sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Teinimorsiamia

Teen edelleen sukututkimusta lahjaksi eräälle henkilölle. Sen takia olen käynyt läpi Vetelin rippi- ja historiakirjoja. Sukututkimusohjelmani rupeaa kyselemään, jos kirjaan vihkimisen, jossa toinen tai molemmat puolisot ovat alle 17-vuotiaita. Nyt ohjelma on ihmetellyt muutaman kerran. Oletan, että kysymyksessä on sattuma, tuskin pohjalaiset avioituivat yhtään nuorempina kuin satakuntalaisetkaan.

Kyseiset avioliitot on solmittu 1700-luvun alkupuolella ja puolen välin paikkeilla. Yhdessä tapauksessa molemmat puolisot olivat 16-vuotiaita. Muissa tapauksissa vain vaimo oli näin nuori, miehelle ikää oli kertynyt yli 20 vuotta. Saman kylän talollisten lapset näissä liitoissa avioituivat keskenään. Romantiikka on siis saattanut kukoistaa, mutta yhtä hyvin kyse voi olla järkiavioliitoista. Muistaakseni kaikilla ensimmäinen lapsi syntyi vasta suunnilleen vuoden kuluttua vihkimisestä, joten syy nuorena avioitumiselle ei ollut se, että lapsi olisi ilmoittanut tulostaan. Olen tietysti tarkistanut syntymäajat kastettujen luettelosta. Vetelin rippikirjoja on sitäpaitsi 1730-luvun loppupuolelta lähtien pidetty varsin säntillisesti. Syntymäajat täsmäävät hyvin kastettujen luettelon kanssa.

Näihin avioliittoihin on varmasti tarvittu lupa. Sitä en nyt tähän hätään muista, haettiinko lupaa kuninkaalta vai joltain kirkon päättävältä elimeltä. Jos nuo ihmiset olisivat kuuluneet omaan sukuuni, lähtisin etsimään lupapapereita arkistoista. Nyt tyydyn vain toteamaan tilanteen. Sen verran asia kiinnostaa, että ajattelin katsoa vielä uudestaan, mikä oli talon isännän ja emännän tilanne nuorten avioituessa. Jos emäntä oli sairastunut, hän ehkä kaipasi nuorta emäntää avukseen. Miten 16-vuotias tässä roolissa pärjäsi, onkin sitten jo toinen juttu.

2 kommenttia:

  1. Eiköhän tuolloin ollut voimassa vuoden 1734 laki, jossa ikärajoista suomennettuna todetaan "Mies eli waimo ei mahda awioskäskyyn itzens andaa, ennen cuin mies on täyttänyt yxicolmattakymmendä, ja waimo wijsitoistakymmendä wuotta; ellei Cuningas löydä cohtullisexi, sijhen lupaa andaa." Eli 16-vuotiaissa morsiamissa ei ollut mitään erikoisempaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos korjauksesta. Ei pitäisi luottaa hataraan muistiinsa. Varmaan on tosiaankin sattumaa, ettei noin nuoria ole tullut Satakunnassa vastaan.

    VastaaPoista