuna olla aika matala, mutta ainakin ilmanvaihto toimi.

Sukututkijana aloin vähitellen kiinnittää huomiota vanhojen ihmisten kertomuksissa rakennusten siirtelyyn. Usein olen kuullut, että jokin rakennus sijaitsi alunperin toisessa paikassa, oli kenties ihan toisen perheen asuntonakin. Sitten rakennus purettiin, hirret siirrettiin toiseen paikkaan ja toinen perhe sai siitä kodin. Jos he rakensivat hiukan isomman, saattoivat vanhan rakennuksen hirret kelvata pirtin rakennusaineiksi. Joskus mökin vanhoja hirsiä käytettiin vaikkapa puorin rakentamiseen. Päinvastaisistakin tapauksista olen kuullut.

Tässä hirsien uusiokäytössä oli varmaan kyse työn säästämisestä. Kun ihmisvoimalla tehtiin kaikki, helpotti, kun rakennuspuuta ei tarvinnut lähteä metsästä kaatamaan. Torpparit ja mäkitupalaiset saattoivat omistaa rakennuksensa vaikka maa, jolle ne oli pystytetty, kuului talolliselle. Olen nähnyt kauppakirjoja, joissa on erikseen mainittu kauppaan kuulumattomat mäkitupalaisen rakennukset. Niinpä hänellä oli myös oikeus ne myydä,  mikäli ei itse tarvinnut niitä muualle muuttaessaan. Jos isäntä ei halunnut uutta vuokralaista, piti ostajan siirtää rakennukset.

Lieneeköhän tätä aittaa koskaan siirretty? Timo Tervon valokuva osoitteessa http://www.flickr.com/photos/totervo/2671033561/

lauantai 18. toukokuuta 2013

Turku - musta aukko

Olen onnistunut sukututkimuksessani kadottamaan aika monta tutkittavaa henkilöä Turkuun. Ihan oikea musta aukko ei kuitenkaan ole kyseessä, osa heistä nimittäin putkahtaa uudelleen esille muualla, tavallisesti palaamalla kotipaikkakunnalleen. Ajalla ennen kirkonkirjojen digitointia kehitin itselleni jonkinlaisen Turku-kammon. Eihän nimittäin ison seurakunnan mikrofilmejä noin vain selata läpi, varsinkaan kun ne on kaukolainattava. Digitointi on lievittänyt kammoani, kotikoneella voi ryhtyä vähän työläämpäänkin puuhaan tai vain kokeilla onneaan.

Turkuun katoaminen johtuu aika monesta seikasta. Ensimmäinen syy on se, ettei muuttaneiden luetteloita ole suomalaisesta seurakunnasta (useimmat tutkittavistani olivat suomenkielisiä) ennen vuotta 1811. En tarkkaan muista, ovatko ne tuon jälkeenkään ihan täydelliset. Ainakaan kaikkia muuttokirjoja ei ole säilynyt. Erästä vuoden 1803 aikaan kaupunkiin tullutta oppipoikaa etsiessäni selasin sen ajan muuttokirjat häntä löytämättä. Kuten jo totesin, rippikirjojen läpikäyminen ei houkuttele.

Toinen syy saattaa olla siinä, että Turkuun tultiin maakunnasta usein käsityöläisammattia oppimaan. Pakko tässä kohdassa tunnustaa laiskuuteni. En ole koskaan jaksanut selvittää itselleni, miten nämä oppipojat rippi- ja henkikirjoihin merkittiin. Asuivatko he kenties mestarinsa taloudessa vai jossakin vuokralla? Turun maakunta-arkiston kortiston mukaan henkikirjoista näyttäisi puuttuvan oppipoikia. Muistaakseni virkailijakaan ei ollut varma, onko heidät kaikki ylipäätään Turkuun kirjattu. Kisälleistä on tietoja Turun kaupunginarkistossa, mutta minua kiinnostava tapaus oli liian varhainen. En myöskään tiedä, kuinka tuo suomen- ja ruotsinkielisten seurakuntien raja meni, mutta oletan, että seurakuntaan kuuluttiin äidinkielen mukaan.

Maaseutuseurakuntien kyliin tottuneelle Turun korttelit saattavat olla hämmentäviä. Turun Seudun Sukututkijoiden sivuilta löytyvä opas valaisee asiaa. Oppaasta löysin syyn, miksei erästä ruotsinkielistä esi-äitiä löydy rippikirjoista (joita siis kumminkin olen yrittänyt selata läpi). Hän on todennäköisesti ollut piikomassa paremman väen puolella, jonka rippikirjat ovat tuhoutuneet ajalta 1774 - 1809. 

Panoramakuva Turusta 1800-luvun loppupuolelta. Lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Turku_panorama_late_19th_century.jpg

torstai 16. toukokuuta 2013

Romaneja rippikirjassa

SukuForumilla käytiin taannoin pitkä keskustelu romanisukujen tutkimisen ongelmista. Seurasin keskustelua vain osittain, koska itselläni ei romanijuuria tiettävästi ole. Harvoin olen heihin törmännyt kirkonkirjoissakaan. Äkkiseltään tulee mieleen vain joku nälkävuosina kuollut, joka haudattiin nimettömänä. Voidaan tietenkin ajatella, ettei pappi ole välttämättä kirjannut romanitaustaa. Eihän jostakin ruotsinkielisen sukunimen omaavasta itsellisestä voi kansallisuutta varmaksi tietää.

Nyt huomasin Mouhijärven kahdessa rippikirjassa sivun otsikkona "Ziguenare", jonka oletan tarkoittaneen romaneja. Perheen sukunimi on Grönstrand, sama sekä miehellä, vaimolla että lapsella, joka hänkin lienee ollut jo aikuisiässä, kun noita rippikirjoja on kirjoitettu 1800-luvun puolivälin paikkeilla. Kirkollista avioliittoa ei ilmeisesti solmittu, koska vaimo merkittiin kuollessaan naimattomaksi ja sai rippikirjassa Qp-merkinnän.  Vaimon kuoleman jälkeen mies solmi kirkollisen avioliiton. Ainakin yksi lapsista kastettiin ja vaimo haudattiin kirkollisesti. Ammatiltaan mies oli torppari. Aiemmassa rippikirjassa oli sama mies merkinnöillä "Torp" ja "Ziguenare". Silloin puolisoa ei ollut kirjattu, ehkä hän ei asunut paikkakunnalla. Seurana miehellä on aviottomaksi merkitty poikansa. Kenellekään perheestä ei ole kirjattu syntymäaikaa.

Koska torpan sijaintia ei ole kylän tarkkuudella kerrottu, vaatisi perheen seuraaminen rippikirjojen laajempaa selaamista. 1800-luvun lopusta löytyy kuitenkin vielä samalla sukunimellä joku ilmeisesti kiertelevää elämää viettänyt nainen, jolle on tehty hiukan tylyn tuntuinen lisämerkintä: 



Syytä ei ole kerrottu. Hiski tuntee Mouhijärveltä myös 1800-luvun alussa eläneen Bergströmin perheen, joka on saanut tittelikseen "zig".

tiistai 14. toukokuuta 2013

Lyhyt avioliitto

Anna Matintytär syntyi 1796 Mouhijärvellä Vähä-Nyppelin talossa, jota varsinkin aiemmin oli sanottu myös Marttilaksi.  Isä-Matilla ja äiti-Vapulla oli kaikkiaan yhdeksän lasta, joista Anna oli keskimmäinen. Lapsista neljä kuoli pieninä. Työtä talossa varmaan riitti myös Annalle, joka oli ainoa aikuiseksi elänyt tyttö. Pikkulapsia oli talossa vuoteen 1809, jolloin nuorimmainen Taavetti kuoli. Isännäksi tulleelle Matti-veljelle alkoi syntyä lapsia 1812.

Anna avioitui vuoden 1820 heinäkuussa. Puoliso oli torpan poika Matti Matinpoika Lähteenmäki Hämeenkyrön Kaipiosta. Matti oli myös syntynyt vuonna 1796. Emme tiedä, löysivätkö nuoret toisensa puhemiehen välityksellä - kuulutettujen luetteloa ei tuolta ajalta ole - vai tapasivatko jossain ja mieltyivät toisiinsa. Hääjuhlat kuitenkin lienee Vähä-Nyppelillä pidetty, koska vihkitiedot kertovat Annan olleen juhla-asuisena. Anna muutti häiden jälkeen Lähteenmäkeen.

Lähde:http://pixabay.com/fi/trilogia-kolmen-ristin-puinen-risti-68582/



Avioliitto jäi lyhyeksi. Matti Matinpoika kuoli marraskuun alussa 1820 puukotuksen seurauksena. Perillistä ei seurakunnan rippikirjaan ole merkitty, tosin sitä on muutenkin pidetty niukanpuoleisin tiedoin, ainakin mitä muuttoihin tulee. Puukotuksesta varmasti on lisätietoa tuomiopöytäkirjoissa. Niiden digitointia odottelen innokkaasti. Jos veikata pitäisi, niin humalaisten keskinäisistä välien selvittelystä on ollut kyse.

Millainen lienee kuolleen pojan vaimon asema ollut torpassa tuon jälkeen?Jos hänelle ei syntynyt lasta, hänen varmaan haluttiin lähtevän torpasta, varsinkin kun uudeksi torppariksi tuli vanhan vävy. Näytettiinkö hänelle kylmästi ovea vai pyrittiinkö löytämään uusi aviomies? Yksinkertaisinta oli lähteä piikomaan jonnekin. Annan kohtalosta joskus myöhemmin lisää.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Ei niin mallikelpoisia

Taas on äitejä palkittu ja kehuttu. Hyvähän se on, vaikka itse vierastankin sitä ylenmääräistä mallikelpoisuutta, joka näissä äitienpäivän juhlissa ja haastatteluissa pyrkii esille. Nyt palkituista äideistä vanhimmat ovat toki kasvattaneet lapsensa paljon nykyistä niukemmissa oloissa sodan jälkeen. Edelleenkin vanhemmilla (toivottavasti molemmilla) on paljon työtä, kun lapset ovat pieniä. Toisaalta useimmat heistä ovat silloin nuoria ja jaksavat, lapset kasvavat nopeasti ja pieni lapsi kaikessa luottavaisuudessaan on hyvin vaivat palkitseva.

Tämmöisessä pienessä protestimielialassa rupesin etsimään sukuni vähemmän mallikelpoisia äitejä. Perimätiedon lisäksi on heitä koskevia huomautuksia jäänyt rippikirjoihin. Eniten huomautuksia on tullut salavuoteudesta. Ehkä ihastuksen kohde ei halunnutkaan naimisiin tai sitten tuleva äiti itse huomasi, ettei elämä tämän rinnalla olisi ollut hääppöistä. Ehkä arka piikatyttö ei ollut uskaltanut kieltäytyä häntä ylempänä yhteiskunnan arvoasteikossa olleen vaatiessa seksiä. Monesti näin syntyneet lapset kuolivat pieninä, koska heillä ei ollut sitäkään turvaa, mitä köyhien vanhempien lapsilla tuohon aikaan oli. Usein kuitenkin nainen kasvatti lapsensa työikäiseksi piikomisen tai tehdastyön ohessa.

Toinen huomautusten syy suvussani on ollut alkoholin kanssa läträäminen. Tähän ovat syyllistyneet erityisesti miehet, mutta varsinkin perimätieto kertoo myös naisten osuudesta. He ovat valmistaneet viinaa ja myyneet sitä. Alkoholin vaikutuksen alaisena pahennusta herättäneitä naisia ei ole suvussa vastaan tullut. Ei oikein ole mahdollista selvittää, mitä laiton alkoholin valmistus ja myynti on perhe-elämään vaikuttanut. Ehkä se on ollut puhtaasti rahan ansaitsemista niukkaa elantoa helpottamaan. Ympäristö ei ole asiaa välttämättä paheksunut. Jos poliisi on pidättänyt perheen äidin tai tämä on joutunut käräjille, lienevät lapset tunteneet häpeää.

Lähde: http://pixabay.com/fi/ihmiset-nainen-lapset-jaakko-%C3%A4iti-37299/


Toivottavasti en näillä esimerkeillä menneisyydestä pilannut kenenkään juhlavaa tunnelmaa. Elämä vain on ja on ollut niin moninaista.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Niukasti sukututkijablogaajia?

