lauantai 14. toukokuuta 2016

Warckan kakairat

Vähän surffailumielessä olin liikkeellä, kun päädyin lukemaan Länsi-Suomen tuomiokirjakortiston suomenkielisten tekstikohtien kortteja. Länsi-Suomi on Tuokossa ymmärrettävä Varsinais-Suomeksi ja Ala-Satakunnaksi, joten se ei sisällä itseäni varsinaisesti kiinnostavia Ylä-Satakunnan alueita. Oriveden ja Längelmäen vastaavien kirjausten perusteella odotin kuitenkin myös näiden alueiden ihmisten haukkuneen toisiaan erilaisilla suomenkielisillä nimityksillä. En joutunut mitenkään pettymään. Sanavarastooni, ei tosin aktiiviseen, kertyi muutamia varsin mehukkaita ilmauksia. En laita niihin linkkejä, selatkaapa kortistoa itse. 

Toisen 1600-luvun tuomiokirjoissa esiintyvän suomekielisten sanojen lajin muodostavat paikannimet. Kun alueella on puhuttu suomea, se näkyy tietysti myös nimissä. On erilaista ojaa, niittyä ja niin edelleen. Kummallisia sekamuotojakin esiintyy. Erityisesti erä-alku tuntuu olleen suosittu. Erämark, erävatten, erärum. Myös kaski-sana näyttää siirtyneen ruotsinkieliseen tekstiin, vaikka siellä oma kaskea tarkoittava ilmaisunsa onkin. Olisiko Suomessa ollut 1600-luvulla joitakin rakennuksia, joille ei vastaavaa termiä ruotsista löytynyt? Erityisesti jäi mieleen kammio (cammio). 

Tätä piti vähän aikaa miettiä. Lähde: Digitaaliarkisto

Kirjurit näyttävät myös merkinneen ylös pitempiä suomenkielisiä lausahduksia. Kun käräjillä kerran oltiin, nämäkin usein liittyvät usein riitoihin. Eivätkä sanomiset yleensä ole kunniaksi kohteelleen, jos eivät sanojalleenkaan. Alkoholilla on usein osuutta asiaan. Virkamiehet (jos erilaisia vouteja, kirjureita ja kirkonmiehiä sellaisiksi voi tuona aikana nimittää) tuntuvat saaneen osansa. Kansa ei tainnut olla niin kovin nöyrää. Vaimoväen sanomisia puitiin yllättävän usein. Ehkä todiste siitä, ettei nainen kuitenkaan ollut ihan miehensä vallan alla. 

Ja olihan vielä Hulivili-hevonenkin...


2 kommenttia: