Kanssatutkijoita

Sukututkimus on aika yksinäistä puuhaa. Olen kyllä arkistoissa nähnyt, että joskus parikin henkeä saattaa perehtyä aineistoihin ja keskustella niistä vaimeasti. Liikkeellä on silloin saman suvun tai paikkakunnan tutkijoita. Ennen kuin digitoidut aineistot tulivat saataville, oli tämä ehkä yleisempää. Mikrofilmien äärellä kuului joskus innokastakin juttelua. Löytämisen ilo tarttui välillä myös ulkopuoliseen, vaikka samalla hiukan harmitti, kun oma keskittyminen herpaantui. Muistan, että joskus hankalaa käsialaa selviteltiin porukalla.

Seuraavaksi pieni episodi tältä kesältä. Erään arkiston tutkijainsaliin kävelivät sisään mies ja nainen, mies selvästi kiukkuisena. En osaa sanoa, olivatko he aviopari, sisarukset vai muuten vain samaa asiaa tutkimassa. Nainen oli ilmeisesti tilannut aineiston ja miehen oli määrä käydä sitä osaltaan läpi. Kyse taisi olla jonkun maatilan historiasta. Mies kuitenkin aina ensin kieltäytyi saamastaan tehtävästä melko äkeään äänensävyyn.  Kun nainen häntä vähän aikaa rohkaisi, hän sitten ryhtyi hommaan ja taisi löytää uusia tietoja. Sama tilanne toistui useamman kerran.

Arkistoja on toki tässäkin kaupungissa, mutta tapaus ei liity siihen.

Kun keskustelu oli suhteellisen äänekästä, vaikka nainen sitä yrittikin hiljentää välillä, aloin kyllästyä. Suunnittelin jo meneväni miehen luokse ja käskeväni häntä lopettamaan kiukuttelun. Satuin kuitenkin vilkaisemaan häntä ja huomasin, että hän oli jotenkin tuskaisen näköinen. Luulen, että hänellä oli kipuja. Ehkä hän ei ollutkaan vain äkeä tuittuilija, vaan peräti urhoollinen tutkija. Sitä paitsi hän kysyi ainakin yhden oleellisen kysymyksen: "Mitä me näillä tiedoilla tehdään?" Samaa voisi joskus kysyä itseltään.