maanantai 4. toukokuuta 2015

Amandan jäljillä

Etsiskelin yhtä Amandaa, josta tiesin vain etunimen ja sen, että hän oli syntynyt 1869 Kullaalla. No, siellä oli tuona vuonna syntynyt kaikkiaan neljä tyttölasta, joille annettiin nimeksi Amanda. Kun heidän vaiheittensa selvittäminen  ei tuntunut kohtuuttoman vaikealta, päätin katsoa, kuka heistä olisi se oikea. Tästä Amandasta kerron, koska hänen vaiheensa ovat aika tavallisia, mutta poikkeavat kumminkin hiukan kaikkein tyypillisimmästä tarinasta.

Amanda syntyi huhtikuussa 1869 itsellisperheeseen, jonka isä oli Israel ja äiti Eeva. Muutamat perheen lapsista kuolivat pieninä. Amandan ohella aikuiseksi kasvoi vain veli Kalle. Perhe muutti 1871 Kokemäen Kuoppalan Kierikalle, jossa Israel työskenteli muonarenkinä. Amanda lähti itsekin palvelukseen Kierikalle. Hänelle syntyi avioton poika Frans 1886. Vanhemmat Israel ja Eeva kuolivat 1890. Amanda oli piikana muutamassa talossa, viimeksi Kakkulaisen Lääkärillä. Sieltä hän lähti poikansa kanssa Pertteliin 1892. Hän oli ottanut käyttöön sukunimen Salminen.

Tässä kohdassa pysähdyin miettimään, mikä sai Amandan lähtemään yli 100 kilometrin päähän (jos nyt kartalta oikein arvioin). Oliko siellä ennestään joku tuttu? Perttelissä Amanda asettui Inkeren Katrinebergiin. Se oli iso kartano, jossa oli aiemmin toiminut meijerikoulu. Etsikö Amanda itselleen parempaa työpaikkaa? Muuttaneiden luettelossa hän oli irtolainen, rippikirjassa piika, mutta kun poika Frans1903 muutti Turkuun, kutsuttiin tätä muuttaneiden luettelossa emännöitsijän pojaksi.

Inkeressä oli tarjolla huvejakin silloin, kun Amanda muutti sinne. Lähde: Historiallinen sanomalehtikirjasto

Amanda oli jo 37-vuotias, kun hän 1906 avioitui työnjohtaja Kaarle Hanhilahden kanssa. Tämä oli syntynyt 1874 Mouhijärvellä. Katrinebergiin hän tuli 1904 Tyrväältä. Heille syntyi 1906 loppuvuodesta tytär. Amanda kuoli viisi päivää synnytyksen jälkeen. Verkkolähteistä päätellen tytär jäi eloon ja sai myöhemmin sisaruksia Kaarlen toisesta avioliitosta. Siispä heistä ei tässä  sen enempää.

Amandan muutto Kokemäeltä Pertteliin ja suhteellisen myöhäinen avioituminen herättivät uteliaisuuteni. Muutenhan tarinassa ei ole mitään kovin erikoista. Tämä Amanda ei kuitenkaan ollut se, jota alun perin etsin. Hänetkin sitten löysin, mutta siitä joskus toisen kerran.

Amandan ja hänen läheistensä tiedot ovat peräisin SSHY:n jäsensivuilta, siksi linkit puuttuvat. En tunne jutussa mainittuja seurakuntia juuri ollenkaan. Olen siis pahoillani, jos esimerkiksi jonkin nimen taivutusmuoto poikkeaa paikkakunnalla käytetystä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti