lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vappua

Oliko vappu lapsuudessa aina lämmin ja kaunis? Ei varmaan ollut, mutta vain sellaiset vaput ovat jääneet mieleen. Ilmapallojen (ihan sananmukaisesti, itse puhallettujen) lennättelyä pihalla auringonpaisteessa, kotisimaa, tanssilava, joka aloitti toimintansa. Vasta opiskeluvuosilta muistan värjöttelyä ohuissa vaatteissa ravintolajonoissa ja vapputilaisuuksissa.

Vappu oli silloin myös poliittisempi. Ei vain poliitikkojen puheita muodon vuoksi, vaan vappumarsseja, joille suuret määrät ihmisiä osallistui, jopa pienillä paikkakunnilla. No, nykyään vaikuttaminen on siirtynyt verkkoon.

Useasti olen vappuna avannut pyöräilykauden. Saa nähdä, tarkenenko tänä vuonna. Vilukissa. Pyöräily laajentaa mukavasti reviiriä. Ja voi tuntea kerrankin olevansa hyvä ihminen, kun ei saastuta eikä edistä ilmaston lämpenemistä.

 Vappukukkia

Hauskaa vappua!

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Yhtenäinen peruskoulu

Kaunis ajatus, lapsi on koko oppivelvollisuuskoulunsa ajan samassa koulussa. Yhteiset periaatteet, samat käytännöt, ehkä samat säännötkin. Hyvältä kuulostaa myös, jos rinnakkaisluokkia ei ole kovin paljon.

Hienon ajatuksen taakse kätkeytyy kuitenkin joitakin pahoja sudenkuoppia, joita ei tällä hetkellä ilmeisesti ymmärretä opetustoimen ylemmissä portaissa sen paremmin kunnissa kuin ministeriössä tai opetushallituksessakaan.

Peruskoulun yläluokkia opettavat aineenopettajat. Siis biologianopettaja opettaa biologiaa ja maantietoa ja musiikinopettaja musiikkia. Alakoulun puolella luokanopettaja opettaa kaikkia oppiaineita tai ainakin suurinta osaa niistä omalle luokalleen. Jotta aineenopettajat työllistyisivät omalla koulullaan, pitäisi kolmella ylimmällä luokalla (7 - 9) olla noin 300 oppilasta. Ihan kaikkien valinnaisaineiden kohdalla sekään ei riitä. Nyt näyttää kuitenkin olevan tapana perustaa pienempiä yhtenäisperuskouluja. Näin tehdään, koska koulusta ei yleensä haluta kovin suurta yksikköä. Tuhat oppilasta on jo melkoinen ihmismäärä.

Se, että aineenopettajalle ei riitä tunteja omalta koululta niin paljon kuin hänen opetusvelvollisuutensa vaatisi, tarkoittaa, että tunteja on etsittävä muilta kouluilta. Useammassa - ehkä kolmessakin  - koulussa opettava ei voi samalla tavalla sitoutua omaan kouluunsa kuin vain yhdessä paikassa työskentelevä. Hän ei voi olla yhtä täysipainoisesti mukana koulunsa kehittämisessä, juhlien ja tapahtumien järjestämisessa ja muussa koulun toiminnassa kuin sellainen, joka on joka päivä talossa. Hän ei myöskään kohtaa oppilaitaan oppituntiensa ulkopuolella samalla tavalla. Toimiminen luokanvalvojana on vaikeaa.

Ongelma koskee erityisesti taito- ja taideaineiden opettajia, koska heidän tuntinsa riippuvat valinnaisaineryhmien muodostumisesta. Kun näistä aineista on kannettu niin suurta huolta juhlapuheissa, olisi hyvä, että opetusministeriö paneutuisi tähän ongelmaan.

Joku tietysti sanoo, että voihan aineenopettaja ottaa tunteja alaluokilta. Toki voi ja mielellään ottaakin, mutta luokanopettajatkin tarvitsevat tuntinsa. Näin päädytään helposti niukkuuden jakamiseen, hankaliin työjärjestyksiin ja välien kiristymiseen. Se ei edesauta hyvän koulun syntymistä. 

