perjantai 2. maaliskuuta 2012

Kaksi äitiä?

Olen yrittänyt selvittää iittiläisen räätäli Tapani Matinpoika Uggmanin alkuperää. Hän syntyi rippikirjan mukaan 1799. Tuona vuonna syntyikin Saaroisten kylän räätäli Matti Tapaninpojalle Tapani-niminen poika. Kaikki tuntuisi siis olevan kunnossa. Hiskikään ei Iitistä oikein muuta sopivanikäistä Tapania löydä. Sitten tuleekin iso mutta. Uggmanin perheessä on myös Kaisa (Karin) Antintytär, josta käytetään nimitystä mor, siis äiti. Matti Tapaninpojan puoliso oli Eeva Matintytär. 

Nyt oli yritettävä mennä rippikirjaa järjestyksessä taaksepäin. Ensimmäisen kerran Tapani esiintyy sukunimen kera tässä:

Lähde: Digitaaliarksito

Yläpuolella on samainen Kaisa Antintytär. Kyse on Sääskjärven kylän itsellisistä. Nyt on kai sitten uskominen, ettei Tapani ole Matti Tapaninpojan poika. Lastenkirjoista ei Tapania näyttäisi löytyvän, ainakaan Sääskjärveltä.

Mahdollisesti Kaisa on tullut leskenä Iittiin ja räätälinopissa ollut poika on seurannut häntä. Toinen vaihtoehto on, että Kaisa onkin äitipuoli. Matti Tapaninpojan vaimo Eeva kuoli 1809. Matista ei näy vuoden 1815 jälkeen mitään merkintää ainakaan Saaroisten kylässä. Tosin aikaa Matin naimisiin menolle ja kuolemalle jää kovin vähän, kun Matti oli 1815 vielä leski ja Kaisa taas on vuoden 1816 rippikirjassa yksinään. Yritän jäljittää Kaisaa ajassa taaksepäin, vaikka Iitin rippikirjojen läpikahlaaminen ei suoraan sanottuna houkuttele.  Palaan Tapaniin, jos saan jotain selville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti