tiistai 30. elokuuta 2016

Rikoksesta tuomittuja ja vapautettuja

Hiskistä tulin katsoneeksi, miten monella siellä oli kuolinsyynä murha. Siitä ehkä seuraavalla kerralla enemmän. Huomautettakoon kuitenkin heti, ettei murhan tunnusmerkistö liene säilynyt samana vuosisatojen saatossa. Lisäksi edellä on kyse kirkonkirjoihin merkityistä kuolinsyistä. Vakavia rikoksia on yleensä  käsitelty hovioikeuksissa, joiden pöytäkirjoja ei kovin paljon ole vielä digitoitu. Ei ainakaan minua kiinnostavan Turun hovioikeuden osalta. Satuin kuitenkin muistamaan, että olin nähnyt Mouhijärven kirkonarkiston asiakirjojen joukossa joitakin hovioikeuden päätöksiä. En tiedä, mistä syystä ne oli seurakunnalle lähetetty. Tässä pari esimerkkiä, ei murhista, mutta vakavista rikoksista kumminkin. 

Vuonna 1844 oli eräs torppari ja yksi mustalaisnainen tuomittu väkivaltaisesta ryöstöstä, jonka he olivat suorittaneet toisessa torpassa. Heidät oli tuomittu menettämään henkensä niin, että heidän kaulansa katkaistaisiin. Hovioikeus kuitenkin muutti rangaistusta. Rauhan aikanahan ei tuohon aikaan enää sovellettu kuolemanrangaistusta. Torppari sai 40 paria raippoja. Naiselle tuomio oli 30 paria vitsoja. Sen lisäksi tuomittiin julkinen kirkkorangaistus Ikaalisten kirkolla. Torppari tuomittiin viettämään loppuelämänsä Viaporissa. Naiselle riitti kuusi vuotta kuritushuoneessa Lappeenrannassa.

Miltä lienee Suomenlinnassa näyttänyt 1800-luvun puolivälissä? Kuva: pixabay

Joskus hovioikeus myös vapautti syytetyn. Näin kävi mouhijärveläiselle Johanna-piialle 1847. Häntä syytettiin sikiön piilottamisesta ja itsemurhan yrittämisestä. Ylempi oikeusaste kuitenkin totesi, ettei ollut mitään näyttöä raskaudesta tai itsemurhayrityksestä. Näin Johanna-parka vapautettiin. Mietin tuossa kirjoittaessani, miten ruotsin sana "foster" tässä pitäisi kääntää. Ajateltiinko kylässä Johannan olleen raskaana, lähdettäneen sikiön, hävittäneen sen ja sitten yrittäneen itsemurhaa? Todisteita ei siis kuitenkaan ollut. Valitettavasti tekstistä ei käy ilmi, minkä tuomion hän oli käräjäoikeudessa saanut. Vai oliko tapaus siirretty suoraan hovioikeuteen? Asiasta on kuitenkin varmaan riittänyt keskustelua Vestolan kylässä.

lauantai 27. elokuuta 2016

Tuomiokuntia ja käräjäkuntia

Aiheen tähän juttuun sain, kun huomasin, että arkistolaitos digitoi Sääksmäen ylisen ja alisen tuomiokunnan tuomiokirjoja. Toistaiseksi valmiina näyttää olevan ilmoitusasioiden pöytäkirjoja. Toivottavasti päästään myös varsinaisiin asioihin. Minua ne koskettavat, koska Längelmäki on kuulunut Sääksmäen ja Sääksmäen yliseen tuomiokuntaan. 

Ainakin itselleni tuomiokunta ja käräjäkunta olivat alun alkaen aika hämäriä käsitteitä. Lainaan tähän Porttia: "Käräjäkunta muodostui yhdestä tai useammasta paikkakunnasta. Yksi tai useampi käräjäkunta taas muodosti tuomiokunnan." Lukekaapa linkistä lisätietoa. Tuomiokirjat ovat sukututkijalle tärkeä lisätiedon lähde. Vaativaa niiden tutkiminen ainakin alkuvaiheessa on, mutta siihenkin tottuu suhteellisen nopeasti. Tulevaisuudessa hakemistot toivottavasti täydentyvät niin, että esivanhempaa voi etsiä jo niistä, ei pelkästään tuomiokirjan pykälän ensi riveiltä. Joskus mokoma piileksii asiasta kuultuna todistajana, mikä saattaa jäädä huomaamatta. 

Lähde: pixabay

Sitten pitää vielä tietää, mihin tuomiokuntaan tutkittava pitäjä on kuulunut. Avuksi tulee verkossa oleva Suomen Sukututkimusseuran hakemisto. Itselleni ovat hyvin pitkälle riittäneet Ylä-Satakunnan sekä Ylä-Satakunnan ylisen ja alisen tuomiokunnan kirjat. Mutta kuten totesin, Längelmäki menee Sääksmäen tuomiokunnan puolelle. Voin kuvitella, että tuomiokirjojen seuraaminen menee hankalaksi, jos pitäjänrajat ovat muuttuneet vuosisatojen mittaan. Jokin kylä on niiden mukaisesti voinut kuulua eri tuomiokuntiin. Itselläni tällaista ongelmaa ei ole vielä tullut vastaan. Muita kylläkin, mutta niistä joskus toiste.

tiistai 23. elokuuta 2016

Huutokauppa Oriveden Kontilla 1900-luvun alussa

Ajatuksena etsiä Oriveden esivanhemmistani lisätietoa ryhdyin eilen selaamaan Historiallista sanomalehtikirjastoa. Haku "Orivesi Kontti" tuotti muun muassa huutokauppailmoituksen vuodelta 1907. Talo, kauppapaikka ja metsä oli myynnissä. Katsokaapa ilmoituksesta tarkemmat tiedot. Siinä mainittu 40 vuotta toiminut kauppakartano oli minulle ihan uusi juttu, samoin nimi Nuotio. Olisiko joku etäsukulainen ryhtynyt kauppiaaksi? Asiahan piti tarkistaa rippikirjoista (joita SSHY:n sivuilla onneksi on digitoitu vuoteen 1909) ja sukututkimusohjelmasta.

Esiäitini Maria Kustaava oli lähtenyt Kontilta avioiduttuaan 1854. Hänen isällään Heikki Kustaalla oli neljä tytärtä. Yksi kuoli pienenä, toinen jäi naimattomaksi. Susanna Agatha avioitui ja vävy Emanuel (Agathan toinen puoliso)  rupesi appensa jälkeen isännäksi. Agatha kuoli 1869. Jotain talossa tapahtui vuoden 1866 aikoihin. Sinne muutti maakauppias Alexander Nyberg vaimonsa Kustaavan ja lastensa kanssa. Samalla Heikki Kustaasta ja Emanuelista tuli syytinkiläisiä. Edellinen kuoli Kontilla 1877, jälkimmäinen siirtyi Oriveden Eerolan itselliseksi. Talo oli ilmeisesti myyty Nybergeille. 

Mitä tiedämme kauppiasperheestä? Alexander Nyberg oli syntynyt Hämeenlinnassa 1839. Hän kuoli Orivedellä 1877, siis samana vuonna kuin Heikki Kustaa Kontti. Vaimo Kustaava oli syntynyt 1844 Orivedellä, Hörtsänän rusthollissa. Hän kuoli 1907 Kontilla. Tuo huutokauppa todennäköisesti liittyikin juuri hänen kuolemaansa. Kustaava jatkoi kaupanpitoa miehensä kuoleman jälkeen. Myöhemmin kauppiaaksi on merkitty poika Bruno. Osa perheen lapsista käytti Nuotio-nimeä. Tilalla oli vuokraviljelijöitä maanviljelystä hoitamassa.

Tulipahan selvitetyksi, että sukuni hävisi Kontilta viimeistään 1880-luvun alussa. Yritin myös katsoa lehdistä, kuka tilan osti huutokaupassa. Siihen en varmaa vastausta löytänyt, jossain sivulauseessa mainittiin kunnan omistaneen Kontin maita. 

Kuvalähde: Uusi Suometar 29.8.1907, Historiallinen sanomalehtikirjasto

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Elias Längelmäen käräjillä

Esi-isiini kuuluu reserviläinen Elias Matinpoika Modig. Enimmäkseen hän eleli Längelmäen Piittalan kylässä. Mistä sinne tuli ei toistaiseksi ole tiedossa. Mahdollisesti isä oli Längelmäen Iso-Attilan rakuuna Matti Bäckman (myös nimellä Trana) ja äiti tämän vaimo Riitta Teofiluksentytär. Elias syntyi 1731. Löysin muutaman häntä koskevan merkinnän Längelmäen tuomiokirjoista. Joita siis olen tutkinut vain tuon linkin välityksellä, en alkuperäisinä, koska niitä ei ole vielä digitoitu.  

Aiemmin jo mainitsin, että appiukko oli jossain vaiheessa tyytymätön Eliaksen toimiin. Myös Eliaksen vaimon sisaren Kirsti Akselintyttären perinnönjaosta kerroin. Samoilla käräjillä Elias lausui, että Kirsti oli luvannut Eliaksen tyttärelle Marialle villalangat ryijyä varten, mutta näitä ei ilmeisesti ollut pesänselvityksen jälkeen kuulunut. Mahdollisesti niitä ei mainittu pesää selvitettäessä ollenkaan. Maria oli esitätini, joka avioitui ja muutti Orivedelle, missä olen kadottanut hänen jälkensä. Tuskinpa selviää, saiko hän langat ja ryijynsä.

En tiedä, millaisissa kamppeissa reserviläinen Modig kulki, ehkä ihan omissaan. Tämä kuva on pixabaystä.

Syyskäräjillä 1771 nimismies Anders Favorin kertoi, että Elias oli ilmottanut hänelle talollisen pojan Matti Antinpojan ja renki Juho Matinpojan Piittalasta myyneen laittomasti viinaa. Alkoholin suhteen lainkuuliainen esi-isä? Se olisikin uutta. Samoilla käräjillä Eliaksella oli kanne ruotutalonpoikiaan vastaan koskien hänelle annettujen (sotilastorpan?) maiden viljelyä. Nämä kun olivat tehneet heinät Eliaksen niityltä ja kolme vuotta aiemmin kylväneet Eliaksen pellon sekä vieneet pois hänen karjansa lannan. Olisi kiinnostavaa tietää, mikä tuomio jutussa annettiin.


tiistai 16. elokuuta 2016

Sotilasvirkatalokarttoja

Varmaan jo tuttua monelle, mutta minulle uutta. Nimittäin metsähallituksen sotilasvirkatalojen karttakokoelma Digitaaliarkistossa. Muitakin karttoja metsähallituksen arkistossa on. Toiveikkaasti avasin sotilastorppien kokoelman, mutta se piti sisällään vain muutaman Sotkamon torpan kartan. Toivottavasti sinne on lisää aineistoa tulossa. Sotilasvirkatalojen karttoja sen sijaan on digitoitu Pirkanmaaltakin. Ainakin Ikaalista, Hämeenkyröä ja Jämsää löytyi. Mouhijärvi kiinnostaisi sukututkimuksellisesti eniten, jospa sitä on tulossa.


 Lähde: Digitaaliarkisto

Avasin esimerkkinä Ikaalisten Niemen kersantin virkatalon kartan. Tila oli yksinäistila ja kartan perusteella näyttäisi sijainneen Kyrösjärven rannalla. Sotilaille ei kartan tekoaikaan enää ole tilalta palkkaa maksettu. Kun rippikirjoista pikaisesti vilkaisin tilaa, näytti se ainakin 1800-luvun loppupuolella olleen vuokraviljelijöiden hoitama. Vuokraaja käytti Vasu-nimeä. Se esiintyy myös kartassa. Paikannimestä sukunimeksi vai päinvastoin? Kartassa on vuosiluku 1880. Tilan maat ovat ilmeisesti olleet ainakin neljässä osassa. Merkintöjen selityksiä ei kartalta löydy, joten emme saa tietää mihin numerot ja kirjaimet viittaavat. Ymmärsin, että kartan teko liittyi jotenkin metsätalouteen. 

Lähde: Digitaaliarkisto

Jos esivanhemmat eivät sattumoisin olleetkaan lampuoteja, voi kartta ollla silti mielenkiintoinen. Siinä nimittäin näkyy torppia. Niiden bongaaminen 1800-luvun kartoista ei ole ihan jokapäiväistä huvia. Jos esivanhemmat ovat olleet sotilasvirkatalon torppareita eikä torpan paikka ole tiedossa, kannattaa tilan karttaa etsiä metsähallituksen arkistosta. Maasto tosin on voinut reilussa sadassa vuodessa muuttua kovasti. Virkatalojen maita on jaettu 1900-luvun puolella. Torpan asettelu nykykartalle ei ole välttämättä ihan yksinkertaista. Silti kartan merkinnöistä on apua.

lauantai 13. elokuuta 2016

Hiljainen Längelmäeltä

Joskus aiemmin kirjoittelin Längenmäen Piittalan ruotusotilas Aksel Hiljaisesta (tai Hiljasesta, kuten nimi on usein lähteissä kirjoitettu). Nyt katselin hiukan tarkemmin Längelmäen tuomiokirjojen katkelmia. Tätä kirjoittaessani en vielä ole tarkistanut alkuperäisiä tekstejä, mutta teen sen ennen kuin kirjaan Akselin ja muut teksteissä esiintyvät sukulaisikseni. Mutta nyt siis mennään noilla puhtaaksikirjoituksilla. Kaksi tärkeää katkelmaa löysin.

Taisinpa yllä luvata liikoja. Längelmäen (Sääksmäen tuomiokuntaa) varsinaisten asioiden pöytäkirjoja ei taida olla vielä digitoituna saatavissa. Ilmoitusasioita olisi. Odotellaan. Lähde: Digitaaliarkisto

Ensinnäkin 1761 talvikäräjillä palveluksesta eronnut sotilas Aksel Hiljanen syytti vävyään reserviläinen Elias Matinpoikaa siitä, ettei tämä ollut syyskäräjien määräyksestä huolimatta antanut laatia luetteloa omaisuudesta, jonka omisti yhdessä Akselin kanssa. Olisiko kyse ollut jonkinlaisesta pesänselvityksestä, en tiedä. Pitää kaivaa alkuperäinen pykälä esille. Tämä kumminkin sitoo Aksel Hiljaisen Riitta Akselintyttäreen vahvasti. Riitan mies nimittäin oli juuri reservin sotilas Elias Matinpoika Modig. Heidät vihittiin 1755. 

Toinen juttu on vuodelta 1766, syyskäräjiltä. Aksel Hiljanen oli keväällä kuollut eikä hänen vaimonsa Maria Matintytärkään enää ollut elossa. Nyt reserviläinen Elias Matinpoika Piittalasta vaati vaimonsa puolesta tämän kahdelta sisarelta Marialta ja Sofialta selvitystä siitä, etteivät nämä olleet salanneet mitään neljännen, pian isänsä jälkeen naimattomana kuolleen sisaren Kirstin pesänselvityksessä. Ainakin lisätietoa sisarussarjasta. Kuten edellä, alkuperäinen teksti kuitenkin kaivettava esiin.

maanantai 8. elokuuta 2016

Villan kehruuta

Joskus sivusin tekstissä Mouhijärven Villakehruutehtaan historiaa. Viime viikolla satuin selaamaan Paikallissanomia, josta löysin lyhyen jutun tehtaasta vuodelta 1926. Tehdas kiinnostaa paitsi mahdollisesti sukututkimuksellisista syistä, myös sijaintinsa vuoksi. Tehtaan yhdistän paremminkin kaupunkiin tai ainakin tiiviiseen teollisuusyhdyskuntaan. Uotsola ei mielestäni oikein ole teollisuuspaikkakunta. En voi väittää tuntevani sen historiaa hyvin, kenties siellä on ollut enemmänkin tuontyyppistä yritteliäisyyttä. Tehdas-nimitystä on voitu käyttää pienemmistäkin laitoksista. 

Mitä villakehruutehtaasta sitten lehdessä kirjoitettiin? Tehdasta oli samana vuonna (siis 1926) laajennettu kutomo- ja viimeistelyhuoneilla. Jutun mukaan tehdas vaihtoi sänkyhuopia villaan. Jos oikein ymmärsin, yhden huovan sai kahdella kilolla pestyä tai kahdella ja puolella kilolla pesemätöntä villaa ynnä 50 markan kutomapalkkiolla. Tehtaan oma ilmoitus toisaalla lehdessä taas kertoi, että villalankaa vaihdettiin villaan. Samoin tehtaalla tampattiin ja prässättiin kankaita. Halvat hinnat oli tietenkin mainittu. Jutun lopussa toivottiin, että paikkakuntalaiset ja lähipitäjäläiset pitäisivät tehtaan tuotteet mielessään. Tekstimainontaa, sanoisimme kai nykyään.  

Tämä ei kai ylitä teoskynnystä? Lähde: Aamulehti 10.3.1900, Historiallinen sanomalehtikirjasto
 
Joskus aiemmin olen tullut selvittäneeksi erilaisia kotona tehtyjä villakankaita. Oletin kuitenkin, että villan kehrääminen tapahtui vielä 20-luvulla kotona. Rukkeja tuntuu edelleenkin olevan kirpputoreilla ja vanhaa tavaraa myyvissä liikkeissä niin paljon, että se lienee kuulunut jokaisen talouden kalustukseen vielä myöhemminkin. Ehkäpä sukkalangat kehrättiin kotona. Mutta kuka sitten osti tehtaan lankoja ja mihin tarkoitukseen? Tulivatko ne villakankaiden valmistukseen? Kenties tehdas värjäsi lankansa, ehkä ne siksi houkuttelivat ostajia? Siinäpä mietittävää.


perjantai 5. elokuuta 2016

SVARin digitaalisessa tutkijasalissa

Jokin aika sitten huomasin arkistolaitoksen sivuilta, että SVARin digitaaliseen aineistoon pääsee Kansallisarkiston ja maakunta-arkistojen koneilta. Omat Ruotsiin muuttaneet sukulaiset ovat niin tuoreita tapauksia, etteivät Riksarkivetin aineistot heihin yllä. Olen kuitenkin tutkinut parin tutun sellaisia juuria, joihin Ruotsin lähteitä tarvitaan. Toisen esipolvet elivät oikeasti nykyisen Ruotsin alueella, toisella taas kyse oli nykyisen Suomen Tornionjokilaaksossa asuneista. Jäivät niukasti Västerbottenin tai Norrbottenin lääniin. Ja Ruotsin arkistoihin.

Kun noita aiemmin tutkin, maksoin Riksarkivetin kuukausimaksun ja pyrin löytämään sinä aikana kaiken oleellisen. Mikä tietysti onnistui vain osittain, aina myöhemmin tulee mieleen asioita, jotka olisi pitänyt selvittää. Ei maksu mitenkään suuri ollut, mutta ei toisaalta ollut riittävää syytä maksaa sitä aina, kun jokin tutkimusaihe putkahti mieleen. Aineistojen käyttämisestä maksamiseen sinänsä suhtaudun hiukan ristiriitaisesti. SSHY:n jäsenmaksun maksan ihan mielelläni, mutta verovaroin ylläpidettyjen laitosten aineistoista en ainakaan pääsääntöisesti haluaisi sitä tehdä. No, ruotsalaiseen arkistolaitokseen eivät minun veropennoseni ole menneetkään. 

Ylitornion rippikirjaa. Lähde: (Suomen) Digitaaliarkisto
 
Siispä arkistoon. Toden totta, SVARin digitaaliset aineistot aukenivat ilman käyttäjätunnuksia ja salasanoja. Aloitin homman tornionlaaksolaisista henkikirjoista. Seurakunnan rippikirjat nimittäin alkavat 1700-luvun puolivälistä. Historiakirjoja on jo tuon vuosisadan alkuvuosista lähtien. Ajattelin niiden ja henkikirjojen avulla selvittäväni muutaman sukupolven rippikirjoissa esiintyvistä taaksepäin. Voi olla toiveajattelua, henkikirjojen kirjoittaja ei ollut vaivautunut kirjaamaan nimeltä kuin isännän. Muut ovat pelkkiä lukuja sarakkeissa. Mutta katsotaan. Osa nimistä on sen verran harvinaisia, että isälinjaa ehkä pystyy etenemään. Muuten käyttäjäkokemus oli miellyttävä. Ainakin nyt tutkimissani oli hakemisto, josta klikkaamalla pääsi kunkin pitäjän alkulehdelle. Tackar och bockar!

maanantai 1. elokuuta 2016

Puolipessimististä optimismia

Kesän aikana sukututkimus on jäänyt vähiin. Tai ainakin tulokset ovat vähäisiä, sukututkimusohjelma ja digitoidut lähteet ovat kyllä olleet avoimina näytöllä. Suurin syy on siinä, että en enää pääse eteenpäin (lue ajassa taaksepäin) helposti seuraamalla henkilöitäni rippi- ja historiakirjoissa. Ne helposti ja vähän vaikeamminkin avautuvat polut on nyt kuljettu. Voi sukututkimusohjelman uumenissa vielä toki olla esivanhempieni sisaruksia, joiden kohtalo kaipaisi selvitystä. Lähinnä tätä olenkin kesällä puuhannut. 

On minulla toki sukulinjoja, joita en ole päässyt 1700-lukua kauemmaksi. Monista sellaisista tapauksista olen näissä teksteissä kirjoittanut. Eilen viimeksi selasin henkikirjoja selvittääkseni, mistä Matti Juhonpoika ja Karin Juhontytär ilmestyivät 1770 alkavaan rippikirjaan. Sitä edeltävä kun ei ilmeisesti ole säilynyt tai ainakaan sitä ei ole digitoitu. Pääsin taaksepäin kokonaiset kahdeksan vuotta. Vahvistui, että juuri heidät oli vihitty 1762. Mutta arvatkaas, kuinka monta Matti Juhonpoikaa lähiseuduilla oli henkikirjoissa tarjolla! 
  
Yllä olevalla yritän sanoa, että eteenpäin päästäkseni minun pitäisi motivoida itseni vaativampien lähteiden äärelle. Lähinnä kyseeseen tulevat tuomiokirjat. Olisiko joku Matti Juhonpojan sisaruksista ollut tyytymätön isän tai äidin kuoleman jälkeen saamaansa perintöön ja nostanut oikeusjutun? Tai olisiko hän itse ollut mukana jutussa, josta samalla kävisi ilmi hänen alkuperänsä? On se mahdollista, mutta todennäköisyys ei ole hirveän suuri. Tuomiokirjojen tutkiminen on aikaa viepää, kun runsaahkon tekstin joukosta pitää yrittää poimia kiinnostavat henkilöt. Hakemistoja ei välttämättä ole, ei ainakaan henkilötasolle meneviä. Mutta enköhän minä vielä sitä kauttakin etene, kunhan taas saan motivaation kohdalleen. 

Kuvan lisääminen ei Bloggerissa näytä tällä hetkellä toimivan, julkaisen siis pelkän tekstin.