sunnuntai 30. marraskuuta 2014

30-lukua päätöstaltioissa

30-luvun alun päätöstaltioita selatessani olen ollut huomaavinani joidenkin ajan merkkien näkymisen niissäkin. Tarkemmat johtopäätökset vaatisivat taustakseen tilastotietoja. Niitä minulla ei ole. Siispä kutsuttakoon näitä vaikka hajahuomioiksi. En linkitä yksittäisiä henkilöitä koskeneisiin juttuihin.

30-luvulla oli vielä yllätävän paljon korvausvaatimuksia vapausodassa (termi päätöstaltioissa) sattuneiden kuolemantapausten, siellä saatujen vammojen tai sodasta aiheutuneiden sairauksien takia. Ehkä lainsäädäntöä oli saatu vasta 20-luvulla ja aikansa vei tietysti myös eri oikeusasteiden läpikäyminen. Joku saattoi esimerkiksi katsoa nivelreumansa saaneen alkunsa vuoden 1918 sodan olosuhteista. Jos oikein muistan, korkein oikeus katsoikin yhteyden sotaan olleen riittävän ja myönsi asianomaiselle korvauksen. 

Työväenyhdistyksiä lakkautettiin ainakin sillä perusteella, että niissä oli pidetty jäseninä kommunisteiksi luokiteltuja henkilöitä tai muuten sallittu heidän toimintansa. Linkitetyssä jutussa yhdistys sai jatkaa toimintaansa, muissa lukemissani päädyttiin lakkauttamiseen. Esillä oli vuosittain myös useampia maanpetosjuttuja. Maanpetoksesta tai sen valmistelusta tuomittiin henkilöitä, jotka olivat osallistuneet kiellettyjen järjestöjen toimintaan.

Konkurssijuttuja näyttäisi olleen useita. Pitäisi kuitenkin olla vertailukohta, että voisi sanoa 30-luvun alun laman lisänneen niitä. Sen sijaan voinee pääätellä, että alkoholin laittomaan valmistukseen, myyntiin, ja kujettamiseen liittyneet monet jutut ainakin osittain aiheutuivat kieltolaista. Toki laitonta valmistusta ja myyntiä harrastettiin vielä myöhemminkin. Hiukan ihmettelen juttujen päätymistä korkeimpaan oikeuteen saakka. Olihan toki auton menettäminen valtiolle iso juttu.

Tuskinpa ketään haittaa, vaikka laitan linkin Nivalan pulakapinan selvittelyyn korkeimmassa oikeudessa. Aiheesta kun on elokuva ja näytelmäkin tehty. Taustatietoja vaikka wikipediasta.


Yksi konikapinan päähenkilöistä oli Hilppa-tamma, tässä ihan hyvinvoivan näköisenä. Lähde: wikimedia


perjantai 28. marraskuuta 2014

Mitä joululahjaksi?

Väkerrän taas langanlopuista jotain pientä sukulaisille ja ystäville. Monet tietävät jo odottaa tonttua tai joulutähteä, mutta tänä vuonna aion yllättää. En kerro teillekään. Pysyttelen minikoossa, jotta lahjani eivät vaadi paljon säilytystilaa. Ne on helppo unohtaa komeron nurkkaan. Lahjan saajilla on jo kaikkea, en halua ostaa heille mitään kaupasta. Itse tekemällä saan lahjaan mukaan jotain omakohtaista. On minulla ihan itsekäskin tavoite, päästä langoista eroon.

Vanhimmat elossa olevat sukulaiseni ovat eläneet lapsuuttaan 20- ja 30-luvuilla. Joskus olen kysellyt heidän senaikaisista joululahjoistaan. Ensin tulee yleensä vastaus, että ei sitä juuri mitään saatu. Tarkemmin kun asiaa selvittää, osoittautuu, että tavallisen kansan parissa jo tuolloin annettiin joululahjoja. Ne olivat hyvin käytännöllisiä: vaatteita, suksia, kelkkoja ja tietysti leluja. Vanhemmat tai joku käsistään taitava valmistivat nukkeja tai puuleluja. Kun lapsia oli useita, ei yhdelle tullut kuin korkeintaan yksi lelu. Ehkä se oli sitäkin arvostetumpi.

Yritin Historiallisesta sanomalehtikirjastosta selvittää, miten kauan joululahjoja on mainostettu tavalliselle kansalle Tampereella. Ainakin Kansan Lehdessä oli 1907 ilmoituksia lahjoiksi sopivista lakeista, jalkineista, suksista ja sauvoista. Myös kelloja mainostettiin lahjatavaroina. Kun rajasin haun vuoteen 1890, sain tulokseksi virsikirjoja, ompelukoneita ja vaaseja. Vuoden 1881 Aamulehdessä joku Valkeakoskelta epäili, ettei kukaan joululahjojen nojalla tee kauppaa. Kun pudotin aikarajaa edelleen, mainokset vähenivät kovasti. Vielä kuitenkin tarjottiin villapaitoja, kirjoja ja joitakin ylellisyystarvikkeiksi luokiteltavia tuotteita. Vuoden 1869 Tampereen Sanomissa arveltiin, ettei maalaissäädyssä ole tapana antaa joululahjoja. Samana vuonna oli joku kuitenkin Porissa yrittänyt toimittaa vangille joululahjaksi nisukakon, jonka sisällä oli terävä viila. Monenmoisia lahjoja siis.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Puukkosankari ja melkein sukua

No, vedetään hiukan takaisin. Ihan tavallinen puukkoa heiluttanut häirikkö. Mutta oli kuitenkin naimisissa isotätini kanssa, joka tosin tapahtuman aikaan oli jo kuollut. Miehellä kolme avioliittoa ja viisi lasta, joista vain kaksi eli aikuisikään. Korkeaa lapsikuolleisuutta lukuunottamatta voisi olla nykyaikaa, mutta seuraavassa kerrottu tapahtuma sattui jouluaatonaattona 1931. Tuli vastaan, kun selasin korkeimman oikeuden päätöstaltioita. Kutsuttakoon miestä vaikka Erkiksi.

Erkki oli yleisellä maantiellä Pispalassa (jossa asui) lyönyt puukolla kahta muuta miestä. Toiselta meni takki rikki, toinen sai lieviä vammoja silmän yläpuolelle ja niskaan. Kihlakunnanoikeus tuomitsi Erkin "kahdesta erittäin raskauttavain asianhaarain vallitessa tapahtuneesta lievästä pahoinpitelystä" yhteensä kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. Mitä lienevät olleet nuo raskauttavat asianhaarat, sitä ei päätöstaltio kerro. Kieltolaki oli vielä voimassa, mutta alkoholista ei ole mainintaa. Kenties Erkki vain etsi riitaa.

Kaunis kuva on hiukan ristiriidassa jutun kanssa. Silti: näkymä Pispalasta Pyhäjärvelle. Lähde: wikimedia

Yllättävää on se, ettei Erkki tyytynyt kihlakunnanoikeudessa saamaansa tuomioon, vaan valitti siitä. Hovioikeus piti tuomion voimassa eikä korkein oikeuskaan nähnyt mitään syytä muuttaa sitä. Kun Erkin puukottamat miehetkin saivat tuomion (päätöstaltio ei kerro mistä), lienee kyseessä ollut riitatilanne, jossa alakynteen mahdollisesti joutunut veti teräaseen esille. Ehkä Erkin tyytymättömyys johtui tästä. Kihlakunnanoikeus oli kuullut todistajia, joten tapahtumalla lienee ollut silminnäkijöitä. Mikä onkin todennäköistä, oltiinhan yleisellä tiellä Pispalassa.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Epäonnea metsästyksessä

Päädyin tähän omituiseen etsintään erään tuttavani kysymyksestä. Ei hän tietenkään tarkoittanut, että ryhtyisin mihinkään etsiskelyyn, mutta mikäpä sukututkijaa pidättelisi. Kyse on 1900-luvun puolella syntyneestä henkilöstä, joten jääköön nimet kertomatta. Tuon henkilön syntymäpaikka ei ollut tiedossa, mikä antaa tietenkin lisähaastetta etsimiselle. 

Osoittautui kuitenkin, että sukua oli tutkittu. Geni.com:ssa ja MyHeritagessa löytyi sukupuita, joihin etsittävä henkilö näyttäisi liittyvän. Kun en ole kumpaankaan kirjautunut, olivat näkymät tietysti varsin rajoitetut. Kirjasin kuitenkin henkilönimiä ylös ja yritin samalla hahmottaa, millainen sukupuu siellä taustalla voisi olla. Onneksi nimet olivat jossain määrin harvinaisia sekä etunimien että talon/torpan nimen osalta. Niinpä minulla olikin pian ketju, joka näytti nätisti ulottuvan 1800-luvun alkupuolelle niin, että Hiskin voisi ottaa avuksi.

Puu lienee antanut perheen asuinpaikalle nimensä. Lähde: pixabay

Ei kuitenkaan onnistanut. Joko sukupuut Genissä ja MyHeritagessa ovat pielessä tai olen ymmärtänyt ne väärin, perheet asuivat seurakunnissa, joista Hiskiin ei ole kastettuja tallennettu tai mahdollisesti ovatkin asuneet Ruotsin puolella. Amerikan mannerkin on mahdollinen, mutta silloin ainakin osan perheestä olisi pitänyt palata Suomeen. Myöskään FamilySearch ei löytänyt mitään, mistä olisi ollut apua. Harmittaa. Pian on pakko luovuttaa. Omaa tyhmyyttäni olen käyttänyt aikaa turhaan.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Mikä kumman RGIA?

Satuin Digihakemistossa R-kirjaimen kohdalle ja silmäni osuivat lyhenteisiin RGIA, RGVIA ja RGADA. Mitäs kummaa niiden taakse kätkeytyy? Linkkejä taitaa olla nelisenkymmentä, mutta yhteenkään ei ole tehty hakemistoa. Nimekkeisiin sisältyy yleensä fondinumero ja usein viittaus jonkin ministeriön arkistoon. Ministeriöiden nimet vaikuttavat autonomian aikaisilta. Mukana on myös viipurilaisten toimielinten arkistoja. R niinkuin Rossija? 

Portti osaa selventaa kaksi ensin mainittua. RGIA on Venäjän valtiollinen historiallinen keskusarkisto, jossa sen mukaan on Viipuriin liittyviä aineistoja. RGVIA puolestaan on Venäjän sotahistoriallinen arkisto, josta Portti tuntee venäläiset sotilasasiakirjat sekä Viipurin insinöörikomennuskuntaan ja Vanhaan Suomeen liittyvät asiakirjat. Muutakin näyttäisi kuitenkin näistä digitoidun. Digihakemistohan kertoo nimenomaan Digitaaliarkistossa olevista dokumenteista. RGADA on Portille vieras käsite.

Tornion vastavakoilukeskuksen aineisto ei ilmeisesti liity edellä mainittuihin arkistoihin. Lähde: Digitaaliarkisto
Olisiko yhteistyö venäläisten arkistojen kanssa tuottanut digitoituja Suomea koskevia aineistoja? Sehän olisi erinomaista. Eipä siis muuta kuin tutkimaan. "Suomen rautateiden uudelleenjärjestelyt, junien myöhästymisen syyt 1916-1916 (2/1916:120)" vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta tuottaa pettymyksen: "Aineisto on näyttörajoitettua ja on katsottavissa arkistolaitoksen tutkijasaleissa ilman kirjautumista." Vuodesta 1916 ei tietenkään ole kulunut 100 vuotta, mutta että junien myöhästymisen syyt 98 vuotta sitten olisivat jotenkin arkaluonteista aineistoa nyt... Kun sama teksti ilmestyy näytölle myös avattaessa "Suomen rautateiden valtionpalveluksessa olevien virkailijoiden virkapuvut 1878-1879 (1:569)"-aineistoa, täytyy kyse olla jostain muusta. Virhe vai venäläisen arkiston vaatimus? Oikein muuta ei tule mieleen. Jos jaksaisi täyttää palautelomakkeen...

torstai 20. marraskuuta 2014

Amerikanserkku vierailulla?

Ancestry.se lähestyi uutiskirjeellään kertoen "Amerikanska passansökningar, 1795-1925"-tietokannasta, joka englanninkieliseltä nimeltään taitaa olla "U.S. Passport Applications, 1795-1925". Kirjeessä ei sanota, että tietokanta olisi uusi, mutta itse en muista koskaan saaneeni siitä hakutuloksia. "För personer födda i Sverige kan du titta på uppgifterna med ett Sverige-abonnemang och för personer födda i USA eller någon annanstans behöver du ha ett World Deluxe-abonnemang." Eli tiedot eivät suinkaan ole vapaasti katsottavissa.

Kuka haki amerikkalaista passia tuohon aikaan? No USA:n kansalaiset tietysti. Jotta Suomesta muuttaneella olisi ollut mahdolllisuus saada kansalaisuus ennen vuotta 1925, olisi hänen pitänyt siirtyä Atlannin taakse ainakin muutamia vuosia aikaisemmin - jossain vaiheessa taisi olla virallisestikin käytössä viiden vuoden raja - ehtiäkseen omaksua kielen ja kulttuurin riittävän hyvin. Lisäksi hänen olisi pitänyt kerätä rahaa edestakaiseen laivamatkaan. Sukulaisvierailua Suomeen ei varmaan tehty tuolloin kevein perustein. 30-luvun laman hellitettyä kyläilijöitä alkoi jo olla.

Jos oikein ymmärsin, ei Yhdysvallat juuri vaatinut passia ulkomaanmatkoille ennen vuotta 1915 eikä vuosina 1921 - 1941. Toki kohdemaa saattoi sellaista haluta. Isohko määrä hakemuksia täytyy kuitenkin olla olemassa, koska uutiskirje väittää tietokantaan sisältyvän 31 000 Ruotsissa syntynyttä. Suomessa syntyneitä näyttää haku antavan 3524. Tietokannan etuna moniin muihin verrattuna on, että siihen on kirjattu melko täsmälliset tiedot, esimerkiksi syntymäpäivä, -kuukausi ja -vuosi. 

Näin hienosti eivät sukulaiseni matkustaneet. Ensimmäisen luokan tiloja 1912 valmistuneella Olympicilla. Valokuva Robert John Welch (1859-1936), lähde: wikimedia

Sukulaiseni kyllä kävivät Suomessa, mutta vasta 30-luvulla. Aiemmin muutamat palasivat pysyvästi Suomeen jonkun vuoden uudella mantereella asuttuaan. He kuitenkin matkustivat Suomen passilla. Siinä varmaan syy, etten ole tietokantaan törmännyt hakutuloksia tutkiessani. Eikä minulla sitä vaadittua Deluxeakaan ole.







tiistai 18. marraskuuta 2014

Kuka tekisi vanhojen käsialojen kurssin verkkoon?

Tästä aiheesta olen kirjoittanut joskus aiemminkin. Kolmessa vuodessa tilanne ei näyttäisi muuttuneen millään tavalla. Yritän tähän hahmotella, mitä kaipaan. Verkossa on kyllä vanhojen käsialojen oppaita alkaen arkistolaitoksen pdf-muotoon digitoimasta vuoden 1977 Wanhat käsialat ja asiakirjat-kirjasesta, joka muuten ei ole harjoittelun kannalta ollenkaan hassumpi. Lisäksi löytyy kirjainten malleja ja digitoituja tekstejä, tietysti. Ja onhan olemassa myös kirjoja, mutta mukava olisi katsoa hyvätasoista digitoitua käsialanäytettä verkosta. Digitaaliarkistossa olisi materiaalia vaikka kuinka paljon.

Tarvittaisiin verkossa olevia harjoitustekstejä, joihin liittyisi tarkistusmahdollisuus. Aiemmin norjalainen sivusto tarjosi niitä kiitettävästi. Tekstejä siellä näyttää edelleen olevan, mutta mahdollisuus klikata rivinumeroa, kirjoittaa tulkintansa ja saada siihen tarkistus näyttää kadonneen. Vai puuttuuko koneeltani kenties jokin selaimen lisuke? Saan tulokseksi vain käsittämätöntä tekstiä.

Suurin toivein katselin joskus Runebergista riimuihin-sivuston harjoituksia. Käsialoista on kyllä tarjolla korkealaatuisia kuvanäytteitä, mutta missä niiden selväkieliset versiot mahtavat piileskellä? Ehkä aineistoa on käytetty yliopistokursseilla semmoisenaan. Sivustoa ei varmaan ole enää viime vuosina päivitetty. 

En vaatisi mitään kirjain kirjaimelta etenemistä ja tekstinkin voisin tarkistaa ihan itse, kunhan saisin napista painamalla esiin oikean version. Laajan tekstimäärän puhtaaksikirjoittaminen vaatisi tietysti aikaa, mutta suppeammallakin kokoelmalla pääsisi alkuun. Ongelmana on tietysti raha. Voisikohan tämänkin jotenkin joukkoistaa? Valittaisiin tekstit, yksi aloittaisi, muut korjaisivat ja jatkaisivat. 

Tämä on vielä helppoa. Lähde: Digitaaliarkisto

Jotain myönteistäkin. Huomaan, että pakon edessä olen kehittynyt 1700-luvun tekstien lukemisessa. Sinnikkyys palkitaan. Tosin koukeroinen kieli vaatii edelleen usein ottamaan sanakirjan avuksi. Seuraavaksi kai pitää uskaltautua 1600-luvulle.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Piuha irti

Joulukuun alussa 1929 Pispalan Telefooniyhdistys irrotti erään pispalalaisen talonomistajan puhelinjohdon keskusasemastaan. Syyksi mainitaan, että tämän jäsenoikeudesta oli syntynyt erimielisyyttä. Talonomistaja valitti asiasta Hämeen läänin maaherralle ja vaati johdon uudelleen yhdistämistä keskukseen. Maaaherra teki päätöksensä huhtikuun alussa ja velvoitti Telefooniyhdistyksen kytkemään johdon uudestaan keskukseen.

Vanha puhelinjärjestelmä. Lähde: pixabay

Yhdistys ei kuitenkaan tyytynyt tähän, vaan valitti päätöksestä hovioikeuteen. Tämä kuitenkin piti sen voimassa. Seuraavaksi oli vuorossa korkein oikeus. Siellä päätös muuttui ja oikeus totesi, ettei  yhdistyksen ole katsottava erottaneen talonomistajaa siitä, mitä tämä on hallinnut tai tehneen muuta omankädenoikeutta. Näin yhdistyksen ei tarvinnut yhdistää talonomistajan puhelinlinjaa keskukseensa. Oikeus kuitenkin velvoitti yhdistyksen pitämään kulunsa omana vahinkonaan.

Tätä päätöstaltiota lukiessaan jää hiukan ymmälle. Miksi johdon irrotus alunperin tapahtui? Oliko talonomistaja jättänyt maksunsa maksamatta vai mitä koski erimielisyys jäsenoikeudesta? Linja oli kuitenkin ollut olemassa vuodesta 1921 lähtien. Miten niin yhdistys ei ollut erottanut talonomistajaa siitä, mitä tämä oli hallinnut?

Mitenkähän talonomistaja pärjäsi ilman puhelinyhteyttä? Ihan hyvin luultavasti, kun ottaa ajankohdan huomioon. Mutta jos hän sellaista kuitenkin halusi, oliko alueella muita toimijoita, jotka olisivat voineet yhteyden hänelle tarjota? Tampereella luultavasti oli, mutta huolivatko ne mukaan väkeä Pirkkalan puolelta?

perjantai 14. marraskuuta 2014

Pieniä eroja rippikirjoissa

Satuin törmäämään 1890-luvun rippikirjassa tuohon vieressä olevaan merkintään.Vähän aikaa ihmettelin, miksi vanhasta kirjasta tuloon oli merkitty vuosi. Kaikki kai sieltä tulivat samana vuonna. Niin tulivatkin, mutta tässä käytettiin rippikirjaa, johon vuodet oli painettu valmiiksi.






Seurakunnan rippikirjajakso vain sattui alkamaan vasta 1892.

Oliko näin kaikissa seurakunnissa? Ei ollut, osassa oli käytössä kirja, johon vuodet merkittiin itse.

Eroja, tosin pieniä, on muitakin. Alemmassa versiossa on käytössä kaksikieliset tekstit, ylemmässä vain suomenkieliset. Oletan, että vastaava oli olemassa myös ruotsinkielisenä, mutta en pikaisella hakemisella onnistunut sitä löytämään.

Katsotaanpa vielä alkupuolen sarakkeet kummastakin.







Melkein samat sarakkeethan noissa tietysti on, mitä nyt avioliiton solmiminen on saanut toiseen oman sarakkeen, toisessa merkintä siitä on usein tyhjässä kohdassa sivujen välissä. Samoin pientä eroa on asevelvollisuusmerkinnöissä. Toisessa omassa sarakkeessaan, toisessa useimmiten huomautuksissa.

Olikohan rippikirjoja varten tuohon aikaan vielä muita malleja? Tässä vielä pari muunnelmaa:





Joskus voisi katsoa rippikirjojen muutoksia pitkältä ajanjaksolta.

Esimerkkikuvat SSHY:n jäsensivuilta


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Pellavaa ja muuta - miten ne oikein keksivät sen

Historiakiinnostukseni suuntautuu yleensä muutamaan viimeksi kuluneeseen vuosisataan. Aikaan, jolta tavallisista ihmisistäkin on kirjallisia, suhteellisen luotettavia lähteitä. Aikaan, jonka ihmisten elämää pystyn hahmottamaan mielessäni. Kun viljeltiin maata, kun oli kirkollisia ja maallisia auktoriteetteja, jotka säätelivät elämää. Ymmärrykseni  kalastuksella, metsästyksellä ja luonnon antimilla eläneiden ihmisten elämästä on vähäinen, vaikka olenkin kouluhistoriani lukenut ja jopa joskus vieraillut kivikauden ihmisten asuinpaikoilla.

Kivikauden kylän malli Oulun Yli-Iin Kierikissä. Lähde: wikimedia

Joskus kuitenkin jään miettimään, mistä jokin ihmisten käyttämä materiaali on keksitty. Silloin kauan sitten, ennen kirjallisia lähteitä. Sattumalla on varmaan ollut oma osuutensa. Voisin kuvitella, että lasin, tiilen, tervan tai vaikkapa viinin valmistus on lähtenyt liikkeelle, kun sattuma on tuottanut käyttökelpoista ainetta. Aina on varmaan myös ollut heitä, jotka ovat osanneet ja halunneet kehittää parempaa. Parempaa kuin luonto tarjosi. Parempia veneitä, parempia auroja ja parempia astioita.

Mutta kuinka ihmeessä joku on keksinyt pellavan valmistuksen? Olen saanut vanhemmilta sukulaisilta useammankin luennon valmistusvaiheista. Lapsuuskodissani oli myös säilytetty valmistuksessa käytettyjä välineitä; klihtoja, loukkuja ja mitä niitä nyt olikaan. Prosessi on kuitenkin aina jäänyt hämäräksi, varmaan siksi, etten ole itse koskaan siihen osallistunut. Ihmisillä oli tietenkin tarve suojautua säätä vastaan ja arvatenkin kaikenlaista kokeiltiin. Nahan, turkisten, lampaanvillan ja puuvillan hyödyntämisen ymmärrän, niillä jo ulkonäkö viittaa käyttökelpoiseen materiaaliin. Kasvikuitujen kokeilu on sekin ymmärrettävää, mutta kaikki nuo työvaiheet? Huh.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Pirkanmaa vai mikä

En oikein tiedä, millä nimellä kutsua sitä aluetta, johon suurin osa sukututkimuksestani kohdistuu. Jos nykyisistä maakunnista puhutaan, lähimmäksi tulee Pirkanmaa, joka kuitenkin on aika uusi maakunta. Vielä minun lapsuudessani olisi puhuttu Satakunnasta ja Hämeestä. Tarkemmin itäisestä Satakunnasta ja Hämeen luoteisista osista. Tarkoitan aluetta, joka ulottuu Orivedeltä Lempäälän, Pirkkalan, Tottijärven, Vesilahden, Suoniemen, Karkun, Mouhijärven, Suodenniemen, Hämeenkyrön ja Ikaalisten kautta Parkanoon. Sukututkimus on tuonut myös kiinnostuksen alueen paikallishistoriaan.

Edellisestä luettelosta puuttuva Tampere kuuluu tietysti mukaan, onhan sinne muuttaneita sukulaisia ollut pilvin pimein. En kuitenkaan puhuisi Tampereen seudusta, koska Tampere on kaupunkina niin nuori. Vielä 1700-luvulla esi-isät varmaan suuntasivat Poriin tai Turkuun, osa ehkä Hämeenlinnaan, jos kaupunkimatka piti tehdä.

Tuo edellä oleva tuli mieleen, kun rupesin etsiskelemään verkosta blogeja, jotka käsittelevät tuon alueen historiaa ja sukututkimusta. Tampere-aiheisia blogeja riittää, mutta valtaosa niistä taitaa käsitellä nykypäivää. Entuudestaan tiesin blogin nimeltä Ahoilta ja rannoilta - sukelluksia Suodenniemen historiaan. Joillakin kylähistoriasivuilla näyttää olevan myös blogeja, mutta tähän etsin ihan itsenäisiä tapauksia. Toki noista viereen linkittämistäni ainakin Satu ja Anne, toisinaan Kaisakin käsittelevät aluettani. Lehtien, kuten Ylä-Satakunnan blogeissa saatetaan kirjoittaa alueen historiasta. Varsinainen aihe se tuskin on monellekaan kirjoittajalle.  Lähimatkailija näyttää liikkuvan Tampereella ja ympäristössä ja kertoo enemmänkin kohteiden nykypäivästä, mutta sivuaa toisinaan historiaakin.

Taidan siis pitää alueeni ja jatkaa sen historiasta kirjoittamista, kun muut eivät sitä kovin paljon harrasta. Ainakin toistaiseksi.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Aiheeton varoitus?

Autonkuljettaja Kalle asui perheineen Kyttälässä omistamassaan kamarin ja keittiön asunnossa. Tämän asunto-osakeyhtiön johtokunta päätti tammikuussa 1927 antaa perheelle varoituksen talon järjestyssääntöjen rikkomisesta. Joku oli tehnyt johtokunnalle ilmiannon. Mitä perhe siis oli touhunnut? Ilmiannon mukaan talon ullakolla oli kuivattu vieraitten pesuvaatteita. Porrasta ja kellarikäytävää oli käytetty säilytyspaikkoina ja porraskäytävään oli keittiöstä päästetty höyryä ja käryä. Porraskäytävässä ei ollut liikuttu tarpeeksi hiljaa ja pihapiirissäkin oli käytetty sopimatonta puhetapaa. 

Kalle perheineen katsoi, etteivät he olleet syyllistyneet mainittuihin rikkeisiin eivätkä muutenkaan rikkoneet talon järjestyssääntöjä. Kalle oli yhtiökokouksessa vaatinut varoituksen peruuttamista, mutta kokous ei ollut tähän suostunut. Niinpä Kalle vei asian raastuvanoikeuteen, koska pelkäsi, että asunto voitaisiin ottaa yhtiön hallintaan. Raastuvanoikeus kumosi yhtiökokouksen päätöksen. 

Asunto-osakeyhtiö vei jutun hovioikeuteen, joka katsoi, ettei varoitus järjestyssääntöjen rikkomisesta ollut sellainen toimenpide, johon voi oikeusteitse hakea muutosta. Vasta jos huoneisto otettaisiin yhtiön hoidettavaksi, voisi oikeus käsitellä asian. Korkein oikeus asettui samalle kannalle. Edellä oleva käy ilmi korkeimman oikeuden päätöstaltiosta, jota en kuitenkaan tällä kertaa taida linkittää. Perheen lapsia voi vielä olla elossa. 

Olisikohan tuo etuala vielä Kyttälää? Lähde: wikimedia

Riidat taloyhtiöissä ovat tainneet pysyä samanlaisina vuosikymmenestä toiseen. Kun raastuvanoikeuden pöytäkirja ei ole käytettävissä, ei mistään selviä, millä Kalle sai oikeuden vakuuttumaan varoituksen aiheettomuudesta. Oliko kyse vain lapsiperheen joutumisesta jonkun silmätikuksi vai oliko väitteissä  muita asukkaita häiritsevästä käytöksestä jotain perää?

torstai 6. marraskuuta 2014

Vuoden 1905 maakirjan parissa

Mitä sukututkija voisi hyötyä otsikossa mainitusta lähteestä? Onhan tuolta ajalta löydettävissä paljon tietoa muutenkin. Ainakin siitä on helppo tarkistaa tilan vaiheita. Tähän tyyliin: "Perintö. Kruunulle pidätetty talo. Perinnöksi ostettu 12 p. elokuuta 1800. Kymmenykset sotilasvirastolle palkaksi jaetut." Omistajia ei enää tuossa vaiheessa kirjaan merkitty. Tuosta näkee nyt ainakin sen, että tila on ilmeisesti jossain vaiheessa mennyt kruunulle maksamattomien verojen takia, koska perinnöksiosto on merkitty. Jos ostaja on ollut esi-isä, voisi päivämäärän perusteella kaivaa dokumentit esiin arkistosta.

Esimerkkiteksti on Mouhijärveltä. Siellä näyttää kymmenyksiä jaetun oman pitäjän kirkolle ja sitten tuolle sotilasvirastolle. Osa tiloista maksoi muutenkin veronsa sotilasvirastolle. Tilan historiasta voi olla mainittu myös, että tila on ollut puustellina, kuten Mouhijärven Kiili oli ollut hevosenkengittäjän puustelli. Tupurlan Perttala taas oli ollut "Karkun pitäjässä olevan Haapaniemen yksinäisen rusthollin ent. akumentti". Maakirjaan on Mouhijärvellä myös tehty myöhemmin lisäyksiä 20- ja 30-luvuilla lohkotuista tiloista. Kuvittelen, että jossain muualla nämä olisivat erillisellä liitteellä. 

Mouhijärven maakirjan lopussa ei sen sijaan ole luokitusyhteenvetoja, joita esimerkiksi Karvian maakirjasta löytyy kolme erilaista: tilain asettamisen mukaan eri pääkohtain alle, tilain luonnon mukaan ja tilain verojen käyttämisen mukaan. Mielenkiintoisin on tuo viimeksi mainittu. Siitä selviää, että Karviassa oli jaottamattomia tiloja 54, sotilasvirastolle jaettuja akumentteja 4, muita sotilasvirastolle jaotettuja 2 ja kirkollisvirastolle jaotettuja tiloja ja virkataloja 1 kappale. Näiden liitteiden jälkeen Karvian kirjassa on vielä ilmeisesti uudistilojen luettelo, koska kaikki tilat näyttää perustetun senaatin päätöksellä 1.5.1894. Osa on vielä kruununtiloja, mutta osa on korjattu perintötiloiksi.


Monenluontoisia tiloja. Lähde: Digitaaliarkisto

tiistai 4. marraskuuta 2014

Kolme keskeneräistä tarinaa Tampereelta

Kun edellisessä jutussa lähdin harhapoluille, niin jatketaan vielä sivuteillä kulkemista. Nämä kolme pientä katkelmaa ihmisten vaiheista tarttuivat mukaan Tampereen henkikirjoista. Alunperin kuvittelin nimien perusteella, että kyseessä voisi olla sukuun kuuluneita henkilöitä. No, erehdys selvisi tietysti sukututkimusohjelmasta ja tarkistin vielä arkistossa käydessäni asian rippikirjoista.

Ida tuli Tampereelle 20-vuotiaana 1902. Hän oli töissä pellavatehtaalla (millä niistä?) ja asui ainakin Haarakadulla, Kortelahdenkadulla ja Siltakadulla. Armonkalliolla ja Amurissa. Hän ei ollut avioitunut vuoteen 1920 mennessä, mutta oli kyllä ehtinyt saada pojan ja tyttären, joka tosin pian kuoli. Lapset olivat mahdollisesti isovanhempien hoivissa, koska tyttären kuolinpaikaksi on merkitty entinen kotiseurakunta. Ehkä Ida pysyikin naimattomana, kasvatti poikansa ja  teki töitä pellavatehtaalla, kunnes eläkeikä koitti. 

Tampereelta on yllättävän vaikea löytää vapaasti käytettäviä vanhoja valokuvia. Siksi tässä sota-aikainen kuva puutaloista. Lähde: SA-kuva
Aina tuli kaupunkiin samana vuonna. Hän työskenteli kutojana. Jo seuraavana vuonna hän avioitui naapurikylän pojan kanssa. Aina oli tuolloin parikymppinen, mies kymmenkunta vuotta vanhempi. Hän olikin tuolloin jo talonomistaja, mihin asemaan pääsemistä oli varmaan helpottanut kotoa saatu pesämuna. Talo tosin oli Kyttälässä ja joutui mahdollisesti myöhemmin purettavaksi. Lapsia pariskunnalle ehti syntyä kaksi ennen kuin Aina seitsemän avioliittovuoden jälkeen kuoli. Mies meni pian uudestaan naimisiin ja sai lisää lapsia.

Olga tuli Tampereelle 1903. Hän työskenteli palvelijana, kunnes muutaman vuoden kuluttua avioitui. Mies oli tehtaan työmies, asiakirjat eivät kerro sen tarkemmin. Perheeseen syntyi kaksi poikaa ja kaksi tytärtä, joiden yksinhuoltajaksi Olga jäi, kun mies kuoli sodassa 1918. Vanhin lapsista oli silloin kymmenvuotias. Toimeentulo lienee ollut niukkaa, mutta mahdollisesti Olgan sukulaiset pystyivät hiukan auttamaan pahimpina aikoina.

Nämä naiset olivat kaikki syntyneet 1880-luvulla. He kaikki tulivat kaupunkiin 1900-luvun allkuvuosina, varmaankin paremman elämän toivossa, kuten nuoret yleensä. Mitä erikoista näissä naiskohtaloissa on? Ei mitään, siksi ne otinkin esille. Tampereelta löytyisi varmasti tuhansia samanlaisia kuin Ida, Aina tai Olga.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Se pieni puuttuva pala

Tai oikeastaan kyse on muutaman vuoden ajanjaksosta. Eksyn joskus tutkimaan sellaista, jota minulla ei oikeastaan olisi mitään syytä penkoa. Koska tämä on harrastus, ei minun tarvitse tehdä yhtä tiukkoja rajauksia kuin ammattitutkijan. Tällä kertaa satuin sivupolulle erään netissä olevan sukupuun innoittamana. Siitä nimittäin löytyi kaksi minulle tuttua ihmistä, siskokset. Lähinnä jäin ihmettelemään heidän äitinsä nimeä ja synnyinpaikaa. Olin tosin kuullut hänestä yleensä puhuttavan vain mummuna enkä Eeva Liisana, joksi hänet sukupuussa oli merkitty ja joka minusta kuulosti oudolta. Lisäksi olin ollut varma, että hän oli aito karjalainen. kun taas tuosssa lähteessä hänet oli merkitty Sumiaisissa syntyneeksi.

No, Sumiaisissa ei annetulla päivämäärällä syntynyt ketään Eeva Liisaa. Sen sijaan seurakunnasta löytyi kyllä hänen äitinsä, joka muutti 1880-luvulla Viipuriin. Paikallistin hänet Viipurin maaseurakunnasta, missä hän avioitui ja seurasi miestään Jääskeen. Siellä sitten syntyi Eeva Liisa. Nyt piti enää saattaa hänet yhteen erään Juhon kanssa, jotta minulla olisi sukupuun sisarusten äiti ja isä. Juho oli kotoisin Viipurin maaseurakunnasta, joka oli myös siskosten syntymäpaikka. Eeva Liisa lähtikin Jääskestä liikkeelle päätyen Antreaan. Siinä vaiheessa loppuvat Katihan tiedot. Rajavuosi näyttää olevan 1913. Olisin tarvinnut tietoja vielä parilta seuraavalta vuodelta.

Siskokset olivat taitavia käsityöihmisiä. Tämä kuva tosin on pixabaysta.

Eeva Liisaa jäljittäessäni käytin sekä Katihaa, Hiskiä että SSHY:n jäsensivujen rippi- ja historiakirjoja. Kaikissa tuli sitten tuo noin sadan vuoden raja vastaan. Myöskään Historiallisesta sanomalehtikirjastosta ei ollut apua. Olen luultavasti väärässä nimiasiassa, varmaan sisarusten äiti todella oli Eeva Liisa. Sumiaisissa hän ei tosin syntynyt, siinä kohtaa sukupuussa on virhe. Tuskin kukaan olisi tuolloin tehnyt synnytysmatkaa Karjalasta Keski-Suomeen ja vienyt sitten lapsen takaisin Viipuriin kastettavaksi. Täydellisesti asia ei selvinnyt, mutta sainpahan vähän aikaa leikkiä salapoliisia.