Olen tainnut aiemminkin mainita, etten ole mikään viherpeukalo. Vuosien varrella on valikoitunut jonkinmoinen määrä viherkasveja, jotka hoidossani pärjäävät: anopinkieli ja -hammas, rahapuu, tuliköynnös ja toinenkin köynnös, jonka nimeä en nyt juuri saa päähäni, vaikka se on hyvin tavallinen. Keskuslämmitys pitää ilman liian lämpimänä ja kuivana monille kasveille. Tai hoidon liian haasteellisena minulle. Mieluummin satsaankin leikkokukkiin, niillä saan vaihtelua vähän köyhänpuoleiseen kukkavalikoimaani.
Äitini ja mummoni harrastivat huonekasvien hoitoa enemmän kuin minä. Pelargoniat, kiinanruusut, paavalinkukat ja tohvelikukat kukkivat ikkunalla. Niiden alkuja ei menty ostamaan kaupasta, vaan oksa saatiin joltakin tuttavalta ja juurrutettiin huolella. Joskus kirjoitin taikauskosta. Myös tähän liittyi uskomus: kasvinalusta ei koskaan saanut kiittää, se tiesi epäonnea kukalle. Pientä kilpailuakin naapurinemäntien kesken oli siitä, kenen kukat kukoistivat parhaiten. Kaupasta ei myöskään ostettu lannoitteita. Sitä en enää muista, mitä huonekasvien kasvua parantamaan ruukkuun laitettiin. Kanankakkaa?
Vanhat uunilämmitteiset talot taisivat tarjota kukille paremman kasvuympäristön kuin nykyaikaiset rakennukset. Ikkunalla ei lämpötila noussut kovin korkeaksi. Lisäksi kasvit saattoivat talvehtia lämmittämättömässä eteisessä eli porstuassa. Toisaalta tilaa ei kovin paljon ollut huonekasveja varten, ahtaasti kun asuttiin.
Luulen, että useimmilla ihmisillä on tarve koristaa ympäristöään jollakin tavalla. Aiemmin rahallisia mahdollisuuksia siihen ei juuri ollut. Silti useimmat pystyivät hankkimaan kauniita käyttöesineita, käsityönä tehtyjä liinoja ja kukkia ikkunalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti