maanantai 30. marraskuuta 2015

Monenlaisia tilikirjoja

Olen aiemminkin (mahdollisesti useamman kerran) kirjoittanut tilikirjoista. Otan nyt tarkasteluun Oriveden seurakunnan tilit, joita olen melko hiljattain selannut. Orivedellä on säilynyt sekä kirkonkassan, kolehtikassojen, lasarettivarojen että vaivaiskassan tilit. Niiden joukossa saattaa olla jotain muutakin. Muistelen nähneeni ainakin vaivaisruotuluettelon ja mahdollisesti penkkijärjestyksen. 

Sukututkijalle suurin anti taitaa olla kirkonkassan tileillä vuosilta 1619 - 1765. Varsinaiset haudattujen luettelot kun alkavat vasta 1695. Aivan alkupäästään tilit ovat melko lyhykäiset ja välistä puuttuukin joitakin vuosia. Hyvällä onnella sieltä voi löytää esivanhemman kuolinvuoden.  Hautapaikasta piti maksaa ja niin tieto kirjautui tileihin. Naisväki esiintyy tileissä usein vain jonkun äitinä tai vaimona. Äiti voi olla myös äitipuoli, henkikirjoista mahdollisesti löytyy varmennus asialle. Ja kuten aiemminkin varoittelin, samassa luettelossa voivat olla myös lahjoitukset ja avioliiton ulkopuolisista suhteista maksetut sakot. 

Kolehtikassojen tileistä voi halutessaan tutkia, miten karttuisa kansan käsi on seurakunnassa ollut. Myös kolehtien käyttötarkoitus näkyy. Varsinaista henkilöhistoriaa niistä ei löydy. Lääninsairaaloiden hyväksi kerättiin rahaa kolehteina, mutta myös häissä ja kastajaisissa. Lasarettivarojen tilit alkavat Orivedellä 1826 ja rahaa on kerätty Hämeenlinnan lääninsairaalan hyväksi. Jossakin Turun lääninsairaalan alueeseen kuuluneessa seurakunnassa muistelen tilejä kirjatun jo 1700-luvun puolella. Hiski on Oriveden osalta aika aukkoinen. Tileistä maininnan häistä voi löytää nopeasti ja sen jälkeen tarkistaa asianomaisesta luettelosta. Siis jos rippikirjasta ei ole apua.  


Vaivaiskassan tilejä on Orivedeltä digitoituna 1800-luvun alkupuolelta. Rahaa kassaan on sinnekin kerätty häissä ja kastajaisissa, mutta myös perunkirjoituksista, lahjoituksina ja osuutena sakoista. Näistä voi siis saada tietoa, jos sitä ei jostain syystä rippikirjassa ole. Tileissä näkyy myös, kenelle rahaa on jaettu. Jos siis joku köyhä leskivaimo katoaa näköpiiristä rippikirjoista, voi vaivaiskassan tileistä yrittää katsoa, missä kylässä hän mahdollisesti asui.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Muutti kyllä, mutta milloin?

"Niin hänhän muutti 1931 Tampereelle?" - "Ei, kyllä hän siirtyi sinne jo 20-luvun puolivälissä." Olen muutaman kerran käynyt tällaisen keskustelun vanhan sukulaisen kanssa, kun olen häneltä kysellyt tietoja suvusta. Henkilö, joka rippi- ja henkikirjojen mukaan asui kotipaikkakunnallaan, onkin muistitiedon mukaan jo vuosia aiemmin karistanut sen pölyt jaloistaan. Ilmeisesti varsinkin 20-luvulla oli mahdollista pysyä kirjoilla entisessä kotikunnassa, vaikka todellisuudessa oli muuttanut sieltä pois. Muutaman paikallislehden vuoden 1931 numeroissa olen sitten nähnyt todella pitkiä muuttaneiden luetteloita. Käytäntöä kai muutettiin silloin.

Maailma muuttui 1900-luvun puolelle tultaessa monin tavoin. Amerikkaan siirtolaisiksi lähteneet merkittiin jonkin aikaa niin kirkonkirjoihin kuin henkikirjoihinkin entisessä koti(seura)kunnassaan. Usein merkinnällä "Amerikassa" ja henkikirjassa irtolaisten joukkoon. Oli myös yhä enemmän väkeä, joka ei suinkaan sitoutunut vuodeksi työpaikkaansa, vaan teki nykytermin mukaisesti pätkätöitä. Heitä oli ainakin metsä- ja rakennustöissä. Osa teki töitä Venäjän puolella ennen Suomen itsenäistymistä. Ei ollut syytä muuttaa kirjojaan minnekään.

Sota-ajan kuva Tampereelta. Lähde: SA-kuva

Yksi esimerkki on ihan lähisuvusta. Tampereen poliisilaitoksen osoitekortit kertovat, että henkilö asui pitkin 20-lukua välillä Tampereella, välillä Pispalassa. Kuitenkin hänet on merkitty vanhempiensa luona asuvana entisen kotikuntansa henkikirjoihin noina vuosina. Seurakunnan tiedot osoittavat, että virallisesti hän muutti Tampereelle vasta 1926. Henkirahaa kannettiin vuoteen 1924. Sitä ei kenestäkään varmaan haluttu maksaa kahteen kertaan. Mutta miten on sen jälkeen, olisiko henkilö voinut tulla kirjatuksi henkikirjoihin kahdesti? Entisessä kotikunnassaan, jossa oli edelleen kirjoilla ja siellä, missä todellisuudessa asui?

maanantai 23. marraskuuta 2015

Savolaistyttö Messukylässä

Eeva Loviisa syntyi juhannuksena 1847 Rautalammilla pitäjänräätäli Paavali Raatikaisen ja hänen vaimonsa Maija Liisa Vesterisen perheeseen. Räätäli lienee ansainnut kohtuullisesti, sillä Eeva Loviisa asui kotona 18-vuotiaaksi asti. Vuoden 1865 lokakuussa hän kuitenkin otti muuttokirjan Tampereelle. Sinne hän ei tosin mennyt, vaan ilmestyi suoraan Messukylään seuraavan vuoden toukokuussa. Näin kertovat sekä rippikirja että muuttaneiden luettelo. 

Mikä sai nuoren naisen suunnittelemaan siirtymistä Rautalammilta Tampereelle? Jos halusi kaupunkiin, olisi sellaisia ollut tarjolla lähempänäkin. En pikaisella tarkastelulla löytänyt perheelle mitään yhteyksiä Tampereelle. Toki sellaisia voi olla, en ole tätä sukua varsinaisesti tutkinut. Eeva Loviisasta tuli myöhemmin esi-isäni äitipuoli. Miksi lähtö Rautalammilta viivästyi lähes puoli vuotta? Tarvitsivatko isä ja veli vielä taloudenhoitajaa, kun  perheen äiti oli kuollut pari vuotta aiemmin. Ja lopuksi miksi Messukylään maalaistaloon piiaksi?

1867 Eeva Loviisa muutti Hallilan kylään piiaksi. Samassa kylässä asui myös renki Petteri Juhonpoika, jonka vaimo kuoli alkuvuodesta 1868. Jo saman vuoden lopulla Petteri vei Eeva Loviisan vihille. Miksi Eeva Loviisa valitsi melkein 20 vuotta vanhemman Petterin, jolla oli takanaan jo kaksi avioliittoa? Lapsiakin oli useampia, tosin heistä vain yksi asui enää Petterin kanssa. Kävikö heille yksinkertaisesti vahinko, Kalle-poika nimittäin syntyi maaliskuussa 1869?

Petteri toimi renkinä eri taloissa ja perhe muutti hänen mukanaan. Elämä ei liene ollut kovin auvoista, omaa rauhaa ja mökkiä ei tainnut olla tarjolla. Lopulta heistä kuitenkin tuli Messukylän Erkkilän Alasen itsellisiä. Mahdollisesti silloin oli jonkinlainen oma asumus käytössä. Jos oikein muistan, oli Alasella maita jossain Kyttälän tai Armonkallion paikkeilla. 

 Lähde: Messukylän kuolleiden luettelo 1809 - 1880, SSHY:n jäsensivut

Perheeseen syntyi neljä lasta, heistä kaksi kuoli pienenä. Eeva Liisan ja Petterin avioliitto kesti kahdeksan vuotta. Tammikuussa 1877 Eeva Liisa kuoli haudattujen luettelon mukaan keuhkotautiin. Voi olla, että hän sairastui tuberkuloosiin, kuten niin monet tuohon aikaan. Kyseessä voi olla myös jokin keuhkokuumeen aiheuttanut infektio. Niin päättyi savolaistytön elämä Messukylässä 29-vuotiaana.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Ikaalisten kauppalaa

Etsin Digitaaliarkistosta Ikaalisten tuomiokunnan aineistoja. Turhaan, niitä ei ole vielä digitoitu. Ylä-Satakuntaa toki on. Mutta hakusanalla "Ikaalisten" tuli esille Maanmittaushallituksen uudistusarkistoon sisältyviä kauppalan alueen vuokra-alueiden järjestämisiä ja talon muodostamisia 1930-, 1940- ja 1950-luvuilta. Yllättävää, muistelin uudistusten pinta-alarajan olleen tuolloin jo aika suuri. En tosin käynyt asiakirjoista pinta-aloja laskemaan.

Kauppalan alueen tiedot kiinnostavat, koska eräillä sukulaisillani on ollut siellä talo 1900-luvun alkuvuosina. He ovat kuitenkin muuttaneet pois jo ennen noiden karttojen laatimista ja arvattavasti myyneet talon. Olen etsinyt tietoa talosta satunnaisesti, kun sopivia lähteitä on tullut esiin. En ole kuitenkaan käynyt läpi lainhuudatusasiakirjoja järjestelmällisesti. Olisi silti mukava tietää talon tarkka sijainti ja myöhempi kohtalo. Entisen kauppalan alueella on vanhoja asumuksia. Ties vaikka sukulaisteni talo olisi vielä pystyssä.

Keturinkatu on edelleen kartalla. Lähde: Digitaaliarkisto

Ei tälläkään kertaa tärpännyt. Mikä oli odotettavissakin, koska minulla on tieto, että sukulaiset ovat siirtyneet Helsinkiin jo 1927. Periaatteessa talo olisi voinut säilyä heidän omistuksessaan vielä myöhemminkin. Tiedot karttojen kohteista ovat aika niukat, mutta ymmärtääkseni kyse on jonkinlaisesta kauppalan laajennusalueesta. Olisiko pikkuinen kauppala ostanut lisämaata maalaiskunnan puolelta ja myynyt sen tonteiksi? Jos sukulaisia on asunut paikkakunnalla, kannattaa asiakirjat tarkistaa. Nimiluettelot ovat yleensä heti ensimmäisessä tai toisessa kuvassa.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Pitäisi, pitäisi...

Ajankohtaiseen aiheeseen liittyen huomasin, etten tiedä poliittisten (tai ideologisten, kuinka vaan) terroritekojen historiasta kovin paljon. Kouluhistoriani olen kyllä opiskellut, mutta siitä ovat lähinnä jääneet mieleen hallitsijoiden murhat. Joita on kyllä riittänyt antiikista nykyaikaan. Keskittyikö valta siis aiemmin hallitsijalle niin, että ajateltiin riittävän, kun hänet toimitetaan pois päiviltä? Vai aiheuttiko tekniikka omat rajoituksensa? Toki aiemminkin kokonaiset sotajoukot terrorisoivat siviiliväestöä. Verkosta ja kirjoista varmasti löytyisi tietoa, jos raskaaseen aiheeseen jaksaisi tarkemmin perehtyä.

Sukututkimusrintamallakin asioita voisi tehdä perusteellisemmin. ArkivDigitalin aineistot olivat viikonlopun vapaasti käytettävissä. Jälkikasvuni sukujuuria menee muutamassa kohdin Ruotsin puolelle, ei tosin suoria esivanhempia, vaan heidän sisaruksiaan. Olisi siis ollut mitä mainioin tilaisuus selvittää sellaista, mikä on aiemmin vastaavissa tilanteissa jäänyt kesken. Arvatkaapa oliko helppo kaivaa näitä mahdollisia aukkoja esille sukututkimusohjelmasta? No, suurimman osan Ruotsiin päätyneista toki muistin. Mutta oli sellaisiakin, joista en muistanut nimeä enkä paikkakuntaa. Yleisillä etunimillä hakemalla sain heistä osan esille, mutta varmasti joku jäi löytymättä. Pitäisi käyttää jotain koodisanaa merkitsemään puuttuvia tietoja, pelkkää puuttuvaa syntymä- tai kuolinpaikkaa kun ohjelma ei osaa hakea. 

Kuvalähde: pixabay

Pitäisi myös aktivoitua somessa. Olen vuosien varrella vaihtanut tietoja monen sellaisen kanssa, jonka silloinen sähköpostiosoite ei enää toimi. Olisi kuitenkin mukava kuulla, olemmeko tahoillamme päässeet eteenpäin. Luultavasti useimmat heistä tavoittaisi Facebookista (jonka kuulemma keski-ikäiset ja sitä vanhemmat ovat vallanneet), jos vain jaksaisi etsiä ja lähetellä kaveripyyntöjä. Olen vain niin kauhean laiska tekemään sellaista. Pitäisi, pitäisi...


perjantai 13. marraskuuta 2015

Nyt turkulaisia rakennuspiirustuksia Digitaaliarkistossa

Taannoin kirjoitin siitä, miten Viipuria tutkivia on hemmoteltu Digitaaliarkiston uutuuksissa. Nyt samat sanat voi sanoa Turusta. Turun maistraatin arkistossa näyttää olevan melkoinen kokoelma piirustuksia, joiden mukaan kaupunkia on rakennettu 1827 palon jälkeen. Turku meni ymmärtääkseni lähes kokonaan uusiksi tuolloin. 

Omia sukulaisia on Turussa asustellut useaan otteeseen. Usein kyseessä on kuitenkin ollut pikavisiitti. Kaupungissa on opiskeltu käsityöläisammatti tai oltu palveluksessa vähän aikaa. Olisi tietysti mukava tietää, millaisessa rakennuksessa nämä esisedät tai -tädit ovat asuneet. Turkuun muuttaneen paikallistaminen on kuitenkin yllättävän hankalaa. Parhaassa tapauksessa henkilön löytää muuttaneiden luettelosta ja sen perusteella rippikirjasta, johon on merkitty kaupunginosa/kortteli ja talon numero. Silloin talon voi löytää myös  maistraatin arkiston piirustuksista. Ehkä minulla on vain ollut huonoa onnea, kun muuttaneiden luetteloista ei ole ollut apua. Joko tutkimaani ei ole niistä löytynyt tai sitten kohde on ollut jokin torppa tai vastaava, jonka etsiminen rippikirjasta ei ole innostanut. 

Oikeastaan ainoat, joiden Turun osoitteen tiedän, ovat Michel ja Britha Vikberg. Heistä olen joskus kirjoittanutkin. He asuivat osoitteessa Luostarikortteli 153 Nylandsbacken vuoteen 1822, jolloin Michel kuoli. Muistaakseni tuon kirjoituksen jälkeen tarkistin, olisiko talo olemassa Luostarinmäellä. Ei tainnut olla. Se on siis ilmeisesti joko palanut tai purettu myöhemmin. Minulle riittää, kun ajattelen Uudenmaankatua kävellessäni, että jossain niillä seuduin esivanhempani ovat asuneet. 

Myös Maanmittaushallituksen uudistusarkiston digitointi on edennyt Turkuun. Sieltä löytyy esimerkiksi tuon palon jälkeistä Turkua esittävä 1837 laadittu kaupunkikartta. En tunne Turkua mitenkään hyvin. En siis tiedä,  minkä verran kartan taloista on jäljellä. 

Kuvalähde: Digitaaliarkisto

maanantai 9. marraskuuta 2015

Simosta ja Mariasta vielä uudestaan

Runsas vuosi takaperin kirjoittelin Simosta, joka oli esi-isäni Längelmäellä. Hänestä olen löytänyt vain pieniä tarkennuksia. Kun yhdistelin rippikirjojen ja henkikirjojen tiedot, tulin siihen tulokseen, ettei Simo ollut rakuuna missään vaiheessa. Jo sotilasnimen täydellinen puuttuminen vihjaa tähän. Lisäksi henkikirjoissa hänet on merkitty rengiksi. Jostain syystä hänet on rippikirjassa kirjattu heti rakuunaperheen perään. 

Simon vaiheita seurasin taaksepäin vuoteen 1746, jolloin hän ilmestyi rengiksi Länkipohjan Laurilaan. Jos hän on syntynyt 1729, kuten rippikirja väittää, on Laurilassa todennäköisesti ensimmäinen merkintä hänestä ylipäätään. Mahdollista kastemerkintää lukuunottamatta. Längelmäellä lapset merkittiin rippikirjaan ilmeisesti vasta ripillepääsyn jälkeen. Mikä ei kyllä yhtään helpota tutkimista. Lastenkirjoja siellä ei näyttäisi pidetyn tai ainakaan ne eivät ole säilyneet. Toistaiseksi umpikuja. Pitää katsoa, löytyisikö tuomiokirjoista jotakin. 

Vaimo Marian kohdalla pääsin sentään yhden sukupolven taaksepäin. Hänen vanhempansa olivat Yrjö Juhonpoika ja Anna Juhontytär Länkipohjan Ala-Kauppilasta. Tässäkin kohdassa jälki uhkaa häipyä. Annasta ei ole kirkonkirjoissa kerrottu yhtään mitään lisätietoa. Yrjö ilmeisesti oli Ala-Kauppilan isännän Erkki Juhonpojan veli. Oliko heillä yhteys Kauppilan aiempaan isäntään Juho Juhonpoikaan ja jos oli, niin millainen?

Olisi kovin houkuttelevaa ajatella, että kyseessä olivat isä ja pojat. Eräs tuomiokirjamerkintä puhuu kuitenkin Erkin kohdalla sisaruksen lapsesta (syskonsbarn). Toistaiseksi en ole sellaista palapeliä saanut koottua, jossa kaikki palaset olisivat sievästi kohdallaan. Vielä en kuitenkaan aio Simoa ja Mariaa hylätä historian hämärään.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Reikäkortteja

Perjantaisin aina tarkistan, mitä arkistolaitos on viikon sisällä digitoinut. Tällä kerralla huomioni kiinnittyi Kansaneläkelaitoksen henkilökortit -arkistoon, jota mielestäni ei ole aiemmin kuvattu. Kyse näyttää olevan  ennen vuotta 1884 syntyneiden henkilöiden hakemistokorteista. Mitä tietoa korteilla sitten on? No ne näyttävät tällaisilta: 


Valitsin kortin ihan umpimähkään. Kun Kansaneläkelaitoksesta on kyse, täytyy korttien liittyä joko kansaneläkkeeseen tai sairausvakuutukseen. Kansaneläkettä kai alettiin maksaa sodan jälkeen. Sairausvakuutuslaki tuli voimaan 60-luvulla. Reikäkortti taas tarkoittaa sitä, että tiedot on syötetty tietokoneelle. Vai olisiko Kansaneläkelaitoksessa käytetty korttitallenusta jo ennen tietokoneaikaa? En tiedä, milloin laitos sai ensimmäisen tietokoneensa, mutta veikkaan 1960-luvun loppua. Reikäkortteja käytettiin vielä 70-luvun alussa, mutta tuskin kovin pitkään.

Kortille on siis kirjattu henkilön nimi, syntymäaika, numero ja kuntatieto. Ymmärtääkseni siihen on rei'itetty täsmälleen samat tiedot. Siinä ei näyttäisi olevan henkilötunnusta (sosiaaliturvatunnusta), mikä voisi ajoittaa kortin 60-luvulle. Arkisto on tietojenkäsittelyn historian kannalta mielenkiintoinen. Tosin seuraavia tallenteita voi olla jo vaikeampi digitoida. Hämärä muistikuvani kertoo reikänauhoista ja magneettinauhoista. 

