tiistai 1. marraskuuta 2016

Eliaskin Kurussa

Kun olin selvittänyt esiäitini Valpuri Tuomaantytär Krapin muiden sisarusten vaiheet, pitihän minun vielä uudemman kerran yrittää katsoa ainoaa puuttuvaa, Elias Tuomaanpoikaa. Aiemmin olin luovuttanut, koska rippikirjan mukaan hän siirtyi 1800 Kyröön (Hämeenkyröön) eikä Hiski antanut sieltä mitään sopivaa sulhas- tai isäkandidaattia. Seurakunnasta ei löydy muuttaneiden luetteloita vielä tuolta ajalta eikä rippikirjan selaaminen houkuttanut, varsinkin kun entuudestaan tiedän merkinnät, varsinkin muuttomerkinnät, puutteellisiksi.

Siispä taas Hiski avuksi. Kurusta tuli vastaan Elias Tuomaanpoika, joka 1801 avioitui Anna Matintyttären kanssa. Ja lapsia syntyi Kurussa tasaiseen tahtiin. Mutta oliko kyseessä sama Elias? Ainakin syntymäaika täsmää vielä Kuivaniemessä. Ja mikä parasta, samalla sivulla Eliaksen ja Annan yläpuolella on kirjattuna Tuomas Grandell perheineen. Oliko Elias Kuivaniemen torppari? Ehkä, ainakin seuraavan rippikirjan mukaan. Väki näytti torpassa vaihtuvan aika tiuhaan. Elias perheineen viihtyi siellä suunnilleen vuodet 1801 - 1805.

Pääsi Kuru joskus lehtiinkin, vaikka eipä tainnut Elias niitä paljon lueskella. Åbo Morgonblad 21.1.1821, Historiallinen sanomalehtikirjasto
Kuivaniemestä matka jatkui Leppämäen torppaan, josta tosin löysin heidät vasta 1809 alkaen. Mahdollisesti Elias raivasi torpan noina vuosina, koska hänet on rippikirjaan merkitty skattejägareksi. Leppämäessä perhe viihtyi ainakin vuoteen 1824, jolloin se taas näyttää tehneen katoamistempun. Samassa yhteydessä putoaa Eliaksen syntymäajasta ensimmäinen ykkönen pois. Ilmeisesti vuosien 1825 - 1834 kirjauksia ei rippikirjoissa ihmeemmin ole. Parina seuraavana vuonna perhe näyttäisi olevan Leppämäessä, mutta häipyy sitten jonnekin. Vilkaisu Hiskin haudattujen puolelle antaa vinkin siirtymisestä Saksan taloon. Ensin ilmeisesti vuokraviljelijäksi ja myöhemmin itselliseksi. Saksalla Eliaksen syntymävuosikin muuttui, mutta perhe on kyllä sama ja se on merkitty Leppämäestä tulleeksi. Anna Matintytär kuoli Saksalla 1848 ja Elias Tuomaanpoika 1856.

Oliko Kuivaniemen, Leppämäen ja Saksan Elias sitten varmasti Karkun Krapilta? Itselleni se, että syntymäaika alkuvaiheessa on täsmälleen sama ja velipoika on samalla sivulla, riittää. Totta kai olisi hienoa, jos pappi olisi edes kerran vaivautunut laittamaan syntymäpaikan näkyviin. Mutta kun ei, niin ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti