torstai 4. huhtikuuta 2013

Kansanelämän kuvauksia

Kuten olen kertonutkin, luen mielelläni muistelmia ja elämäkertoja. Nyt olen löytänyt tavallisen kansan kertojat. En tarkoita omakustanteita, vaikka niissäkin saattaa olla ainakin paikallishistorian kannalta mielenkiintoista tekstiä. Olen löytänyt SKS:n julkaisusarjan, jolla on otsikon mukainen nimi.

Ensimmäisenä luin kirjan nimeltä Kadonnut kangas, joka on Anna Makkosen toimittama. Ison osan siitä muodostavat Ida Digertin päiväkirjamerkinnät 1890-luvulta. Lisäksi kirjassa on muutaman paikallisen (Koski Tl) elämäkerta. Nuo kansanihmisten tekstit tulevat mielenkiintoisiksi, kun toimittaja on liittänyt ne historian tapahtumiin. Samalla tavalla sukututkimus voi antaa lähikuvan jostakin ajankohdasta.

Tuon kirjan jälkeen olen ihan sattumalta valinnut kirjastosta pari muutakin saman sarjan teosta. Niissä ei toimittajan panos ole ollut yhtä suuri, mikä on hiukan vähentänyt kirjojen kiinnostavuutta. Toisaalta niissä on kerrottu tapahtumista, joista ikäiselläni historiaa harrastaneella on väkisinkin taustatietoa. Vasta nyt havahduin katsomaan SKS:n sivuilta tarkempaa tietoa julkaisusarjoista. Niitä onkin paljon, monet todella kiinnostavia. Tässä elämänvaiheessa ei voi kovin paljon ostaa kirjoja, mikä on tietysti harmi niiden kustantajaa ajatellen. Onneksi kirjastossa näyttää SKS:n julkaisusarjoja olevan hyvin tarjolla. 

Olen näissä blogiteksteissä joskus pohdiskellut sitä, milloin tavallinen kansa alkoi kirjoittaa. Käsitykseni mukaan kansakouluja alettiin laajemmin perustaa maaseudulle vuosisadan vaihteessa. Välttämättä tyttöjä ei silti laitettu kouluun, kuten käy tuosta alussa mainitusta Ida Digertin tarinastakin ilmi. Jo pari vuosikymmentä aiemmin pidettiin kylissä vuosittain muutaman viikon ajan kiertokoulua, jossa opetettiin myös kirjoittamista. Ainakin lahjakkaimmat lienevät taidon oppineetkin. Joku innokas on saattanut omaksua kirjoitustaidon myös itsekseen ja muilta kyselemällä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralla on erilaisten keräysten tuloksena paljon kansanihmisten tekstejä. Hyvin valikoituna niistä on syntynyt kiinnostavia julkaisuja. 

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran päärakennus. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Sks_p%C3%A4%C3%A4rakennus.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti