perjantai 31. heinäkuuta 2015

Kaupunginarkisto

En muista, olenko jossakin tekstissä aiemmin kirjoittanut kaupunginarkistoista. Tai oikeastaan sana voisi olla yksikössä, tunnen nimittäin vain Tampereen kaupunginarkiston. Olen kyllä kysynyt joskus jotakin Turun vastaavasta arkistosta, mutta kun he ilmoittivat, ettei heillä ole mitään aiheeseen liittyvää, ei ole tullut siellä käydyksi. Nytkin oli tarkoitus poiketa Tampereen kaupunginarkistossa, mutta kun viime tingassa (tietysti) vilkaisin heidän nettisivuaan, huomasin, että paikkahan on kiinni heinäkuussä. No, syksyllä sitten.

Antoisinta omien tutkimusteni kannalta ovat olleet perukirjat, jotka siis eivät ole Hämeenlinnan maakunta-arkistossa, vaan Tampereella. Perukirjat saattavat sisältää nipun virkatodistuksia, joista selviää sukulaisten vaiheita. Parhaissa tapauksissa suku tulee läpikäydyksi aika laajasti. Isoäitini serkun tytär oli naimaton ja lapseton puuvillatehtaan työntekijä. Hänen perukirjassaan oli virkatodistukset koko suvusta lähtien isoäitini isovanhemmista. Arvelen, että perimisoikeus oli aikaisemmin laajempi kuin nykyisin. Joka tapauksessa tietoa avioliitoista ja kuolinajoista tuli runsaasti.

Hatanpään kartano

Perukirjojen (joista on pahvikortisto) lisäksi on paljon muuta aineistoa. Jos onnistaa, on taloyhtiön arkisto viety kaupunginarkistoon. Itse selasin Finlaysonin tehtaankoulun oppilasluetteloa. Moni kaupunkiin muuttanut on ollut Finlaysonilla töissä, arkistosta voi löytyä heistä jotakin. Jos sukulaisesi on toiminut paikallisessa yhdistyksessä, voi sitä kauttakin löytyä jotakin. Yksi sukulainen soitteli joskus 1900-luvun alussa Tampereen Ulkotyöväenyhdistyksen soittokunnassa. Senkin arkisto pitäisi selata läpi. Muistaakseni arkistossa on joko puhelin- tai osoiteluettelo 1900-luvun alkuvuosilta. Jos on aikaa, poikkea siis virastotalolla. Henkilökunta on avuliasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti