perjantai 15. tammikuuta 2016

Ensikosketus Geneanetiin

Joulun aikaan kirjauduin Geneanetiin testatakseni sen toimintaa ja soveltuvuutta omiin tarkoituksiini. Ensin piti siirtää sinne tietoja oman koneen sukututkimusohjelmasta (SukuJutut, vanha versio). Niinpä tein ohjelmalla gedcom-tiedoston 1915 ja aiemmin syntyneistä. Halusin ottaa varman päälle, siksi tuo rajaus jo tässä vaiheessa. Sitten vain Geneanetiin ja toin tiedoston sinne. Yllätyin siitä, että siirto sujui mutkattomasti ja sukupuu rakentui oikein. Nyt minulla siis on sukupuu verkossa. 

Jotain pientä ongelmantapaistakin oli. Patronyymi olisi ilmeisesti pitänyt laittaa etunimeen eikä NSFX-tietoon (mikä se nyt sitten ikinä onkaan), johon sen laitoin ajatellessani sen silloin tulevan omaan hakukelpoiseen kenttään. Nyt patronyymi ei näy sukupuussa, vaan sitä varten pitää valita henkilö klikkaamalla. Tulosteita (jotka lyhyen tarkastelun jälkeen vaikuttavat hyviltä) varten pitäisi viedä korjattu gedcom uudestaan. Geneanetin suhtautumista aviottomiin lapsiin ihmettelin. Valintaa "lapsen isä", joka SukuJutuissa on mahdollista tehdä, en siellä mistään keksinyt. Niinpä nyt sitten N N on aina naimisissa lapsen äidin kanssa.

Mietteliääksi vetää. Lähde: pixabay

Kokeeksi lisäilin suoraan joitakin rajavuoden jälkeen syntyneitä jo kuolleeksi tietämiäni henkilöitä. Sujui ihan hyvin. Luvalla lisäsin pari lähisukuun kuuluvaa elossa olevaa, tosin vain etunimen alkukirjaimella varustettuna. Sukunimet kun ovat heillä niin tavallisia, ettei heitä pysty sukupuuhuni kuulumisen perusteella identifioimaan. Heidän näkymistään Geneanetissä on seuraavaksi tarkoitus testata. Eli saanko asetukset toimimaan niin, että he näkyisivät vain itselleni. Tämä on aika oleellinen asia. Jotta voisin lisätä sukupuuhun sellaisia ihmisiä (esim. 20-luvulla syntyneitä vanhempieni serkkuja), jotka voivat olla vielä elossa, pitäisi minun pystyä piilottamaan heidät kaikilta muilta.  

Paljon on siis vielä testattavaa. Mahdollisesti joudun luomaan toiset tunnukset, jotta näkisin, mitä muut kirjautuneet näkevät sukupuustani. Kerron enemmän, kun olen hankkinut lisätietoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti