tiistai 20. kesäkuuta 2017

Pienet ilmoitukset kertovat

Kävin taas läpi 1919 Tampereella ilmestynyttä Kansan Sana-lehteä. Tällä kertaa etsin Oriveteen liittyneitä juttuja ja ilmoituksia. Hakutoiminnolla niitä löytyi kaikiaan 213. Monet liityivät rautatieliikenteeseen. Päärata kulki tuolloin Oriveden kautta, kun Tampere-Seinäjoki-yhteyttä ei vielä ollut suorana olemassa. Ilmoitukset lehdessä kertoivat junien tulo-ja lähtöaikoja Orivedeltä ja Orivedelle. Todennäköisesti myös muut Tampereelta pohjoiseen kulkeneet junat pysähtyivät paikkakunnalla.

Pieni myynti-ilmoitus kertoo, että kaupan oli palstatila lähellä Oriveden asemaa. Myös rakennukset, kahden huoneen ja keittiön talo, navetta, lato, kaksi aittaa, liiteri ym. kuuluivat kauppaan. Tilan pinta-ala oli 0, 31 ha, ja sen kerrottiin sopivan erityisesti käsityöläiselle. Niinpä, kun rakennukset ja jonkinlainen piha lasketaan pois 3100 neliömetristä, ei viljeltävää kovin paljon jää. Ilmoitus ei tosin kerro tarkemmin, oliko palstalla ylipäätään peltoa. Kun navetta mainittiin, on tilalla arvatenkin pidetty ainakin yhtä lehmää. Ja perunamaa sentään tarvittiin. Elanto piti kuitenkin saada jostain muualta.

Lehdessä oli myös kuolinilmoituksia. Yksi niistä kertoo tarinan 19-vuotiaan Orivedeltä kotoisin olleen Antonin kovasta kohtalosta. Ilmeisesti hän oli kuulunut punakaartiin. Joka tapauksessa 23.4.1918 hän "joutui ammuttavien joukkoon" Messukylässä Vilusen santakuopalla. Sieltä hän kuitenkin virkosi ampumisen jälkeen päästen vaivalla Orivedelle. Siellä hänet kuitenkin ammuttiin kolme päivää myöhemmin. Isä, äiti ja kolme siskoa jäivät kaipaamaan häntä. Emme varmaan saa koskaan tietää, mitä Antonin syyksi luettiin. Tutkinta ei kuitenkaan ollut perusteellinen. Valtiorikosoikeudet eivät vielä olleet aloittaneet toimintaansa. Kuolemantuomion langetti joko kenttäoikeus tai jokin paikallinen porukka, jonka motiivi saattoi olla kostonhalu. 

Synkistä tunnelmista valoisampiin. Anneli toivottaa lukijoilleen oikein aurinkoista juhannusta.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Löytyisikö hautakivi?

Satuin eilen huomaamaan Facebookissa, että Suomen Sukututkimuseuran hautakivitietokantaan on lisätty kuvia tänä vuonna. Aiemmin olen arvellut, että ko. tietokanta on jumittunut paikoilleen. Kenties olen ollut väärässä, ehkä sitä on päivitetty jo pitempään. Joka tapauksessa em. julkaisussa kerrottiin, että kuvia tai muita hautatietoja on nykyisin 580 075. Niistä tänä vuonna lisättyjä on 55 901. Itseäni kiinnostavalta Pirkanmaan alueelta siellä ovat mukana ainakin Ylöjärvi, Viljakkala ja Länsi-Teisko. Tampereen hautoja löytyy vain niukasti.

Olen mukana myös Facebook-ryhmässä "Suomen kirkkoja ja hautausmaita". Siinä kuvia on ylläpitäjän eilisen ilmoituksen mukaan noin 383 000. Jos oikein muistan, Tampereen hautausmaat on kuvattu kokonaan. Turku on myös hyvin edustettuna, ja muitakin isoja paikkakuntia löytyy. Tämä kuten Sukututkimusseuran tietokantakin toimii vapaaehtoisvoimin, kaikki kunnia siis heille. Yksittäiseltä hautausmaalta kuvia voi olla vähän tai paljon. Kuvia voi olla vain muutamia tai sitten koko hautausmaa voi olla kuvattuna.

Ehkä edellisestä kaikki jo ymmärsivätkin, että Sukututkimusseuralla on hakukelpoinen tietokanta, Facebookissa taas kuvat ovat kansioihin tallennettuina. SSS:n haku toimii sinänsä hyvin. Selailuun kaipaisin mahdollisuutta katsella maakunnittain, mitä on tarjolla. Tiedot löytyvät toki pitkästä luettelosta, kun maavalinta on Suomi. Facebookin kansioista ei kai tietokantaa voi muodostaa, joten ryhmän paikkakuntakohtaisella hakemistolla on pärjääminen. 

Toisella kertaa voisin katsoa, mikä on ulkomaisten, myös Suomen hautausmaita sisältävien tietokantojen tilanne.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Pilkkukuumetta Mouhijärvellä

Selailin edelleen vuonna 1919 ilmestyneen Kansan Sana-lehden numeroita Kansalliskirjaston digitoiduista aineistoista. Hakusana "mouhijärven" tuotti 16 osumaa, suurelta osin varsin tavanomaisia. Kuolinilmoitus, valtuuston kokousasiaa, palovakuutusyhtiön maksujen keräyksiä, laivavuoroja jne. Ja työväenlehti kun oli kysymyksessä, juttu siitä, että Mouhijärven nimismies oli estänyt Suodenniemen työväenyhdistyksen kokouksen.

Ainoa kiinnostukseni herättänyt asia oli pitäjässä esiintynyt pilkkukuume, jota käsiteltiin kahdessa jutussa. Huhtikuussa 1919 kerrottiin, että epidemian luultiin jo olleen päättymässä, kun lisää ihmisiä oli sairastunut. Karinkylässä oli sairaana kokonainen perhekunta, lapset kuitenkin olivat jo toipumassa. Kallonkylässä oli sairastunut eräässä torpassa viisi henkeä. Oli ilmennyt, että torpassa oli tautia ollut jo aiemmin ilman, että siitä olisi ilmoitettu viranomaisille. 

Heinäkuussa tauti ilmeisesti oli voitettu. Lehti tiesi kertoa, että sairastuneita oli kaikkiaan ollut noin 50. Heistä 12 oli kuollut. Kuolemaan oli siis johtanut joka neljäs sairaustapaus. Tauti oli kulkeutunut pitäjään Tyrväältä erään perheen mukana.

Ennen juttujen lukemista en oikeastaan tiennyt pilkkukuumeesta yhtään mitään, paitsi että sitä joskus kuolinsyynä näkyi haudattujen luettelossa. Se on täiden levittämä tauti (pilkkukuumeeksi nimitettyjä tauteja ja levittäjiä on muitakin). Sen historiaa löytyy verkosta. Tuon Mouhijärven epidemian aikaan taudin levittäjä oli jo tiedossa ja leviämistä pystyttiin ehkäisemään. Asialla oli ilmeisesti ainakin sairaanhoitaja.

tiistai 23. toukokuuta 2017

Kansan Sana

Lehti oli minulle ihan outo, kunnes edellisen blogitekstin yhteydessä tulin vilkaisseeksi sitä hiukan tarkemin. Se ilmestyi Tampereella vuonna 1919 ja oli mitä ilmeisimmin sosialidemokraattisen Kansan Lehden jatke. Viimeksi mainittu lienee kielletty 1918 Tampereen valtauksen jälkeen. Vuonna 1920 palattiin vanhaan nimeen. Kansan Sana-nimisiä lehtiä on ollut muitakin, mutta tässä teen hajahuomioita tuosta vuoden verran Tampereella ilmestyneestä julkaisusta. Tällä kertaa lehden 15.1.1919 ilmestyneestä näytenumerosta. Miltä tuo kapinavuotta seurannut aika näyttäytyi Tampereen näkökulmasta? 

Toisella sivulla on Tampereen vankileiriä käsittelevä lyhyehkö juttu. Leiriä oli tyhjennetty, vankeja oli siirretty muille leireille ja osa heistä oli armahduksen nojalla päässyt ehdonalaiseen vapauteen. Tampereen leirin arveltiin tyhjentyvän tammikuun 1919 aikana. Jäljelle tulisivat jäämään Tammisaaren, Turun ja Hämeenlinnan vankileirit. Valtiorikosvankeja kerrottiin tuolloin olleen hiukan alle 600.

Työväenyhdistykset yrittelivät saada toimintaansa taas käyntiin. Lehden tiedon mukaan Siuron työväenyhdistyksen johtokunta aikoi lähipäivinä jättää maaherralle anomuksen saada tyhjänä ollut yhdistyksen talo jälleen omistajiensa käytettäväksi. Hämekoskella nimismies oli estänyt työväenyhdistyksen kokouksen pitämisen. Lehden ilmoitusosastossa Rantaperkiön työväenyhdistys ilmoitti kokouksesta seuraavana sunnuntaina.

Ehkä liikuttavin kohta löytyi lehden Halutaan vuokrata-osuudesta. Siinä oli näin kuuluva ilmoitus: "Siisti, pieni punikkiperhe haluaa parin kolmen huoneen asuntoa. Vastauksia pyydetään Kansan Lehden kirjakauppaan." Hiukan jäin ihmettelemään, oliko pienehköllä punikkiperheellä tuossa vaiheessa varaa kolmen huoneen asuntoon. Ehkä, jos perheen huoltaja ei enää ollut vangittuna, vaan oli saanut töitä.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Hautasi kummulle en tulla mä voi...

Jossain vaiheessa havahduin siihen, että 1918 sodassa kuolleista punaisista julkaistiin lehdissä kuolinilmoituksia. Tarkoitan tässä maksullisia ilmoituksia, en seurakunnan julkaisemia kuolleiden luetteloita, joita niitäkin oli ainakin paikallislehdissä vuoden 1918 loppupuolelta alkaen. Maksullisia ilmoituksia olen nähnyt niin ikään paikallislehdissä, mutta myös alueellisissa työväenlehdissä. Tällä kertaa yritän etsiä niitä nimenomaan jälkimmäisistä. Varsinaiset paikallislehdet jätän muille.

Työväenlehtien löytäminen 554 digitoidun lehden joukosta ei ole ihan helppoa. Kansan Lehti tulee mieleen, mutta se ei ilmeisesti ilmestynyt vuoden 1918 loppupuolella eikä myöhempiä numeroita ole digitoitu. Samanlainen on tilanne Sosialidemokraatti-lehden kohdalla. Tutkitaanpa siis erilaisten Kansan-alkuisten lehtien sisältöä. Ainakin Kansan Voima ja Kansan Sana ilmestyivät 1919. Haun voi rajata haluamiinsa vuosiin, mikä helpottaa etsintää. 

Kansan Voima alkoi ilmestyä 1919 Sortavalassa. En tiedä, oliko sillä jokin edeltäjä. Joka tapauksessa lehti julkaisi 18.2.1919 Juho Turusen kuolinilmoituksen. Siinä hänen vaimonsa kertoi, että Juho ammuttiin Viipurissa 21.5.1918. Lempi Nordlund puolestaan ilmoitti 3.2.1919 Kansan Sana-lehdessä, että hänen miehensä Fredrik oli ammuttu Tampereen vankileirillä toukokuussa 1918.

Kovin paljon tällaisia ilmoituksia ei selaamissani lehdissä ollut siihen nähden, että punaisten puolella olleita kuoli sodassa ja erityisesti sen jälkiselvittelyissä tuhansia. Useimmat omaiset tarvitsivat rahansa tärkeämpiin asioihin. Myös pelko hillitsi ilmoittelua. Arvelenkin, että vain kaikkein vahvimman vakaumuksen omanneet halusivat kertoa näin läheisensä poismenosta ja varmaan samalla myös protestoida näiden kokemia vääryyksiä vastaan.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Käsityöläiskortisto

Monelle varmaan tuttua, mutta itse tulin vilkaisseeksi tarkemmin SSHY:n sivuilta löytyvää käsityöläiskortistoa vasta äskettäin. Siellä on myös linkki aineiston esitelyyn. Osoittautuu, että kortisto on koottu Turun yliopiston Suomen historian laitoksella 1960-luvun puolivälin jälkeen. Alueellisesti se kattaa lähinnä Varsinais-Suomen kuntia (seurakuntia), mutta mukaan ovat päässeet myös Punkalaidun, Merikarvia, Tyrvää ja Mouhijärvi, joka kiinnostaa sukututkimusmielessä. Tyrvää ja Merikarvia pitää myös varmuuden vuoksi joskus katsastaa.

Mutta Mouhijärvelle siis. Sieltä kuvia on 265, kortteja suunnilleen puolet siitä. Monissa tapauksissa samasta henkilöstä on useampi kortti. Olisiko käsityöläisiä korteilla sata tai hiukan alle. Omina ryhminään ovat kengityssepät, puusepät, räätälit, satulasepät, sepät, suutarit ja muut. Samat ryhmät, jotka on erikseen nimetty myös rippikirjoissa. Jonkun verran lienee maaseudulla ollut käsityöllä eläneitä, joilla ei ollut pitäjänkäsityöläisen asemaa ja jotka rippikirjoissa merkittiin itsellisiksi. Tuo ryhmä muut piti sisällään karvareita, säämiskäntekijöitä, kutojia ja sorvareita.

 Lähde: Digitaaliarkisto

Löytyikö sukulaisia? Yksi, Rienilän kylässä räätälinä toiminut Isak Frimodig. Hänen vanhemmistaan, puolisostaan ja lapsistaan näytti kortilla olevan samat tiedot, mitkä minulla oli entuudestaan omien tutkimusteni perusteella. Eräänlaista vahvistusta siis. Minulle lisätietoa oli viittaus syyskäräjille 1780 ja kolmanteen pykälään, jossa oli käsitelty Isakin anomusta päästä pitäjänräätäliksi. Sen esiin kaivaminen onnistui huonosti. Digitoituihin renovoituihin tuomiokirjoihin on merkitty vain, että kyse oli talousasiasta. Ainakaan lähiaikoina ei ole mahdollista tarkistaa alkuperäistä.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Umpikujia ja saksalaisia

Tässä taannoin kirjoitelin Suoniemellä 1900-luvun alussa asuneista Ruotsin kansalaisista tai alamaisista, kuten asia tuolloin ilmaistiin. Lupasin palata asiaan, kunhan ruotsalaisia lähteitä olisi vapaasti luettavissa. Lupasin liikaa. Nyt pääsiäisen aikana Ancestry.se antoi vapaan pääsyn ruotsalaisiin kirkonkirjoihin. Löysinhän minä sieltä jokaisen syntymästä merkinnän, koska syntymäajat ja -paikat olivat tulleet oikein kirjatuiksi Suoniemen rippikirjaan. Mutta, mutta ... Ruotsin kastettujen luetteloissa ei ollut, ei siis ainakaan Ljungbyssä tai Bergassa, kirjattuna rippikirjan sivua, mistä vastasyntyneen perheineen löytäisi. Eklundin löysin hiukan sattumalta, muita en jaksanut etsiä, kun rippikirjojen jonkinmoisista hakemistoista ei ollut apua. Eklundinkin kadotin muutossa toiseen seurakuntaan. Olen toki ruotsalaisten lähteitä aiemminkin tutkinut ja paremmalla menestyksellä. Kävikö vain huono tuuri vai jäikö jotain huomaamatta.

Mutta katsotaanpa vielä yhtä Saksan alamaista, joka niin ikään asui Suoniemellä ja oli merkitty entiseksi metsänvartijaksi. Karl Nikolaus Vilhelm Both oli syntynyt 1860 Halikossa. Hm, ei kuulosta kovin saksalaiselta. Hänet merkittiin Halikossa kastettujen luetteloon vierasseurakuntalaisena, jonka isä Nikolaus Both oli Holsteinista ja silloin "ladugårdsföreståndare" Wiurilassa. Karl Nikolaus pääsi ripille 1875 ja hänet merkittiin kahden sisaruksensa kanssa Åminnen kylän sivuille meijeristin lapsina. Myöhemmin Karl Nikolaus oli itsellinen.


Vuonna 1890 Karl Nikolaus avioitui Matilda Wiikin kanssa Halikossa. Tämä oli kotoisin Perttelistä ja suomenkielinen, kuten miehensäkin. Lapsia perheeseen syntyi ainakin seitsemän. Lasten syntymäpaikoista ja muuttomerkinnöistä päätellen perhe asui ennen Suoniemelle tuloaan myös Piikkiössä, Ruskossa ja Turussa. Suoniemen Kuljuun he tulivat virallisesti 1904, mutta käytännössä ilmeisesti aiemmin, koska yksi lapsista oli syntynyt siellä jo 1901. Miten Karl Both Kuljussa elannon perheelleen hankki, jää hiukan epäselväksi. Rippikirjassa hänet on merkitty entiseksi metsänvartijaksi. Kuljun kartanon töissä hän kuitenkin oli. Suoniemeltä matka jatkui 1906 Johanneksen seurakunnan Alakirjolaan metsänvartijan tehtäviin.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Venäjän alamainen puutarhurina

Kun viimeksi selasin Suoniemen rippikirjoja ruotsalaisia etsien, sattui silmiin myös yksi Venäjän alamaiseksi merkitty. Hän oli Kuljun kartanon puutarhuri Axel Dimitri Rosström. Hänen vaimonsa oli Anna Lovisa Österlund, ja perheeseen ehti syntyä kahdet kaksoset ennen kuin se muutti Suoniemeltä Nastolaan 1907. Perheestä saamme Suoniemen rippikirjasta tietää myös, että se muutti sukunimensä Tscchelischeff Rosströmiksi 1907. Axel ja Anna Lovisa  olivat avioituneet1904. Suoniemelle he tulivat 1907 Hämeenlinnasta. Vain Anna Lovisa on merkitty muuttaneiden luetteloon, muut olivat ortodokseja. Rippikirja kertoo, että Axel otettiin 1907 evankelis-luterilaisen kirkon yhteyteen.

Anna Lovisa syntyi 1883 Vöyrissä. Hänen äidinkielensä oli ruotsi. Perhe muutti pian Anna Lovisan syntymän jälkeen Amerikkaan. Viimeistään 1890 he palasivat Vöyriin. Muutama vuosi kului torpparina, kunnes 1892 muutettiin Mustasaareen. Tässä kohdassa digitoituja lähteitä käyttävän tie nousee pystyyn. Mustasaaresta ei sellaisia löydy eikä myöskään toisesta päästä Hämeenlinnasta tai Nastolasta. Ei siis niiltä vuosilta, joita tässä tarvittaisiin.

Vielä vähemmän tietoa näyttäisi löytyvän Axelista. Hän oli syntynyt 1879. Syntymäpaikka ei ole tiedossa, mutta äidinkieli oli ruotsi. Nimenuutos on ilmoitettu Suomalaisessa Wirallisessa lehdessäIlmoitus Lahden Lehdessä puolestaan kertoo, että 1908 perhe oli Uusikylän kartanossa. Vielä 1910 henkikirjaan heidät on merkitty Uusikylään, mutta vuoden 1915 henkikirjassa heitä ei siellä enää näy, joten matka lienee jatkunut muualle.

Kun olen näissä teksteissä kehua retostanut digitoitujen lähteiden saatavuutta, on tietysti ihan oikein, että vastaan tulee tällainen mahdoton tapaus. Toiveikas kuitenkin olen. Palataan asiaan, kun digitointi etenee. 

 Hyvää pääsiäistä! Lähde: pixabay

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Ruotsalaisia Suoniemellä

Muutamana iltana olen selannut Suoniemen hiljattain digitoituja kirkonkirjoja. Suoniemellä oli kaksi kartanoa, Kauniaisissa ja Kuljusssa. 1900-luvun alussa Kauniaisten kartanon omisti Otto Rosenlew. Kuljun kartano taas kuului maisteri Anton Elvingille, joka lienee asunut Tampereella. Rosenlewin perhe todennäköisesti asui (ainakin osittain) Kauniaisissa, koska heidät on merkitty sinne rippikirjoissa. Heidän äidinkielensä oli ruotsi, Elvingin äidinkieli ei ole tiedossa. Otto Rosenlew oli syntynyt Porissa, hänen vaimonsa Alice Oulussa ja lapset Suoniemellä. Kartanoiden henkilökuntaan kuului muutamia Ruotsissa syntyneitä, Ruotsin alamaisia, kuten rippikirja kertoo. 

Kauniaisten kuski August Eklund oli syntynyt Vansössä 1882. Hänen vaimonsa Elina oli kuitenkin Karijoelta. Kauniaisiin he olivat tulleet 1913 Kristiinankaupungista. Avioliitto oli solmittu 1912. Miehen äidinkieli oli ruotsi, vaimon suomi. Muita ruotsalaisia en Kauniaisissa tässä rippikirjassa (1903 -1914) huomannut, joten siirrytään Kuljuun.

Lähde: pixabay
 
Siellä puutarhuri Kondrad Rosander on merkitty Ruotsissa 1877 syntyneeksi. Hänen puolisonsa Eeva oli Pirkkalasta lähtöisin. Lapset olivat syntyneet Pornaisissa ja Espoossa. Perhe muutti 1904 Ruotsiin. Kuljussa vaikutti myös ruotsalainen pariskunta Janne ja Martina Ljungqvist. Mies toimi kartanon metsänvartijana. Hän oli syntynyt 1875 Ljungbyssä, Martina puolestaan Bergassa 1873. Perhe muutti 1907 Vesilahdelle. 

Uskoisin, että kuski, puutarhuri ja metsänvartija kuuluivat kartanoelämän keskikastiin. Selvästi palkollisia, mutta ehkä "ylempänä" kuin muonamiehet, rengit ja piiat. Mikä oli saanut nämä ruotsalaiset siirtymään kumminkin syrjäiselle Suoniemelle? En tiedä, mutta kun ruotsalaiset arkistot seuraavan kerran avautuvat kaikille, aion yrittää seurata heidän polkujaan.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kuolleita vuoteen 1966

SSHY:n uusista päivityksistä huomasin, että Suoniemen ja Mouhijärven kirkonkirjoja oli digitoitu lisää. Aloitetaan Suoniemestä. Viime vuoden lopussa ja tämän vuoden alussa ovat tulleet jäsensivuilla luettaviksi rippikirja 1903 - 1914, syntyneet 1890 - 1916, vihityt samalta ajalta, samoin kuolleet, vierasseurakuntalaiset, muuttaneet, rippilapset ja muuttokirjat 1886 - 1917. Suoniemen pieni seurakunta on itselleni tärkeä, koska niin moni sukulainen on suunnannut sen kartanoihin ja sahoille töihin. Löytyypä joukosta muutama Siuron asemalla töissä ollut rautatieläinenkin. Työn alla, suurin osa vielä tutkimatta. 

Voiton vei kuitenkin Mouhijärvi. Sieltä on digitoitu kuolleiden luettelo vuosilta 1933 - 1966. Siis noudattaen 50 vuoden salassapitovelvoitetta. Hienoa! Tiedän muitakin Pirkanmaan seurakuntia, jotka noudattavat samaa aikarajaa, mutta vain mikrokorttien suhteen. Digitoituna en ole noin tuoreita tietoja nähnyt. Rajaus koskee vain kuolleita, muissa luetteloissa sadan vuoden sääntö on edelleen voimassa. Pirkanmaalla ainakin Kiikassa ja Vampulassa näyttää toimivan sama käytäntö. Kenen käytäntö? Fiksun kirkkoherran vai tuomiokapitulin lakimiehen? 

Kuva menee Digitaaliarkiston puolelle ja vuoden 1890 haudattuihin. Kun en tiennyt, mitä SSHY:n sivuilta voi blogiin laittaa.  
Mitä noista kuolleiden luetteloista sitten on luettavissa? Samat asiat kuin aiemmistakin. Kuolleen henkilön nimi, asema, siviilisääty, päivämäärät kuolemalle ja hautaukselle, kuolinsyy. Siinä kai ne tärkeimmät. Kuolinsyy näyttää usein olevan sekä suomeksi kirjoitettuna että numerokoodina. Itselleni riittää, että sukulaiseni kuoli keuhkotautiin, ainakin tuon ajan parhaan tietämyksen mukaan. Vuosi 1918 on oma lukunsa. Silloin kuolleet on merkitty, mutta ilman kummempia kommentteja. Turha siis odottaa mitään sensaatioita. Mielenkiintoisia ovat myös tiedot Yhdysvaltoihin ja Kanadaan muuttaneista ja siellä kuolleista henkilöistä. Yhden virallisen ilmoituksen näin, muut oli vain merkitty tiedoksi ilman lähdettä. Kuolleeksi julistettujakin oli, samoin siviilirekisteriin tai muihin uskonollisiin yhteisöihin kuuluneita Mouhijärven kirkkomaahan haudattuja. Näitä erityisesti vierasseurakuntalaisissa.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Katkeralla surulla ilmoitetaan

Varmaankin ajatukseni lähti liikkeelle viimeaikaisesta eutanasiakeskustelusta. Nimittäin se, että suhtaudumme kuolemaan jotenkin eri tavalla kuin vanhempamme ja isovanhempamme. Haluamme hyvän elämän ja hyvän, ainakin tuskattoman kuoleman. Jälkimmäinen ei tietysti ollut esivanhemmillemme edes mahdollinen, vaikka myrkyistä sinänsä tiedettiinkin. Mutta ei kai niitä tuskaa aiheuttamatta pystytty antamaan.

No enhän minä isovanhempieni kanssa aikoinaan syvällistä keskustelua kuolemasta käynyt. Nämä ajatukseni perustuvatkin hyvin suppeaan epätieteelliseen kuolinilmoituksista koostuvaan aineistoon. Sata vuotta sitten ei iso vähävarainen kansanosa tuhlannut rahojaan ilmoittamalla läheisensä kuolemasta lehdessä. Tämä on syytä muistaa, kun seuraavassa katselen Aamulehden alkuvuodesta 1917 julkaisemia kuolinilmoituksia.



Rauhallisesti ovat useimmat nukkuneet kuolon uneen, uskossa turvaten Vapahtajaansa. Tosin monet ankaran taudin murtamina tai kovat tuskat kärsittyään. Toisinaan tautikin on nimetty. Kivutta ei ole siis selvitty, mutta tuonaikaiset hoitomahdollisuudet muistaen se ei tietysti ole odotettavissakaan. Lapsia on joukossa nykyistä enemmän, ja heidän kohdallaan ajatus menee jotenkin niin, että suku jäi kaipaamaan, mutta lapsi pääsi parempaan maailmaan ja vältti maallisen kärsimyksen.

Kuolinilmoituksiin liitettiin tuolloinkin muistovärssyjä. Tai mikä niiden virallinen nimi lieneekään. Mielestäni niissä näkyy jonkinlainen muutos nykyisiin verrattuna. Nykyiset ovat jotenkin lempeämpiä. 100 vuotta sitten korostettiin maanpäällisen elämän kovuutta. "Tää elo kurja ikuiseen kirkkauteen", "Mä pääsen tyyneen maahan myrskyistä jotka pauhaa. Kiusauksista maailman saan iäks kaikeksi rauhan..", "Ja kuolema on minulle voitto". Ja niin edelleen.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Voileivät ja maitolasit

Kirje on päivätty Pispalassa 10.10.1946. Se alkaa näin: "Terveisemme teille ja kitokset Sinulle Serkku hyvä, kun muistit meitä, sillä katsos se oli suuresta merkityksestä kun sinä lähetit maitoa. Minä kun täytin vuosia nimittäin 70 niin me pidimme pienet kekkerit, meille kokoontui aika paljon tuttavia ja se oli niin mukavaa, kun saimme tarjota voileivät ja maitolasit, sellaista herkkua ei nykyaikana ole tarjottavana suuremmissakaan kemuissa, kyllä maitoa olikin aivan riittämiin. Lyydi sai kolme litraa vielä mukaansakin."

Lähde: pixabay

Kirjekuori puuttuu, mutta kirje on varmaan tullut isoäidilleni hänen serkultaan, jonka allekirjoitus siinä on. Tuo Lyydi on kirjoittajan sisko ja siis myös mummun serkku. Paljonko lienee mummu raaskinut Tampereen sukulaisille maitoa lähettää? Ehkä 10 litraa tai enemmän, koska serkku varmaankin on pitänyt valtaosan itse. Miten mummo maidon lähetti? Varmaan linja-auton kyydissä. Lieneekö mukana ollut joku sukulainen, joka osallistui syntymäpäiville. 

Löysin kirjeen hiljattain erään sukulaisen arkistosta. Miksi julkaisin otteen siitä? No, en ainakaan hurskastellakseni jotain siitä, miten ennen tyydyttiin vähempään ja oltiin onnellisia. Halusin ehkä vain kuvata, miten ennen moni asia oli toisin. Teollisuuden palveluksessa ikänsä ollut seitsemänkymppinen iloitsi muutamasta maitolitrasta, jotka serkku hänelle maalta lähetti. Näin vielä syksyllä 1946, vaikka sodan päättymisestä Suomessa oli jo pari vuotta.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Lisää akteja

Tässä yhtenä päivänä selailin valtiorikosoikeuksien ja valtiorikosylioikeuden aineistoa Digitaaliarkistossa ja huomasin jotain uutta. Sinne on ruvettu digitoimaan valtiorikosoikeuksien akteja. Siinä vaiheessa oli menossa vro nro 2, ilmeisesti Helsingissä toiminut osasto. Kun osastoja oli paljon, ainakin toista sataa, niin kaikkien aktien digitoiminen kestää varmaan jonkin aikaa. Ei auta kuin olla kärsivällinen.

Lähde: Digitaaliarkisto
 
En tiedä, tuleeko valtiorikosylioikeuden akteihin nyt kohdistuva haku jossain vaiheessa toimimaan myös valtiorikosoikeuksien aktien kohdalla. Jos ei, apuna ovat joka tapauksessa jo digitoidut hakemistot. Minua nämä asiat kiinnostavat, koska sukuani on asunut laajasti nykyisen Pirkanmaan alueella, josta aika yleisesti lähdettiin punakaarteihin tai tehtiin niiden kanssa yhteistyötä - toisinaan varsin vaatimatontakin - jonka johdosta tuomiolle jouduttiin. Mutta voisin kuvitella, että laajan aineiston digitaaliseen muotoon saattaminen lisäisi myös oikeiden tutkijoiden kiinnostusta siihen. En tosin tiedä, miten perusteellisesti valtiorikosoikeuksien jakamia tuomioita on paperiaineiston perusteella tutkittu.

Tämä valtiorikosoikeuksien aktiaineisto avaa monien vuoden 1918 sodasta elossa selvinneiden sodan aikaisia ja sen jälkeisiä vaiheita sukututkijoiden nähtäväksi. Niiden, jotka eivät ylioikeuteen koskaan valittaneet, joko lievän tuomion tai armahduksen vuksi. Vetoaminen ylioikeuteen saattoi jäädä myös kuoleman takia. Toivottavasti arkistolaitos digitoi jossain vaiheessa sellaistenkin vankien kuulustelupöytäkirjoja, jotka kuolivat leireillä ehtimättä edes valtiorikosoikeuteen. Sen jälkeenkin aineistoa puuttuisi vielä ainakin niistä, jotka saivat surmansa heti sodan päätyttyä joko valkoisten kostotoimenpiteissä tai kenttäoikeuksien tuomitsemina. Jos aineistoa ei ole koskaan ollutkaan tai se on pian tapahtumien jälkeen hävitetty, ei sen digitoiminen tietenkään tule kyseeseen. 

maanantai 20. helmikuuta 2017

Tauolla

Muiden kiireiden vuoksi blogi on tauolla pari viikkoa. Anneli palaa verkkoon maaliskuun alkupuolella.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Pirkkalan Uutisia ja uutisia

Vanhoja digitoituja sanomalehtiä selatessa huomasin, että vuosina 1913 - 1922 on ilmestynyt paikallislehti nimeltään Pirkkalan Uutiset. Kun paikallislehdet usein ovat sukututkijan aarreaitta, päätin tehdä hakuja kyseisestä lehdestä. Ne tietysti yltävät vain vuoteen 1920, paria viimeistä vuotta pitäisi katsella vapaakappalekirjastossa. Lehti näyttää aloittaneen heinäkuussa 1913 ja ilmestyneen kerran viikossa. Se pitää sisällään myös seurakunnan ilmoitukset. Paitsi kasvavan teollisuustaajama Nokian, käsitti Pirkkalan pitäjä tuohon aikaan myös Pispalan alueen. Kannattaa kaivaa esille Nokian ja Tampereen kartat, niistä löytyvät Kankaantaka, Penttilä , Viikin alue, Hyhky jne. 

Pirkkalan Uutisten ensimmäisen numeron etusivulta. Lähde: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot

Löysinkö lehdistä mitään? Jotakin, en toistaiseksi mitään kovin merkittävää. Harkitsen jopa lehtien läpiselaamista. Yhtä tietoa tarkistaakseni tulin vilkaisseeksi SSHY:n jäsensivuilta Pirkkalan seurakuntaa. Että kun ei siellä kumminkaan ole kuin jotain 1800-luvun lopun tietoja. Miellyttävä yllätys odotti. Seurakunnan asiakirjoja on nyt digitoitu 100 vuoden rajaan saakka. Rippikirjat vuoteen 1909, kastetut 1911, vihityt 1916, kuolleet samoin ja muuttaneet vuoteen 1914. Tämä avasi ihan uusia mahdollisuuksia katsoa useamman sukuhaaran tietoja. Eilinen ilta menikin rippikirjoja selatessa. Suuret kiitokset vapaaehtoisille!

Olen kyllä käynyt läpi Pirkkalan digitoidut henkikirjat vuosilta 1915 ja 1920. Informaation määrä on niissä kumminkin paljon vähäisempi kuin kirkonkirjoissa. Vain syntymävuosi, ei alle 15-vuotiaiden lasten nimiä, ei syntymäpaikkoja, muutotkin ehkä vain yliviivauksena. Erota siinä sitten se oikea Kalle Nieminen kaimoistaan. Henkilön seurattavuus on rippikirjoissa ihan eri luokkaa. Toki 20-luvulla tapahtunut (Pispalan henkikirjoja on paperisina Tampereen kaupunginarkistossa) tonttien omaksi osto näkyy henkikirjoista ehkä paremmin. Mutta nyt siis pääsen katsomaan Pispalassa ja Nokialla asuneiden sukulaisten vaiheita rippi- ja historiakirjoista.


tiistai 7. helmikuuta 2017

Hakuja, hakuja

Useimmille lienee tuttua, että Kansalliskirjasto on avannut kaikkien luettaviksi digitoimansa sanomalehdet vuosilta 1771 - 1920. Hienoa, sitä olen tainnut näissä teksteissä useamman kerran toivoa. Toivottavasti kehitys jatkuu niin, että kaikille avoimiksi tulee uudempiakin lehtiä. Ilmeisesti tekijänoikeuksista on päästy sopuun ja niin on saatu verkkoon merkittävää aineistoa itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi. Haku tuntuisi tehostuneen, mutta tarkempaa tietoa minulla ei asiasta ole. Haku on meikäläiselle tärkeä, kun aika on rajallista ja vanhat silmät väsyvät ruudulta tihrustamiseen. Toki lehtien saaminen verkkoon helpottaa myös niitä, jotka haluavat selaamalla etsiä tietoa. 

Höyrylaivojen aikaa. Lähde: Historiallinen sanomalehtikirjasto

Tuosta hausta vielä. Oma ongelmani hakuja tehdessä ovat sukuni kovin tavalliset sukunimet. Kyllähän hakusanoja voi syöttää useampia ja voi vaatia, että ne kaikki esiintyvät samalla sivulla kohtuullisella etäisyydellä toisistaan. Taivutusmuodotkaan eivät näytä olevan ylivoimainen este tulosten löytymiselle. Silti voi käydä niin, että kun oikein tarkkaan asetat vaatimuksesi, et löydä mitään. Et voi aina esimerkiksi tietää, onko etunimeä käytetty kokonaisuudessaan. Ehkä onkin otettu siitä vain alkukirjain tai kaksi. Ja kun lievennät rajoituksia, saat 7845 tulosta. Toisinaan en rajoitakaan hakulausetta, vaan aikaa ja/tai julkaisupaikkaa.

Hiljattain tuli viesti, että Suomen Sukututkimusseuran SukuHaku on avattu. Kyse on seuran jäsenille tarkoitetusta palvelusta. En ole testannut, mitä sieltä saa kirjautumatta esiin. Palvelu sisältää paljon erilaisten julkaisujen henkilöhakemistoja. Joihin siis voi palvelun kautta tehdä hakuja eri kriteereillä. Niitä voi myös selata. Mukana on ymmärtääkseni myös kokonaan digitoituja aineistoja, vaikka omien hakujen kautta ei sellaisia olekaan tullut esiin. Tähän mennessä olen löytänyt lisätietoa isäni pikkuserkkujen elämänvaiheista, kiitos oikeusministeriön nimenmuutosluetteloiden. Ei ihan huono tulos lyhyessä kokeilussa.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Kuollut raatajavanhus

Yllä olevalla otsikolla kirjoitti Kansan Lehti 31.1.1907: "Tammik. 27 pnä kuoli Jämsän Koskenpäällä torpp. Fr. Lehtinen 70:llä ikävuodellaan. Wainaja oli aikoinaan rakentanut 2 torppaa kylmään korpeen. Jälkeensä jätti hän ikäisensä puolison sekä joukon elähtäneitä lapsiaan. Eräs hänen pojistaan johtaa nykyään paikkakunnan sos.dem. torppariyhdistystä." Elähtäneitä lapsia? Ihan outo ilmaisu, mutta ehkäpä jossain päin ollut käytössä. Olisiko lyhyt muistokirjoitus siinä mainitun pojan laatima. Herätti sen verran mielenkiintoa, että katsoin, mitä kirkolliset lähteet Fr. Lehtisestä sanovat.

Jämsä on sinänsä minulle melko tuntematon sukututkimusmielessä, vaikka muistaakseni olen jonkun esitädin vaiheita siellä vilkaissutkin. Jämsän haudattujen luettelo (SSHY:n jäsensivuilla) tietää, että 27.1.1907 kuoli torppari Fredik Heikinpoika. Hänet ja perheensä löydämme Valkealuomin Havun Lehtilän torpasta. Vaimo Loviisa Kallentytär kuoli vielä samana vuonna. Pojat Otto vaimonsa Ainan kanssa ja Oskari ilmeisesti jäivät torppaan asumaan. Molemmille on merkitty sukunimeksi Lehtilä (ei Lehtinen), Fredrikiä ei ole sellaisella siunattu. Mutta mennäänpä ajassa taaksepäin.

Lehtilään Fredrik perheineen tuli 1889. Heidät merkittiin ensin itsellisiksi, mutta jo samaan rippikirjaan on tehty korjaus. Ehkä Fredrik raivasi lisää maata, kun häntä alettiin kutsua torppariksi. Paikallistuntemukseni ei riitä kertomaan, oliko Lehtilä "kylmää korpea". Aiemmin hän oli vuodet 1871 - 1883 Valkealuomin Heinänoron torpparina. Tämänkin torpan hän lienee raivannut, ainakaan sitä ei näy samalla nimellä aiemmissa rippikirjoissa. Aiemmin hän oli itsellisenä, muonarenkinä ja renkinä. 

Fredrik ja Loviisa Havun Kansanaholla vuosien 1853 - 1862 rippikirjassa. Lähde: Digitaaliarkisto

Fredrik ja Loviisa oli vihitty 1861. Fredrik oli syntynyt Keuruulla Henriikka Hedvigintyttären aviottomana lapsena. Jämsään hän tuli ensimmäisen kerran 1855. Henriikanpojasta tuli Heikinpoika siellä vuonna 1862 alkavassa rippikirjassa. Ehkä papin kirjoitusvirhe, mutta väliäkö tuolla. Noilla elämänvaiheilla Fredrikiä voi hyvin sanoa raatajaksi.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Peruttu lupaus ja Enontekiö

Joudun tässä vetämään takaisin lupaukseni jättää vuoden 1918 arkistot näistä teksteistä vähäksi aikaa sivuun. Huomasin nimittäin, että arkistolaitos on digitoinut myös valtiorikosylioikeuden ja valtiorikosoikeuksien aktihakemistot. Ylioikeuden osalta mielestäni suora haku on ehkä nopeampi, lukuisten valtiorikosoikeuksien osastojen suhteen hakemistot sen sijaan tarjoavat oikotien. Niistä näkee osaston numeron, mikä jo vähentää selaamista tuntuvasti. Aktinumero auttaa eteenpäin.

Otetaanpa esimerkki. Oletetaan, että etsin tietoa Kaarle Nikolai Virtasesta. Ei hän ole sukuani, mutta toimikoon nyt mallina yleisen sukunimensä vuoksi. Täysin samannimisiä on luettelossa kolme kappaletta. Mahdollisesti joudun tarkistamaan heidät kaikki, koska luettelosta ei muuta henkilötietoa irtoa. Valitsen tähän ensimmäisen. Hänen asiansa on osastossa 60 käsitelty aktinumerolla 244. Tuomioluettelosta osasto löytyy ja sieltä suhteellisen pienellä haarukoinnilla sivu, jossa on numero 244:n tiedot. Kas vain, päädyttiin Pirkanmaalle. Elokuussa on Kaarle ollut tuomiolla ja selvinnyt ehdollisella.

Lähde: Digitaaliarkisto
 
Mitä Enontekiö tähän kuuluu? Ei oikeastaan yhtään mitään. Samalla kun huomasin nuo aktihakemistot Digitaaliarkiston uutuusluettelossa, havaitsin siellä myös Enontekiön nimismiespiirin asiakirjoja. Pakkohan niitä oli vilkaista. Tähän asti kun olen kuvitellut, että nimismiespiirien arkistoja on mahdollista tutkia vain paperiversioina maakunta-arkistoissa. Hienoa, jos niitä nyt aletaan digitoida laajemminkin. Osa asiakirjoista vaatii käyttöluvan, mutta esimerkiksi esteettömyystodistusluettelot tai kauppakirjajäljennökset aukeavat kotikoneella. Ja vuoden 1912 petoeläinten tapporahatilityksiä pääsee katsomaan. Voi kiinnostaa, jos esivanhempia on asunut paikkakunnalla. Omani eivät ole, joten selatkaapa itse.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tampereen vankileiri

Näytän jumittuneen vuoden 1918 tapahtumiin nyt, kun arkistolaitos on julkaissut niihin liittyvää aineistoa. Ehkäpä ensi kerralla jotain muuta. Sotavankilaitoksen arkistossa huomasin eräiden vankileirien tai sotavankiloiden (kuten niiden otsikossa sanotaan) asemapiirroksia. Tampere tietysti kiinnosti. Tampereen vankileiri oli piikkilangalla ympäröidyissä Kalevankankaan vanhoissa kasarmirakennuksissa nykyisen Karjalanpuiston vaiheilla. Niistä on kyllä valokuviakin olemassa, mutta lieneekö juuri tuosta vankileirivaiheesta. Myöhemmin rakennuksia käytettiin hätäapuasuntoina. 

Vankileirille joutui Tampereen valtauksen jälkeen noin 10 000 ihmistä, pääasiassa punakaartilaisia. Heistä noin 1300 kuoli siellä. Luvut hiukan vaihtelevat eri lähteissä, mutta suuruusluokat ovat oikeita. Heti Tampereen valtauksen jälkeen vankeja säilytettiin muissakin rakennuksissa, mutta pian toiminta keskittyi Kalevankankaalle. Wikipedian mukaan leirin toiminta loppui alkuvuodesta 1919. Sitä ennen se oli muuttunut vankeinhoitolaitoksen alaiseksi pakkotyölaitokseksi.

Tampereen vankileirin pohjapiirros, laadittu ennen 18.7.1918. Tarkemman kuvan löydät Digitaaliarkistosta
 
Vartijat paikoillaan säännöllisin välein 20 pisteessä leirin ulkopuolella ja kuularuiskutkin käytössä kulmauksissa. Myös sisäpuolella oli vartijoita, kuten piirroksesta näkyy. Eivät tuhannet ihmiset tietysti olisi siellä vapaaehtoisesti pysyneet. Kasarmit eivät olleet noin suurelle väkimäärälle suunniteltuja. Karttaan merkityt sauna tai pesutupa tuskin riittivät tuhansille ihmisille. Nälkä ja kulkutaudit vaivasivat. Karttaan ei näytä merkityn sairaalaa tai vastaavaa. Leirin lääkäreistä muistan jossain kuitenkin mainitun, joten kaipa heillä jonkinlainen tila oli käytössään. 

tiistai 17. tammikuuta 2017

Missä tuomittu?

Tällainen ongelma on yhden sukulaisen kohdalla vuoden 1918 sotaan liittyen. Vankikorttia ei hänelle löydy eikä valtiorikosylioikeuden aktia. Kuitenkin perimätieto suvussa on kertonut hänen jonkinlaisen, mahdollisesti ehdollisen rangaistuksen saaneen. Kun hän asui nykyisin Pirkanmaaksi nimitettävällä alueella, selasin ensin lähiseutujen valtiorikosoikeuksien osastoja. Lahden osastojen jälkeen päädyin 136. osaston luetteloihin. Ei häntä niistäkään löytynyt, mutta ne saivat minut miettimään, miksi niissä oli nimiä eri puolilta maata.

Nämä tiedot selviävät tuomioluetteloista. Lähde: Digitaaliarkisto

Ensimmäisten sivujen perusteella tuo osasto lienee toiminut Lappeenrannassa, vaikka Portti (linkki edellä) ei sitä mainitsekaan. Muutaman sivun jälkeen alkaa mukaan tulla väkeä myös Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Miten he päätyivät tuomiolle Lappeenrantaan? Voisin ajatella useampia syitä. Yhden varsinaissuomalaisen aktia vilkaisin. Hän oli lähtenyt pakomatkalle kotipaikkakunnaltaan ja hänet oli pidätetty toukokuun alussa Hollolassa. Kuulustelut oli suoritettu 22. kesäkuuta Lappeenrannassa. Ehkä Hämeenlinnassa ja Lahdessa oli jo niin paljon ruuhkaa. että päätettiin tehdä siirto sinne. Niinkuin arvelinkin, selityksenä pakomatka ja vangin siirto toiselle paikkakunnalle.

Jonkin verran on myös sellaisia, jotka ovat pysyneet kirjoilla kotipaikkakunnallaan, mutta olleet ennen sotaa töissä muualla, kenties kaukana kotoa. Siellä he ovat liittyneet punakaartiin ja kulkeneet sen mukana taisteluissa ja pakomatkalla. Tietämäni ovat olleet länsisuomalaisia Itä-Suomessa, mutta varmaan liikettä on ollut myös muissa suunnissa. Lopulta on sitten jääty kiinni ja jouduttu kuulusteluihin ja tuomittavaksi kaukana vanhalta kotiseudulta. Asiakirjoissa näkyy edelleen virallinen kotipaikka. 

Sukulaisen etsiminen jatkuu. Kerron kyllä, jos hänet luetteloista löydän.

lauantai 14. tammikuuta 2017

Naisia tuomiolla

Voin kertoa, että arkistolaitos on saanut auki myös valtiorikosoikeuksien tuomioluettelot, siis kaikkien verkossa tutkittaviksi. Niitä selatessa tuli vastaan sivu, jossa nimiluettelon alussa oli 14 naista. Toki tiesin, että kansalaissotaan osallistui naisia, pieni määrä jopa ase kädessä. Nämä naiset olivat parikymppisiä, osa jopa nuorempia. Muutama kolmekymppinen myös joukossa. Kotoisin he olivat Etelä-Suomesta, valtaosa Pyhtäältä. Mukana myös pari helsinkiläistä, yksi Tampereelta ja yksi Kuhmalahdelta. 