Ehkä koko peruskoulu pitäisikin hoitaa luokanopettajavoimin? Ei sentään! Kaikki kunnia luokanopettajille, he tekevät hienoa työtä pienten oppilaiden kanssa. Kenelläkään ei kuitenkaan aineenhallinta riitä siihen, että opettaisi virikkeitä antavasti yhdeksännen luokan biologiaa, matematiikkaa ja äidinkieltä, vain joitakin esimerkkejä mainitakseni. Kyllä yläluokkien oppilaat (varsinkin lahjakkain osa) ovat jo sellaisia taitureita, että eteenpäin päästäkseen tarvitset vain siihen aineeseen kouluttautuneen opettajan.

Jos yhteinäisperuskouluja halutaan perustaa, tulisi paikallisen opetustoimen johdon tarkasti miettiä, miten aineenopettajat työllistetään. Koulun oikea koko on tärkeä, samoin yhteistyö lähikoulujen kanssa. Suunnitelmat pitää tehdä koko kunnan mittasuhteissa. Nyt näyttävät yksittäiset koulut ratkovan joka kevät samoja työllistymisongelmia.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Kevättä

Kotiseudun kevät oli heräämässä: ilma oli täynnä linnunlaulua, leskenlehdet ja sinivuokot olivat jo työntäneet kukkansa esiin ja järvien jäät olivat sulamaisillaan. Vihreätä ei oikeastaan vielä näkynyt missään, mitä nyt ruoho hiukan yritti puskea jossakin kohdassa esiin. Lämpö helli Pirkanmaata, kuten kai koko Suomea.

Ohut jää peitti vielä vesistöjä

Oi, kuinka kaipaan kevätkukkia!

torstai 21. huhtikuuta 2011

Lapsuusmaisemia

Olemme lähdössä pääsiäisenviettoon lapsuusmaisemiini Pirkanmaalle. Outoa, miten tärkeäksi tuo maisema on muuttunut muualla vietettyjen vuosien aikana. Kun ensimmäiset järvinäkymät tulevat vastaan, jotain hyvin lämmintä läikähtää sydänalassa. Kumpuileva maasto antaa näkymiä kauas eikä tasaisuus ahdista.

Noilla seuduilla tuntee, että ihminen on muokannut maisemaa jo satojen vuosien ajan. Esi-isät ovat siellä viljelleet pienempiä tai isompia maatilkkujaan jo silloin, kun mikään esivalta ei heitä merkinnyt kirjoihin eikä kansiin.  Helppoa ei elämä ollut, ei heillä eikä jälkipolvillakaan, mutta elettävä oli niillä ehdoilla, mitkä luonto, kirkko ja kruunu pienelle ihmiselle tarjosivat.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Aluksi

Ehkä näin alkajaisiksi kerron hiukan itsestäni. Olen eläkeiän kynnyksellä oleva peruskoulunopettaja. Pitemmän aikaa olen ollut huolissani siitä, miten nyt suhteellisen hyvin toimivalle koululle käy siinä puristuksessa, mihin se on joutunut ja asetettu.

Mikä koulua puristaa? Sama tehokkuuden vaatimus, mikä on rapauttamassa terveyskeskusjärjestelmämme. Yhä vähemmillä voimavaroilla pitää saada aikaan yhä enemmän. Kun suhteellisen pienipalkkainen - ainakin pitkään koulutukseensa nähden - väki alkaa väsyä ja vaihtaa ammattia, mitä jää jäljelle?

Näitä huolenaiheita aion pohtia. Mutta aion myös rohkeasti ja itsekkäästi käsitellä kaikkea muuta itseäni kiinnostavaa maan ja taivaan väliltä. Jos ajatuksiani joku viitsii lukea, olen tyytyväinen. Jos ei, saanpahan purkaa paineita tähän "päiväkirjaan". Lopuksi vielä varoitus: olen auttamaton tosikko. Huumoria on näistä mietteistä turha etsiä.