Voisiko sukututkija hyödyntää arkistoa jollakin tavalla? Tuskinpa. Kortit ovat aakkosjärjestyksessä, joten etsimänsä henkilön pystyy kohtuullisessa ajassa haarukoimaan esiin. Kortista saisi hänen syntymäaikansa ja kenties kotikuntansakin selville. Ennen vuotta 1884 syntyneen syntymäajan saa kuitenkn useimmissa tapauksissa jostain muualta helpommin. Kortteja tuskin on tehty kuolleille, joten voisi olettaa henkilöiden olleen elossa 60-luvulla. Jos nuo kuntakoodit jostakin löytyvät, voisi kyseisen seurakunnan hautausmaalta yrittää etsiä sukulaisensa hautakiven. Olettaen, ettei kuolinaika ja -paikka ole tiedossa entuudestaan.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Ihan tavallinen Salminen

Evert Jaakko Isakinpoika syntyi Hämeenkyrössä 1853, hänen isänsä oli sieltä kotoisin. Evert oli isoäitini serkku, tosin tätä paljon vanhempi. Perheensä mukana hän muutti jo seuraavana vuonna Suoniemen Kuljuun. Isä työskenteli renkinä eri taloissa. Jossain vaiheessa hän oli myös Siuron sahalla töissä. Perheen asuinpaikka vaihtui usein talosta ja torpasta toiseen. Ilmeisesti perhe kuitenkin tuli jollakin tavalla toimeen, koska Evert lähti maailmalle vasta 17-vuotiaana. 

 Siuronkoski oli Evertille tuttu paikka. Silta tosin on 1900-luvun puolelta. Lähde: wikimedia


Seurasi vaihe, jolloin Evert kierteli renkinä eri taloissa Pirkkalassa, Hämeenkyrössä, Mouhijärvellä ja uudestaan Pirkkalassa, jonne hän tuli 1879. Ollessaan renkinä Pirkkalan Hyhkyn Mattilassa hän avioitui Matilda Kristerintyttären kanssa. (En oikein tiedä, millä nimellä Kristeriä on aikanaan kutsuttu, kenties Ristoksi? Vai onko se vasta uudempi nimimuoto?) Matilda oli kotoisin Ylöjärveltä. Lapsia alkoi tietysti syntyä. Kaikkiaan pariskunnalla oli yhdeksän lasta, joista neljä kuoli pienenä. Evert ja Matilda eivät ole saaneet osakseen mitään huomautuksia rippikirjaan, siinäkin suhteessa siis hyvin tavallista väkeä. 

Hyhkyyn kerran tultuaan Evert myös siellä pysyi. Hän oli ensin renkinä, mutta muuttui pian työmieheksi. Hän sai 1890 alkavassa rippikirjassa sukunimen Salminen. Ei kovin persoonallista, Salmisia näyttää olleen jo Hyhkyssä henkikirjan mukaan toistakymmentä. Perheen mäkitupa oli Mattilan talon vuokramaalla. Tuosta 1915 henkikirjasta näkyy, että  Evertin ja Tildan lapsista vanhin oli muuttanut kotoa pois ja yksi tytär oli lähtenyt Amerikkaan. Muut lapset asuivat vielä vanhempiensa luona. Henkikirja onkin sitten viimeinen lähde, mikä perheestä on käytettävissä. 

Hyhky on nykyisin Tamperetta. Se on suunnilleen Pispalan ja Epilän välissä. Tuohon aikaan se lienee ollut jonkinmoista Pispalan jatketta. Ainakin mäkitupalaisia oli paljon. Mahdollisesti Evert kävi töissä jollakin tehtaalla, niitä oli silloin Pispalassa useita. Saattoi hän olla Mattilan muonarenkikin. Evert ja Tilda tuskin ehtivät muuttua tamperelaisiksi. Hyhky liitettiin kaupunkiin 1930-luvun loppuvuosina.