Rangaistuksista päätellen he eivät olleet muodostaneet mitään naiskomppaniaa. Ehkäpä vain paetessaan tulleet vangituiksi ja päätyneet Lahden vankileirille. Jostain syystä heidän asiansa oli käsitelty samana päivänä, 16.8.1918. Tosin tarkistin vain yhden osalta vankikortin ja ainakin hän oli vankileirillä juuri Lahdessa. Hänet lienee vangittu Hennalassa, vaikka kortissa lukee Herralassa. Naisjoukossa oli työläisiä, palvelijatar ja työläisten tyttäriä. Yksi torpparin ja yksi rengin tytär. Naimattomia ilmeisesti kaikki. 

Kaikkien rikokseksi on syyttäjä ilmoittanut avunannon valtiopetokseen. Tulkitsen sen niin, että he olivat jollain tavalla punakaartin toiminnassa mukana. Aiemmista tapauksista muistan, että leivän leipominen kaartille sen takavarikoimista jauhoista riitti syytteen nostamiseen. Millaisen rangaistuksen he saivat? Yksi vapautettiin kokonaan. Muut tuomittiin kahdeksi tai kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Kaikkien tuomiot tulivat ehdollisina. Se tarkoittaa, että heidät pian tuomion jälkeen laskettiin ehdonalaiseen vapauteen. Toivottavasti kaikki pysyivät hengissä siihen asti vankileirillä. 


Lähde: Digitaaliarkisto

maanantai 9. tammikuuta 2017

Tililtäottokortteja

Sarjassamme "Muuta etsin, mutta tänne päädyin". Selasin Digihakemistoa V-kirjaimen kohdalta tarkoituksenanani katsoa, onko arkistolaitos jo saanut valtiorikosoikeuksien tuomioluettelot avattua (ks. linkissä oleva kommentti) ja onko niihin jo syntynyt hakemistomerkintöjä. Silmiin sattui Valtiokonttorin korvausasiaintoimiston arkistosta lisäkorvauslain tililtäottokorttien jäljennökset ja uteliaisuuteni heräsi. Hämärä mielikuva sanoo, että olen selannut niitä joskus ennenkin, mutta en silloin selvittänyt, mihin ne liittyvät. Ihan uusi asia eivät siis liene.

Lähde: Digitaaliarkisto

Korvausasioiden arvelin liittyvän jotenkin sota-aikaan ja mahdollisesti siirtoväkeen. Olettamus oli oikea. Portti kertoo, että valtio maksoi korvauksia luovutetuille alueille jääneestä omaisuudesta. Pieni osa korvauksista liittyi pommitustuhoihin. Korvauksia maksettiin kolmessa erässä. Tuo edellä mainittu lisäkorvauslaki säädettiin 50-luvun puolivälissä ja siinä myönnettiin lisäkorvauksia talvisodan jälkeen korvausta saaneille. Arkistolaitos kertoo digitoineensa nuo tililtäottokorttien jäljennökset, koska niissä näkyy myös kahden muun korvaushakemuksen numerot. Itse hakemukset voi niiden perusteella saada nähdäkseen ja näin tietoa esimerkiksi Karjalaan jääneestä maatilasta. Oletan, että varsinaisia korvaushakemiuksia ei ole digitoitu, vaan ne löytyvät Kansallisarkistosta.

Itselläni ei ole karjalaisia juuria ja läheisilläkin ne ovat aika kaukaisia. Jos sellaisia olisi, selaisin kortit esiin, kirjaisin hakemusnumerot ja tutkisin hakemukset. Voihan olla, ettei rajan taakse jääneestä omaisuudesta nykypolvilla enää ole paljonkaan tietoa. Jos ei niitä isovanhempien juttuja oikein nuorempana jaksanut kuunnella eikä dokumentteja tai valokuvia ole säilynyt, voi korvaushakemus tuoda uutta tietoa suvun vanhoista asuinsijoista.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Vuoden alkaessa

Ehkä näin tammikuun alussa on sopiva hetki pohtia tulevaa. Mitään kovin tarkkoja suunnitelmia en aio tehdä, mutta jonkinlaisten suuntaviivojen miettiminen lienee silloin tällöin paikallaan. Ajatuksia antoi myös Kaisan blogiteksti, jossa käsitelttin tieteellistä ja ei-tieteellistä (tai minun tapauksessani harrastelijoiden) historiantutkimusta. Minulla lähinnä sukututkimusta. Tieteellisyyteen en edes pyri. Joskus toivon sukujuuriini kuuluneiden pienten ihmisten kautta hahmottavani jotain yleisempää. Lienee kuitenkin turha toivo.

Mutta ei-tieteellisestä sukututkimuksestani. Jos olisin oikein järjestelmällinen, kävisin seuraavaksi läpi henkikirjat 1700-luvulta taaksepäin niiden sukuhaarojen kohdalta, joilla ne on vielä tutkimatta. Kokemuksesta kuitenkin tiedän homman olevan sen verran tylsää illasta toiseen harrastettuna, että poikkeamia varmasti tulee. Toinen tarkistettava lähde ovat tuomiokirjat. Niitä olen tutkinut lähinnä sellaisissa tapauksissa, joissa esimerkiksi kirkonkirjoista on löytynyt viittaus tutkimani henkilön mahdolliseen käräjille joutumiseen. Tämäkin vain silloin, kun tuomiokirjat on digitoitu. Edelleenkään minulla ei ole mahdollista matkustaa viikkokausiksi toisen paikkakunnan arkistoon lukemaan niitä järjestelmällisesti.

Lähde pixabay

Ohjaako siis digitoiminen liikaa sukututkimustani? Ehkä. Ilman asiakirjojen digitoimista en tosin olisi läheskään yhtä pitkällä kuin nyt. Mikrofilmien lainaaminen ja/tai arkistopaikkakunnille matkustaminen on kallista ja aikaa vievää puuhaa. Lisäksi motivaatiolleni on hyväksi innostua Digitaaliarkiston uutuuslistalle ilmestyneestä lähteestä. Minusta 1800-luvun loppu ja seuraavan vuosisadan allku tuntuvat ajankohtina erityisen kiinnostavilta. Siksipä siis jatkukoon myös tuon ajan ihmisten tutkiminen. Joku torpantyttö tai itsellisen poika kun saattoi silloin vaikka päätyä lehtiuutiseen, vankikortistoon tai elinkeinoilmoitukseen.

Edelleenkin siis henkilöhistoriaa. Sitä lupaan kuitenkin tutkia niin huolellisesti kuin ikinä pienillä aivoillani osaan. Hyvää alkanutta vuotta!