lauantai 10. maaliskuuta 2012

Liian kuivaa

Huomasin, että 60-luvulla valmistettu puinen sahtihaarikka on niin pahoin ravistunut, että sen vanteet ovat irronneet. Parhaillaan turvotan sitä vedessä. Minulla on muitakin vanhoja, puisia esineitä, joiden kohtalosta olen hiukan huolestunut. Astiat voi tietenkin saada kuntoon veden avulla, mutta mitä tehdä vanhoille huonekaluille?

Syynä ravistumiseen on tietenkin kuiva keskuslämmitysilma. Vanhoissa pirteissä, mistä huonekalut ovat lähtöisin, oli talvisin paljon alhaisempi lämpötila. Kosteutta oli ilmassa luultavasti enemmän. Mietinkin, että voisin välillä nostaa kirstun ja muut puuesineet lasitetulle parvekkeelle. Mutta kuka tietää, ehkä vaihtelukaan ei ole niille hyväksi. Jos jollakin lukijalla on hyviä vinkkejä vanhojen puuesineiden hoidosta, otan ne mielelläni vastaan.

Kun olen lukenut kuvauksia nykyaikaisesta, energiatehokkaasta rakentamisesta, olen monesti miettinyt, onkohan vaikutuksia ihmiseen tutkittu tarkasti. Jos talot rakennetaan oikein tiiviiksi ja ilmastoinnista huolehditaan koneellisesti, onkohan se asukkaalle terveellistä? Toki myönnän, että hyvin ilmastoidussa rakennuksessa ilma on raikkaan tuntuista. Ehkä olen vain vanhanaikainen ja epäluuloinen.

2 kommenttia:

  1. Museoviraston Vanhojen esineiden hoito -nimisessä oppaassa on pari sivua vanhojen puuesineiden hoidosta ja jokunen kuva tuolin irronneen liimauksen uusimisesta.

    VastaaPoista