keskiviikko 9. elokuuta 2017

Uudelleen Helenankadulla

Kiitos Esko K-niemelle ystävällisestä kommentista taannoiseen tekstiini. Se palautti mieleeni hyvät aikomukseni hankkia kuvia Armonkalliosta 100 vuotta sitten. Olenko edennyt asiassa? Hyvin vähän. Jossain vaiheessa kaivoin esille sähköpostiosoitteen, josta Tampere-seuran kuvista voisi kysellä. Yhteydenotto on jäänyt, ihan omaa saamattomuuttani. Kun vanhojen sanomalehtien digitointi on edennyt kirjoitukseni jälkeen, päätin nyt katsoa, onko Helenankadusta jotain vuosien 1911 - 1920 lehdissä. Tyydyin Tampereella ilmestyneisiin lehtiin, Helenankatuja kun lienee useammassa kaupungissa. 

Varsinaisiin uutisiin katu oli päässyt vain kaksi kertaa. Tuossa Helenankatu 2:n saunassa tapahtui varkaus kesäkuussa 1915. Jutussa ei mainita mitään varastetusta tavarasta eikä varkauden uhriksi joutuneesta. Toinen uutinen käsitteli vesijohtoverkon laajentamista Armonkallion alueella. Vesijohtoa suurennettiin osalla katua 50 mm:stä 100 mm:iin. Lisäksi sitä jatkettiin kadun lounaispäässä 50 mm:n paksuisena. Ajan tapahtumiin liittyy myös vuosina 1917 ja 1918 toistunut ilmoitus maidon jakelusta useissa osoitteissa, mm. Helenankatu 10:ssä. Jakelu tapahtui tietenkin korttia vastaan. Mitä lienee tuossa talossa ollut, mahdollisesti kauppa?

Muuten Helenankatu tuli esille vain ilmoituksissa. Asuntoja oli vuokrattavana, tavaroita oli kadotettu ja löydetty, kaikenlaista oli myytävänä, huutokauppojakin pidettiin ja erilaiset ammatiharjoittajat mainostivat palvelujaan. Tein pienen luettelon näissä ilmoituksissa esiintyvistä nimistä. Helenankadulla vaikuttivat ainakin Heikki Helin, A. Helin, O. Rantanen, E. Rantanen, M. Henriksson, Svanholm, H. Kenkkilä, A. E. Päivinen, Lindberg, Lahti, J. Hakala, Sundell ja A. Lehtinen. Monesta ilmoituksesta puuttuivat nimet kokonaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti