perjantai 27. helmikuuta 2015

Kirstikin katosi mustaan aukkoon

Aiemmin olen tainnut jossakin tekstissä nimitellä Pirkkalan seurakuntaa mustaksi aukoksi, koska sieltä on ilmaantunut lähiseurakuntiin henkilöitä, joita en ole kyennyt Pirkkalassa jäljittämään. Todennäköisesti vika on enemmän minun kuin Pirkkalan. Tällä kertaa kävi kuitenkin toisin päin. Kirsti Juhontytär avioitui Harjun seurakuntaan 1768. Puoliso oli tilallinen Heikki Heikinpoika Marttila. Oikeastaan tarvitsisin vain heidän kuolinaikansa, Kirsti kun on esitätini enkä aio hänen jälkipolviaan selvittää.  

Kuvien lähde: Digitaaliarkisto

Siinähän he Marttilassa ovat. Kirstin syntymävuosi tosin poikkeaa yhdellä, hän syntyi 21.7.1744 naapuriseurakunnassa Kyrössä Sasin rusthollarin nuorimpana tyttärenä. Ja vielä varmemmaksi vakuudeksi alempana samalla sivulla 1779. 

 
Lapsia syntyi Hiskin mukaan neljä, mutta rippikirjasivulla eiintyvä Albertiina sopisi hyvin mukaan katraaseen. Häntä ei Hiski tunne, lieneekö kastettu jossain muualla. Merkillinen rasti Heikin nimen edessä ei tarkoittane kuolemaa, koska hänetkin on siirretty alemmas. 

Eipä siis muuta kuin seuraavaa rippikirjaa tutkimaan. Vastaan tulevaan ongelmaan olinkin jo varautunut. Nimittäin 1779 perustettiin Ylöjärven saarnahuonekunta, jonka omat rippikirjat alkavat 1782. Sekä Harju että Ylöjärvi kuuluivat tuohon aikaan Pirkkalan emäseurakuntaan.  Marttila on Harjun kirjoissa lähellä Runsasta, joka tuntuu mielestäni ylöjärveläiseltä. Ylöjärven kirjoista löytyy kyllä Marttila, mutta ei Heikkiä eikä Kirstiä sieltä. Kun nuorin lapsi Matti syntyi Harjussa, tituleerattiin Heikkiä jo entiseksi tilalliseksi. Jonnekin ovat siis tuossa välissä muuttaneet. Apua ei näytä olevan lukuisista Hiski-hauistakaan. Pahuksen Pirkkala!

maanantai 23. helmikuuta 2015

Tielle kuollut ja muita kommentteja

Esitätini Kaarina Luukin kohdalle haudattujen  luetteloon on pappi kirjoittanut "dödde hastigdt om natten emellan Culju och sin hemwist på wägen". Hänet on haudattu 21.12.1720 Mouhijärvellä tai pikemminkin kai Suodenniemellä. Kuljusta oli siis Kaarina ollut tulossa kotiinsa, kun oli matkalla äkkiä kuollut. Miksi 64-vuotias nainen oli päättänyt lähteä liikkeelle yöllä? Vai tarkoittiko pappi tuolla "på wägen" vain sitä, että hän oli matkalla kotiinsa, mutta saattoi yöpyä jossakin. Kun lisäksi yhden esiäidin kohdalla oli merkintä "ollut raskaana, jättänyt jälkeensä miehen ja kaksi pientä lasta" ja yhtä esi-isääni moitittiin innokkaaksi käräjöimään, piti merkintöjä ruveta katsomaan tarkemmin. 



Daniel Nyblinin valokuva Fredril Ahlstedtin maalauksesta Uudisasukkaan suru
 
Siispä Hiski avuksi. Kun selaa Mouhijärven haudattujen luetteloa vuodesta 1700 lähtien, huomaa tämäntyyppisten merkintöjen alkavan suunnilleen 1706. Aluksi ne liittyvät yleensä haudatun kuolemaan tai juuri sitä edeltäneeseen aikan ("siuk i några mån.", "war blindh , bårdtagen och upswull i 3 åhr"). Sitten mukaan alkaa tulla luonnehdintoja kuolleesta ja hänen elämästään ("war berycht. så wähl som hennes andre syster för troldom och widskapelser", "en gl. swensk gumma, upph. sigh här med wall. o. betl.", "som lemna ett godt nampe om sigh och ett lijtet spädt barn", "war afwijta och slööt omsijder sitt elendige lefwerne", "en Juda :dr. af Abraha slächt"). Jotkut tekstit liittyvät ajankohtaan ("blef förskräckl för fijendens ankomst, skulle föda men moste medh sitt foster sluuta lifv.", "en öfwerste af dhe Ryske, doch af Luther religion", "en gl. trollgubbe, blef basat af en Rysk Leutn., så at han nödgad säta lijfwet till 3 dagar derefter"). Yksi enemmänkin maailmaa nähnyt löytyi ("öfw. 50 åhr seglat en stoor dehl af werlden igenom, warit fången i Turckiet o. anderstädz, kastat sig monga Potentaters pass o. besk.").

Miksi pappi teki merkintöjään? Rippikirjoja ei vielä tuohon aikaan pidetty, ehkä hän vain halusi kirjata ylös seurakuntalaisistaan kuulemansa. Vaikka näiden maallinen matka päättyi, jäi toki yleensä omaisia elävien kirjoihin. Vähitellen 1720-luvulla merkinnät muuttuvat harvinaisemmiksi ja päättyvät lopulta kokonaan. Luettelo Mouhijärven papistosta löytyy verkosta.  Ajallisesti merkinnät sopisivat kirkkoherra Matthias Tammelinuksen tekemiksi. Tosin niitä on tehty muutamia vielä hänen kuolemansa jälkeen. Kirkkoherra ja rovasti itse on saanut merkinnän "förrättat Gudztiensten först i kyrckan sedan på Prästegården".

perjantai 20. helmikuuta 2015

Pitääkö mun kaikki itte tutkia?

Jokin aika takaperin vaihdoin tietoja erään sukututkijan kanssa. Kumpikin tulostimme sukutauluja omista sukuhaaroistamme, jotka jossakin vaiheessa ajassa taaksepäin mentäessä yhtyvät. Tunnustan, en muistanut laittaa näkyville käyttämiäni lähteitä. Niitä tosin ovat tässä tapauksessa vain rippi- ja historiakirjat. Kumminkin ne pitää hänelle ilmoittaa. Ei lähteitä muistanut hänkään. Sikäli hiukan hankalampaa, että hän on ilmeisesti tutkinut ainakin henkikirjoja, mahdollisesti myös tuomiokirjoja. Taidan vilkaista ainakin ensin mainittuja ennen kuin kirjaan tiedot sukututkimusohjelmaan.

Tästä päädyin taas vanhaan ongelmaani. Jos seurakunnasta on olemassa SAY, Iso-Iivarin talonhaltijaluettelot ja kukaties käytettävissä jonkun tekemä sukukirjakin, niin pitääkö tiedot silti itse varmistaa? Jokainen sukututkija ratkaisee asian omalla tavallaan. Riippuuhan se tavoitteistakin. Kovin laajaa sukukirjaa ei varmasti pysty yksin tekemään. Ainakin 1900-luvun osalta joutuu turvautumaan muiden antamiin tietoihin. Omat tavoitteeni ovat pienimuotoisemmat. Tutkin itse sen, minkä ehdin ja vain sen kirjaan koneelle. 

Näissä riittää tutkittavaa. Lähde: Digitaaliarkisto

Edellä oleva ei suinkaan tarkoita, että omat tutkimukseni olisivat virheettömät. Siksi onkin mukava vaihtaa toisten tutkijoiden kanssa tietoja. Voi löytää omat virheensä. Ja vaikka niitä ei löytyisikään, niin tiedot on kaksinkertaisesti varmistettu. Onhan myös mahdollista, että toinen on hoksannut sellaista, mikä itseltä on jäänyt huomaamatta. Sellaista, mikä on sitten itsekin helppo lähteistä varmistaa. Tämä koskee erityisesti muuttoja sekä vävyjen ja miniöiden alkuperää. Sitä paitsi on oikein lohduttavaa pähkäillä yhdessä niitä vaikeita tapauksia.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Maisa - Maria vai Marketta?

Kirjoittelenpa toisenkin jutun etunimistä. Myös tämä liittyy henkikirjoihin. Ensinnäkin hämmästyin sitä, että nimi Maisa esiintyy niissä 1600-luvulla niin usein. Olen ymmärtänyt, että se on Maria-nimen jonkinlainen puhuttelumuoto ja että kasteessa olisi kuitenkin käytetty Mariaa. Vähän samaan tapaan kuin Maria Kristiinasta toisinaan tuli Maija Stiina, jopa rippikirjoihin. No, näiden Maisojen kastemerkintää ei voi mistään tarkistaa, koska kastettujen luetteloita ei heidän syntymänsä ajoilta ole.

Ihmettelyni lisääntyi, kun Antilan taloon Ylä-Satakunnan alisessa kihlakunnassa tuli n. 1662 miniäksi Maisa. Maisana hänet kirjattiin henkikirjoihin koko 1660-luvun. Tuosta seurakunnasta on olemassa rippikirja  jo 1670-luvulta ja siellä Antilan pojan vaimona olikin Marketta. Olisiko siis Maisa kuollut ja mies avioitunut nopeasti Marketan kanssa? Ajallisesti se vuoden sisään mahtuisi. Onneksi katsoin vielä 1670-luvun henkikirjoja. Niissä vuorottelivat Maisa ja Marketta niin, että uskoakseni samasta naisesta oli kuitenkin kyse. Ilmeisesti myös Markettaa voitiin kutsua Maisaksi. 

Muistan, että olen miettinyt samaa asiaa joskus ennenkin. Silloin kyse oli mahdollisista siskoksista. Oliko talossa ollut tyttäret Maria (jota Maisaksi kutsuttiin) ja Marketta? Vai oliko tässäkin yksi ja sama ihminen, Marketta, joka välillä kirjattiin Maisaksi henkikirjoissa. Muistaakseni silloin jätin Marian pois, koska häntä en pystynyt varmistamaan. Marketan avioliitto löytyi todistamaan hänen olemassaolonsa.

Rippikirjoista en Maisaa muista. Ei ehkä vain ole osunut kohdalle. Sen sijaan Kaarin (tai Kaarina, miten Carin nyt vain halutaan suomalaisessa muodossa esittää) tai Katariina on monta kertaa muuttunut niissä Kaisaksi. Yhdessä kylässä saattoi olla monta Mariaa. Ehkä puhuttelunimillä pyrittiin heitä erottelemaan toisistaan ja joskus epäviralliset nimet päätyivät asiakirjoihin saakka.





Marjatta Gallen Gallen-Kallelan museon kuva-arkistosta

perjantai 13. helmikuuta 2015

Beata vai Piitu?

Mouhijärven esivanhempia selvitellessäni huomasin, että aika moni esiäiti oli 1700-luvulla saanut nimekseen Beata. Kaikkiaan heitä on tallentunut tiedostoihini 25 kappaletta, valtaosa juuri Mouhijärveltä. He ovat syntyneet 1600- ja 1700-luvuilla, myöhäisin on 1803 Orivedellä kastettu Beata Erkintytär Mikkola. Paikallisen murteen tuntien en voi olla ihmettelemättä, kutsuiko tavallinen kansa Beatojaan Peatoiksi, Peetoiksi, Piitoiksi vai Piituiksi. Nimihän voisi olla myös muodossa Pieta, mutta kun siitä mouhijärveläisittäin taitaisi tulla Piata, en oikein usko siihen vaihtoehtoon. Ehkäpä sitten Piitu.

Pakkohan tähän on laittaa  pietà-kuva, tällä kertaa Michelangelon Pietà. Lähde: http://www.all-free-photos.com

Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu tietää kertoa, että Beataa on 1900-luvulla annettu nimeksi keskimäärin 20 lapselle vuodessa. Tällä vuosikymmenellä nimen suosio on kasvanut, 168 lasta on saanut Beatan nimekseen. Luultavasti useimmat heistä ovat ruotsinkielisiä. Beata nimittäin esiintyy vain ruotsinkielisessä almanakassa. Nimipäivä on 2.12. Pieta on tällä vuosikymmenellä annettu nimeksi 48 tytölle. Aiemmin suosio on ollut luokkaa muutama vuotta kohti. Piitu ja Piita ovat virallisina niminä olleet vielä harvinaisempia. Tosin Piitu on 2000-luvulla selvästi yleistynyt.

Mahtoivatkohan esivanhempani tietää Beatan merkitystä? Ehkäpä hyvinkin, jos papit valistivat. Autuas tai onnellinen. Taitaa tulla latinasta (?) eikä ilmeisesti esiinny raamatussa, josta useimmat 1700-luvun nimet oli otettu. Kaunis nimi, joka saisi yleistyä suomenkielistenkin keskuudessa. Peruskoulun käyneiden kieli kun taipuu ääntämään pehmeän b:n eikä ea-kirjainyhdistelmänkään pitäisi olla liian hankala.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Voisiko kuvantunnistamisen joukkoistaa?

Ajatus tuli mieleen Suku Forumin keskusteluketjusta, jossa kuitenkin enemmänkin pohdittiin kasvojentunnistusohjelmien luotettavuutta. Oma hullu ideani olisi jonkinlainen somen palvelu, johon halukkaat voisivat kirjautua ja syöttää omistamiaan vanhoja valokuvia tunnistettaviksi. Palveluun liittyisi ohjelma, joka huomaisi ainakin tarkalleen samat valokuvat, mahdollisesti myös toisiaan muistuttavat henkilöt kuvissa. Näissä tapauksissa ohjelma kertoisi, että teillä kahdella on samat/toisiaan muistuttavat kuvat palvelussa. Minkä jälkeen käyttäjät voisivat yrittää pohtia keskenään, kuka kuvissa voisi olla. Palvelulta vaadittaisiin, että
- kuvia voisi tunnistaa myös niitä selaamalla ja kommentoimalla
- kuviin voisi liiittää erilaisia paikkaan, aikaan, kansallisuuten ym. liittyviä määritteitä
- kuvia voisi palvelusta tallentaa itselleen vain pyytämällä omistajan luvan
- kuvien pitäisi olla ainakin 50, ehkä jopa 70 vuotta vanhoja
- häiriköinti olisi mahdollisimman tehokkaasti estetty.
Olen joskus kokeillut Googlen kuvahakua jollakin kuvatiedostolla, mutta aika heikoin tuloksin. Muistaakseni jotain löytyi omilta sukututkimussivuiltani, mutta ei kaikkea niiltäkään. Voihan olla, että parempiakin kuvahakuja verkossa on. Harva kuitenkaan kai syöttää tunnistamattomia kuvia mihinkään, kun niille ei oikein ole erityistä paikkaa. Isovanhempiemme ja heidän vanhempiensa albumeissa on kuitenkin valtava määrä kuvia, jotka seuraava polvi pahimmassa tapauksessa kantaa kirpputorille tai hävittää. Ei kiinnosta, kun tietoja kuvien esittämistä henkilöistä ei ole.

Tiedän kyllä, ettei vanhojen valokuvien tunnistaminen kiinnosta mainostajia. Palvelun pystyttäminen ei kannata taloudellisesti. Ehkä tunnistusprosenttikaan ei olisi kovin iso. No, olipahan vain tuollainen hullu idea.




Mikko Slöörin valokuva Gallen-Kallelan museon kuva-arkistosta Juuri tällaisia kuvia on vanhoissa albumeissa paljon. Ainakin niiden tarkkuuden luulisi riittävän tunnistamiseen.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Jotkut tulivat takaisin

Ancestry.se ilmoitti, että kaikkiin Ancestryn brittiläisiin kokoelmiin pääsee tänä viikonloppuna ilmaiseksi. En linkitä hakusivua, kun se vaikuttaa olevan vain tunnukset omistaville. No, minulla ei sinänsä juurikaan ole yhteyksiä Britanniaan, omissa sukuhaaroissa ei tiettävästi lainkaan. Jos ei ihan nykypäivää oteta huomioon. Mutta muistitiedon mukaan kotikylältä on yksi henkilö aikoinaan sinne muuttanut. Olen aina miettinyt, miten kielitaidoton ennen sotaa tuli lähteneeksi Lontooseen. Tietokannat eivät vastanneet. Ainoa samalla nimellä ja syntymävuodella varustettu oli matkustanut Liverpoolin kautta Kanadaan. Onhan etsimäni henkilö tietysti voinut avioitua. 

Noista brittiläisistä tietokannoista olen aiemminkin (kun ne ovat olleet vapaasti käytettävissä) etsinyt tietoa nimenomaan Iso-Britanniaan saapuneista ja sieltä lähteneistä matkustajista. Olen silloin hakenut Suomessa käymässä olleita tai tänne palanneita Amerikan siirtolaisia. Sukulaispariskunnan Suomen vierailu 30-luvulla siellä näkyy, samoin kotimaahan palannut sukulaisperhe ja pari kotikylän miestä. Suomalaiset nimet ovat olleet vaikeita briteillekin, niinpä kaikkia takaisin tulleita en ole löytänyt.

FÅA:n romutetun rahtilaivan M/S Asynjan ankkuri Helsingin Liuskasaaressa. Lähde: wikimedia
Olen ihmetellyt, miksi näistä kotimaahan palanneista on niin vähän tietoa. Siirtolaisinstituutti varmaan tietäisi, mutta en ole tullut kysyneeksi. Luulisi, että laivojen  matkustajaluettelot olisi pitänyt laatia kumpaankin suuntaan matkattaessa. Ovatko ne olemassa jossakin? Kuka tekisi niistä hakukelpoisen tietokannan? Useinhan Amerikan reissun ajankohta on vain hyvin summittaisesti tiedossa, joten luetteloita ei oikein voi ruveta selaamaan, vaikka niitä jossakin saisikin eteensä. Takaisin palanneet eivät ehkä ole yhtä kiinnostavia kuin uudelle mantereelle jääneet. Kertomatta jäänyttä tai jo unohtunutta tietoa voisi silti löytyä heistäkin.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Kateuden aihe ja turhauttavaa etsintää

Arkistolaitos on viime viikkoina digitoinut tuomiokirjakortistoa. Heräsin minäkin miettimään, olisiko tässä vielä hyödyntämätön lähde, kun Länsi-Suomikin on mukana. Takaraivossa tosin jokin hämärä mielikuva kertoi, ettei kortisto ole ihan uusi tuttavuus. Mutta nyt siis paikannimikortiston kimppuun etsimään pirkanmaalaisia osumia. Paitsi, ettei sellaisia juurikaan taida olla. Mitä nyt Selkee Mouhijärveltä on päässyt mukaan, kun siihen liittyvää asiaa oli käsitelty Ulvilassa. Hämärä muistikuva vahvistui pikaisella selauksella, Ylä-Satakuntaa ei ole kortistossa. Hiukan käy kateeksi ala-satakuntalaisia. 1600-luvun tuomiokirjat eivät ole helpointa mahdollista luettavaa. Kortisto ainakin nopeuttaisi etsimistä.

Muuten olen edelleenkin saanut aikani kulumaan pitkälti henkikirjojen parissa. Tarkistamista riittää, kun olen aika monen sukuhaaran kohdalla lopettanut siihen, mihin kirkolliset lähteet päättyvät. Katselin myös vähän, mitä muuta tositekirjoista löytyy. No yksi sakkoluettelo kertoi humalassa ja muutenkin sopimattomasti käräjillä esiintyneestä esi-isästä, joka kaiken lisäksi oli jonkinlainen tappelupukari. Jotain pientä löydön tapaista siis. Autiotilaluetteloita ja luetteloita viljelykseen otetuista tiloista selasin myös.

Eräs tila oli joutunut autioksi. Ei toki asumattomaksi, mutta kykenemättömäksi maksamaan veroja. Sen otti viljelykseen 1700 muuan Matti Yrjönpoika, joka valitettavasti heitti henkensä jo samana vuonna. Tilan pitoa jatkoi Matti Matinpoika, luultavasti edellisen poika. Hän oli esi-isäni. Olen pitkään etsinyt lähdettä, joka vahvistaisi näiden kahden Matin sukulaisuuden. Sellaista ei nytkään löytynyt. Lähteistä kyllä näkyy tilan ottaminen viljelykseen ja jossakin oikeuden pöytäkirjassa mainitaan tilalle myönnetty verovapaus.  Taisipa olla niinkin, että muutamat pitäjän tilalliset menivät takuuseen Matti Matinpojan maksukyvystä. Mutta pieniä sanoja son, fader, niitä ei teksteissä näy. 

Jos Matti Matinpojan lapset hiihtivät 1700-luvun alussa, eivät he tehneet sitä näin hyvissä tamineissa. Lähde: Gallen-Kallelan Museon kuva-arkisto
Uusia lähteitä on vaikea löytää, mutta periksi ei pidä antaa.