Viestiketjussa "Sukututkijoiden blogit - täydennystä?" Suku Forumilla etsittiin päivittyviä yksityisten sukututkijoiden blogeja. Jos mukaan lasketaan myös aloittaja Kaisa Kyläkosken historiablogi, saatiin kokoon 14 sukututkimusta sivuavaa blogia. Lisäksi tulevat muutamien järjestöjen blogit. Varmaan verkon uumenissa piileksii joitakin blogeja, joita kukaan ei huomannut/halunnut mainostaa Suku Forumilla. Listasin nuo esille tulleet tuohon viereiseen linkkilistaan, jonka samalla laitoin aakkosjärjestykseen. Vaikka en itse ehdi ihan kaikkia niitä aktiivisesti seuraamaan, olkoot esillä tuossa ihan kannustuksen vuoksi.



Sukututkijoita lienee maassa tuhansia. Siihen nähden blogaajien määrä tuntuu vähäiseltä. Ruoka-, muoti- ja käsityöblogeja tuntuu verkossa riittävän. On kai niissä tietysti harrastajamäärätkin isompia. Mainituilla saattaa olla myös enemmän kaupallista merkitystä. Sukututkijat taitavat olla huonoja kuluttamaan. Matkustelukin on digitoinnin myötä vähentynyt kovasti. Harrastajien ikärakenteellakin voi olla merkitystä.

Aika monet aktiiviset sukututkijat ovat laittaneet verkkoon sukututkimussivunsa. Monet myös osallistuvat innokkaasti sukututkimusaiheisiin keskusteluihin verkossa. Ehkä he eivät tunne näiden lisäksi tarvetta blogikirjoitteluun. Jos en olisi tähän mennessä vielä julkaissut mitään, pyrkisin jotenkin yhdistämään sukusivut ja blogin kirjoittamisen. Mahdollisuuksia olisi useampiakin, jos olen oikein ymmärtänyt. Kun sivut kuitenkin ovat "valmiit", en toistaiseksi viitsi ruveta tekemään isoja muutoksia.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Siurosta vielä

Siurossa elettiin talvella ja keväällä 1918 traagisia hetkiä. Vallassa oli ensin Siuron punakaarti, joka syyllistyi joihinkin henkirikoksiin. Ainakin Hämeenkyrön nimismies Nyström poikansa kanssa surmattiin Siurossa.  Tiettävästi siurolaiset olivat asialla myös, kun Suodenniemen kirkkoherra Kaarlo Kalpa ammuttiin. Vetäytymisvaiheessa punaiset ampuivat joitakin omia päälliköitään Siurossa, kun nämä yrittivät saada perääntyviä joukkoja pysähtymään. Mahdollisesti kyseiset ampujat eivät olleet siurolaisia, vaan muita kaartilaisia.

Kun sitten valkoiset valtasivat Siuron, alkoivat teloitukset välittömästi. Kirjoissa "Verinen Siuro" (kirj. Lauri Lepola) ja "Meidän kylät" (toim. Arvo Mäkelä) on kuvausta noiden päivien tapahtumista. Kirjoissa on henkilötietoja tuolloin tapetuista. Molemmissa on myös aikalaisten muistikuvia tapahtuneista. Niiden tarkempi lähde ei selviä. Mahdollisesti kyseessä ovat Työväenarkiston Työväen muistitieto-sarjan kirjoitukset tai haastattelut. 

Kummassakin kirjassa on sama muistelus yöstä 25.4, jolloin vahvassa humallassa olleet valkoiset lähettivät Siuron työväentalolle kerättyjä vankeja kuolemaan. Tuona yönä kerrotaan ammutun 16 ihmistä. Punakaartin johtajat olivat luultavasti paenneet, joten surmatut olivat enimmäkseen tavallisia kaartilaisia. Ammutuksi tuli kuitenkin myös 60-vuotias Elina Kataisto, joka oli vaihtanut lehmänsä parempaan, eräästä talosta takavarikoituun eläimeen. 

Yritin löytää Suomen sotasurmat 1914 - 1922-tietokannasta Siurossa tapettuja. On tietysti muistettava, ettei kuolinpaikkaa ole välttämättä merkitty kylän tarkkuudella. Tietokanta kuitenkin löytää 13 Siurossa kuollutta punaista. Kuolinpäivät ovat 31.3, 1.4, 7.4, 12.4 ja 25.4. Ilmeisesti tappaminen loppui Siurossa tuohon veriseen yöhön.

Tämä kuva ei ole Siurosta, vaan Fellmanin pellolta Lahden läheltä. Kuva kuuluu Kansan arkiston kokoelmiin: Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:FellmanFieldPrisoners1918.jpg

maanantai 6. toukokuuta 2013

Kaulausta ja silitystä

Ei, otsikko ei tarkoita sen paremmin halaamista kuin leipomiseen liittyvää taikinalevyn tasoittamista. Kaulaus tarkoittaa  puhtaan pyykin käsittelyä. Usein, kun syötän lakanoita mankeliin, muistelen tuota varhaislapsuuden silitystapaa. Yritin löytää vapaasti käytettävää kuvaa kyseisistä välineistä, mutta verkko ei oikein sellaista tarjonnut. Tyydytään siis linkkiin. Keski-Suomen museon "Päivä Eilisessä"-sivulla on paitsi kuvat välineistä, myös työohje, jos joku haluaisi ruveta tätä ympäristöystävällistä tapaa taas harrastamaan.

Jos kaulausta voikin pitää ympäristöystävällisenä, kovin käyttäjäystävällistä se ei ollut. Lasten voimat eivät oikein kaulitsemiseen riittäneet. Niinpä minäkin olen vain joskus kokeillut. Ei meillä muuta kaulittu kuin lakanat ja mahdollisesti saunapyyhkeet. Mieleen ei ole jäänyt, mitä niille sen jälkeen tehtiin, kun kaulitseminen vähitellen loppui. Mankelia en kotoa muista. Olisivatko materiaalit kehittyneet niin, että pelkkä pyykin "vetäminen" riitti?


Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Flat_irons_dsc05527.jpg
Kyllä meillä silitysrautakin oli käytössä. Sillä silitettiin vaatteet. Tuollaisista liedellä kuumennettavista laitteista oli jo siirrytty sähkökäyttöisiin. Niissä ei toki vielä ollut termostaattia, joten rauta piti vain muistaa irrottaa verkosta sopivassa kohdassa. Kun silitys ei enää sujunut, piti sähkövirta taas kytkeä. Muistini mukaan mitään on/off-kytkintä ei ollut, vaan töpseli otettiin pois pistorasiasta. Onneksi vaatteet kestivät yleensä kuumaa  melko hyvin.

Aivan lapsuuteni silitysraudan mallia ei verkosta löytynyt, mutta tämäntapainen se oli. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Ironing.jpg





lauantai 4. toukokuuta 2013

Siurosta

Kuinkahan moni suomalainen tietää tuonnimisen paikan? Moni voi olla sitä mieltä, ettei paikassa ole mitään tietämistäkään, mutta lähiseutujen asukkaille se kumminkin on muodostunut tutuksi. Eri aikoina eri syistä. Näin kuvailee Siuroa nimimerkki Wannas Tampereen Uutisissa 24.3.1893.
Siuro on pienoinen torpparikyläkunta, sijaitseva Pirkkalan ja Karkun pitäjien rajalla, kuuluva osaksi molempiin seurakuntiin, siis kahteen eri lääniinkin, Hämeen sekä Turun ja Porin; paikalla, jossa pohjoisesta tulevat Kyrös- ja Enon-selän vedet Siuron kosken kautta laskevat Kuloveteen. Sekä Tampereelta Poriin vievän valtamaantien varrella ja myös paraillaan rakennettavan, Tampereen-Porin rautatielle tulevan Siuron aseman lähellä. Siis hyvin hyvällä liikepaikalla. Vaikka paikka on kyllä edullinen, on mainittu koski saanut purkaa vettänsä tuottamatta ihmiskunnalle muuta hyötyä, kun vähän leivän aineksia jauhattamalla ja käyttämällä vähäpätöistä yksi raamista sahaa, jotka molemmat, niin saha kun mylly ovat pyörineet vesirattaan avulla. - Olinpa unohtaa! Onhan jo moniaita vuosia siitä laskettu alas metsiemme aarteita, sahatukkia ja parruja, Poriin matkatessaan.
Wannas kertoo, että pari kauppiasta on Siuroon asettunut ja Kuljun kartanon omistajan omistamia sahaa ja myllyä ajanmukaistetaan.

Siurolla oli tosiaan aikanaan liikenteellistä merkitystä. Höyrylaivat kulkivat Kyröskoskelta Siuroon, jonka asemalta matka jatkui junalla. Myös tavaraa kulki tätä reittiä erityisesti Kyron tehtaalta. Kyröskoskelta laivalla pääsi ainakin Ikaalisiiin saakka, luultavasti siitä vielä pohjoisemmaksikin. Höyrylaivaliikenne taisi olla voimissaan vielä sota-aikana.   

Siuron aiempaan ja myöhempään historiaan voi tutustua Siuro.net-sivustolla. Kylällä näyttää olevan toinenkin sivusto, Siuro.Info.

1900-luvun alussa rakennettu Siuron kirkko. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Siuro_church,_Nokia,_Finland.jpg



torstai 2. toukokuuta 2013

Kaksi Kaarinaa

Rupesin varmentamaan Tyrvään sukujuuriani, joissa oli eräitä syntymä-, vihki- ja kuolinaikoja jäänyt joko rippikirjan tai Hiskin varaan. Olin ne kerännyt ajatellen lainaavani jossain vaiheessa mikrofilmit, sitten olin ryhtynyt odottamaan luetteloiden digitointia. No, nyt nuo luettelot löytyvät Digitaaliarkistosta. Ehkä ovat olleet siellä jo hyvän aikaa. Siitä on nimittäin jo kauan, kun viimeksi näitä tyrvääläisiä katselin.

Tyrvään Liuhalan kylän Rekolan talon Kerttu-emäntä kuoli 1698. Sipi-isäntä oli leskenä kahdeksan vuotta, mutta avioitui vanhoilla päivillään 1706 Kiikan Haapaniemestä tulleen Kaarina Martintyttären kanssa. Kaarina lienee ollut tuolloin alle 40-vuotias, koska perheeseen syntyi ensin Maria-tytär 1707 ja 1712 vielä Paavo, joka tosin kuoli pienenä. Kaarinan syntymäaika ei käy ilmi Tyrvään rippikirjoista. Rekolassa hän on vuoteen 1713, mahdollisesti vuoteen 1715. Sipi kuoli 1712. Rippikirjasta ei käy ilmi, minne Kaarina Rekolasta siirtyi eikä Hiskikään löydä sopivaa uutta avioliittoa. Takaisin Kiikkaan hän ei näyttäisi palanneen.

Saman talon vävy Erkki Erkinpoika menetti vaimonsa Vappu Sipintyttären 1711. Heti seuraavana vuonna hän avioitui uudestaan. Puoliso oli samalla kylällä piikana ollut Kaarina Martintytär. Tämänkään syntymävuotta ei näy rippikirjassa. Kun hän kuoli 1743 - oltuaan yhdeksän vuotta leskenä - hänet merkittiin yli 60-vuotiaaksi. Hän olisi siis syntynyt ennen vuotta 1683.

Tuo nimien samankaltaisuus on hämäävää. Hetken kävi mielessä, että Erkki Erkinpoika oli avioitunut appensa toisen puolison kanssa. Niin ei kuitenkaan näyttäisi tapahtuneen. Sipi haudattiin 18.5.1712. Erkki solmi uuden avioliiton 1.6.1712. Laki tuskin salli näin nopeaa uudelleenavioitumista. Lisäksi Maria Sipintytärtä ei enää näy talossa vuoden 1717 merkinnöissä. Varmasti hän olisi asunut yhdessä äitinsä kanssa. Meillä täytyy siis olla kaksi Kaarinaa, joista toinen häipyy jäljettömiin.

Maisema Tyrväältä. Lähde: SA-kuva