torstai 21. joulukuuta 2017

Kaikki loppuu aikanaan

Nyt on tullut tämän blogin päättämisen aika. Pitkään olenkin näitä tekstejä kirjoitellut, muistaakseni lähes seitsemän vuotta. Alkuun julkaisutahti oli kiivaampi. Viime aikoina on menty teksti per viikko -vauhtia. Joskus asetin tavoitteeksi tuhat tekstiä. Tavoite ei toteudu. Minun pitäisi kirjoittaa vielä yli kaksi vuotta, jotta siihen pääsisisin. Ei ole mielekästä jatkaa vain tietyn lukumäärän takia.

Miksi lopetan? Motivaatio on heikentynyt niin, ettei kirjoittaminen ole enää kivaa. Ehkä aiheetkin ovat hiukan ehtyneet, mutta se ei ole suurin syy. Oma sukututkimukseni on hidastunut, koska kaiken nopeasti selville saatavan olen jo ajat sitten tutkinut ja ylöskirjannut. En myöskään odota, että vaatimattomat esivanhempani olisivat aivan päntiönään olleet käräjöimässä. Tai ainakaan missään mehukkaammissa jutuissa mukana. Sellaisesta en ole ainakaan tähän mennessä löytänyt mitään merkkejä.

Jätän tekstit ainakin toistaiseksi verkkoon. Ehkä joku voi löytää niistä jotain kiinnostavaa vielä muutaman vuoden ajan. Samalla haluan kiittää kaikkia teitä, jotka olette jaksaneet niitä lueskella ja/tai kommentoida. 

Kirjoittamista en lopeta, en myöskään sukututkimusta. Etenen omaa verkkaista tahtiani. Ehkä tulen vielä verkkoon sukusivujeni yhteydessä harvakseltaan ilmestyvien blogitekstien kautta. Se ei kuitenkaan tapahdu ihan heti. 

Anneli toivottaa kaikille lukijoilleen oikein hyvää ja rauhallista joulunaikaa sekä onnea tuleville vuosille.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Pieniä tapahtumia Ikaalisissa 1920

Olen edelleen selailemassa Ikaalinen-lehteä, nyt vuodelta 1920. Ihan ensimmäisenä kiinnitin huomiota ilmoitukseen, jossa Galerie Hörhammar Helsingistä ilmoitti ostavansa vanhoja ryijyjä. Jopa hyvään hintaan. Lukijoita kehotettiin lähettämään tiedot ryijyn väristä, kuvioista, iästä ja hinnasta. Myös pilaantuneet ja kuluneet ryijyt kelpasivat. Lisäksi haluttiin silkkishaaleja ja antiikkisia talonpoikaiskaluja (?). Mihin tarvittiin pilaantuneita ja kuluneita ryijyjä? Otettiinko niistä kenties malleja uusiin? 

Huopionkosken mylly- ja sahaosuuskunta ilmoitti huutokaupasta, jossa etsittiin tekijöitä Huopion ylisen kosken niskaan kallioon louhittavaksi (reittiä?) kanavan tulvavesien pääsyä varten. Tekstistä tuntuu puuttuvan sana, jonka tilalle laitoin tuon sulkeissa olevan. Ilmoitus oli suunnattu kivimiehille. Ehkäpä heille oli selvää, mitä piti louhia. Huopionkoskesta löytyy verkosta kuvia, tässä 50-luvulla otettu. Kuvien perusteella on vaikea sanoa, miten vaativa homma oli kyseessä. Tuskin ihan helppokaan, tuohon aikaan.  

Isoröyhiössä havaittiin hirven salakaato maaliskuussa. Metsänvartija löysi tapetun hirven lihat erään torpan läheltä lumen sisään haudattuina ja suolattuina sekä tiinun sisälle kätkettyinä. Torpan poika myönsi haudanneensa lihat. Ampujaa hän ei aikonut missään tapauksessa kertoa. Sanoi kuitenkin tällä olleen hyvän kiväärin. Hirven lihat olisivat varmaan olleet hyvä lisä torpan ruokatalouteen. Taisi kuitenkin hirvenmetsästys olla tarkkaan säänneltyä tuohon aikaan. Hirvikanta oli ilmeisesti paljon pienempi kuin nykyisin. Miten lienee metsänvartija lihojen jäljille päässyt? Löysikö metsästä jälkiä vai oliko joku kertonut?

torstai 7. joulukuuta 2017

Kreeta Vesilahdelta

Tämä ei tosiaan ole mikään sankaritarina, ihan vain tavallisesta naisihmisestä kertoilen. Törmäsin Aamulehdessä 1.1.1920 Kreeta Seppälän muistokirjoitukseen. Hän oli kuollessaan 85-vuotias ja oli lehden mukaan toiminut kiertokoulunopettajana kolmisenkymmentä vuotta. Kreeta ehti vain hädin tuskin itsenäiseen Suomeen. Kiertokoulunopettajat kuitenkin omalla työllään nostivat tavallisen kansan sivitystasoa ja siten valmistivat maata uuteen aikaan. Kreeta tuskin työskenteli enää maan itsenäistyttyä. Moni nuorempi kiertokoulunopettaja jatkoi 30-luvulle saakka pienten lasten opettajana. 

Mutta Kreetasta tarkemmin. Hän syntyi 1834 Vesilahden Köpin taloon, jonka isäntä hänen isänsä oli. Tästä tuli kuitenkin pian eläkeläinen ja entinen talollinen. Niinpä piti Kreetan aikuistuttuaan lähteä piiaksi. Sukunimi Seppälä lienee peräisin ajalta 1849 - 1884, jolloin Kreeta työskenteli Jokioisten kylän Seppälässä. 1884 hän muutti asumaan Jokioisten Rassalle ja sai tittelin kiertokoulunopettaja. 

Rippikirjat eivät tietenkään kerro, mikä sai Kreetan alkamaan opettajaksi. Ehkä piian ammatti kävi 50-vuotiaalle raskaaksi. Yhden kerran on pappi merkinnyt Kreetan olleen heikkonäköinen. Merkintä ei kuitenkaan toistu, joten se voi olla virhe. Tai sitten hän tarvitsi vain yksinkertaisesti silmälasit ja onnistui jostain sellaiset hankkimaan. 

Hänellä täytyi kuitenkin olla hyvä luku- ja kirjoitustaito sekä perustiedot opetettavista asioista. Lasten kanssa pärjäämisestä oli ainakin etua noin pitkällä uralla. Mitään merkintää koulutuksesta ei ole. Lieneekö sellaista seminaareissa vielä tuolloin edes ollut tarjolla? Ehkä joku aiemmin samassa työssä toiminut opasti hänet ammattiin. Jos muistokirjoituksen tieto 30 palveluvuodesta pitää paikkansa, olisi Kreeta lopetellut opettajan toimessaan joskus 1910-luvulla. Lainaan tähän loppuun muistokirjoitusta: "Hänellä oli harvinainen taito saada lapset voittamaan lukemisen ensi vaikeudet."