torstai 2. helmikuuta 2012

Itsellisiä, mäkitupalaisia ja irtolaisia

Pirkanmaalaisesta näkökulmasta minua jotenkin häiritsee sanan inhyses kääntäminen loiseksi. Miellän loisen toisen nurkissa asuvaksi henkilöksi.  Itse käytän sanaa itsellinen. Loinen-sanaa en muista tutkimistani seurakunnista tavanneeni siinä vaiheessa, kun rippikirjoja alettiin pitää suomeksi. Ruotsinkielisenä en taas muista nähneeni backstuguhjon-sanaa, mäkitupalainen taitaa jokusia kertoja esiintyä.

Mietitäänpä hetken aikaa tuon alueen maalaiskylän olosuhteita. Oletetaan, ettei kylässä asunut säätyläisiä tai pappeja, jotka olivat sitten asia erikseen. Maata omistivat vain talolliset, kaikki muut asuivat heidän maallaan erilaisilla ehdoilla. Yleensä vuokra maksettiin työtä tekemällä, toisinaan myös rahana.  Torpparit olivat tehneet selkeän sopimuksen - tosin usein suullisen - oloistaan. Torpalla oli tietyt rajat. Torppari omisti usein rakennuksensa ja saattoi ne myydä. Rakennuksia purettiinkin usein ja pystytettiin taas toiseen paikkaan ja toiseen tarkoitukseen. Hirsirakentaminen antoi siihen mahdollisuuksia.

Torppareiden lisäksi kylissä asui iso joukko muuta maata omistamatonta väkeä. Ensinnäkin taloissa ja isommissa torpissa oli palkollisia, renkejä ja piikoja. Jos he olivat naimattomia, asuivat he usein talojen pirteissä tai väentuvissa. 1900-luvun puolella saattoi talo tarjota parille piialle ihan oman kamarinkin. Taloissa oli usein myös avioituneita renkejä tai muonarenkejä. He eivät varmaankaan isoine lapsijoukkoineen enää majoittuneet talon pirttiin. Väentuvan yhteydessä saattoi olla muutama huone perheellisiä varten tai sitten heille löytyi jokin mökki talon maalta. Talon pirtissä tai väentuvassa majoittui luultavasti myös talonväen naimattomia sukulaisia, jotka olivat jääneet taloon työvoimaksi sekä ruotuvaivaisia.

Kylissä oli myös käsityöläisiä, ainakin seppä ja suutari vaikuttivat isommissa kylissä. Vaikka he kiersivät talosta toiseen, oli heidän perheellään todennäköisesti jokin mökki asuttavanaan ainakin siinä vaiheessa, kun perhe oli kasvanut isommaksi. Sitten oli niitä, jotka rippikirjoissa on merkitty itsellisiksi (inhyses). Heilläkin saattoi olla jokin työ, josta he saivat pääasiallisen elantonsa. Mielelläni kutsuisin juuri heitä mäkitupalaisiksi. Usein tällainen henkilö oli entinen renki, joka muuttui itselliseksi, kun perhe kasvoi ja ikää tuli lisää. Ajattelen, että itsellinen mäkitupalainen sopi isännän kanssa mökin rakentamisesta johonkin mäensyrjään. Tonttia ei ollut paljon, aina sille ei mahtunut edes perunamaa. Perunoita saatiin laittaa kasvamaan talon perunamaahan. Lehmälle yritettiin saada jostain kerätyksi heinää. Varsinainen elanto tuli vaikkapa hirsirakentamisesta, kivitöistä, teurastamisesta tai tinurin töistä. Naiset kävivät kehräämässä tai pyykkiä pesemässä.

Ero torpparin ja mäkitupalaisen välillä saattoi olla pieni. Joskus näkee, että torppari muuttuu rippikirjassa itselliseksi. Onko näkemys papin vai onko kontrahdissa isännän kanssa tapahtunut muutos? Edellä olevasta puuttuvat vielä Ruotsin vallan aikaiset ruotusotamiehet ja heidän varamiehensä. Ainakin sotilailla oli omat sotilastorppansa. 

Irtolaisia ei juuri rippikirjoissa esiinny. Sen sijaan nimitystä näkee 1900-luvun alkupuolen henkikirjoissa. Sen alle on laitettu esimerkiksi Amerikkaan muuttaneet. Onpa irtolaisen tittelin saanut muutama muori, joka ilmeisesti ei enää ole jaksanut käydä missään töissä.  Heidän tiedetään kuitenkin asuneen mökissään.

Kaiken kaikkiaan ajattelen siis, että ainakin tutkimallani alueella itselliset asuivat enimmäkseen pienissä mökeissä. He eivät omistaneet tonttiaan, eivät aina edes mökkinsä hirsiä. Ahtaasti elettiin. Itsellinen ja myöhemmin irtolainen kuvaa ennemminkin suhdetta taloon. Sen maalla asuttiin, mutta leipä hankittiin monesta paikasta.



3 kommenttia:

  1. Kiitos, valaisevasta artikkelista.
    Olen ihmetellyt tätä Inhyses, ja Inhyses karlen nimitystä omissa esi-isissäni.

    VastaaPoista
  2. Olen jo monta vuotta pohtinut esiäitini Marian elämää. Hänelle ei yksikään asiakirja anna sukunimen tapaistakaan. Hän syntyi Ruovedellä 1714, oli ehkä sotaa paossa perheensä kanssa Naantalissa. Hänen poikansa, esi-isäni, syntyi avioliitossa Teiskossa ja sai sukunimenkin. Erilaisten syiden takia Maria oli vielä kuollessaankin Qp, arveluttava nainen, ja ennen sitä langennut nainen, mutta myös Inh.,itsellinen.
    Olen miettinyt miten hän elätti kaksi lastaan ja itsensä.
    Ajatuksissani näen Marian kehräämässä rukilla. Sen taidon hän oppi ehkä pakolaisena Naantalissa. Se oli ihan uutta Suomessa tuohon aikaan. Useimmat kehräsivät värttinällä. Rukilla kehrääminen oli vaikeampaa mutta nopeampaa. Ehkä hän oli oppinut kutomaan puikoilla. Sekin oli uusi taito Suomessa. Hän oli ehkä saanut jostain lampaan, sitten kehräsi villat ja kutoi puikoilla vaikkapa sukkia pappilan väelle. Näistä ei ole todisteita vaikka olen yrittänyt etsiskellä tuomiokirjoists.

    VastaaPoista
  3. Marian mies nimittäin teki katoamistempun.

    VastaaPoista